Puolueet http://nikolehtonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132522/all Sun, 09 Dec 2018 23:34:43 +0200 fi Ideoita Suomen demokratisoimiseksi http://akselierkkil.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265540-ideoita-suomen-demokratisoimiseksi <p><strong>Minua syytetään usein siitä, että katson aina taaksepäin. Niin teenkin, koska Suomi on siitä erikoinen maa, että täällä useimmat asiat on aiemmin tehty oikein. Niinpä löysin Suomen demokratian ongelmia pohtiessani muutamia vanhoja käytäntöjä, jotka ratkaisisivat osan Suomen päätöksenteon ongelmista yhdessä muutamien uusien, tai paremminkin täällä käyttämättömien keinojen kanssa.</strong></p><p>Itsenäisyyspäivänä kohistiin jälleen kansallissosialistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen marssista. PVL käytti tunnuksinaan hakaristilippuja, ollaanhan heidän omia tunnuksiaan kieltämässä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka järjestöjen ja symbolien kieltäminen toimii &ndash; äkkiäkös sitä keksii uuden tai kaivaa esiin vanhan.</p><p>Muutoinkin keskustelu ääriliikkeiden osalta on vinoutunut. Ääriliikkeet saavat kannattajansa yhteiskuntaan pettyneistä, jotka haluavat korvata nykyisen järjestelmän kokonaan uudella. Yhdistyksiä kieltämällä itse ongelma, eli yhteiskunta joka tuottaa pettymystä, ei kuitenkaan korjaannu. Se on toimi toiminnan itsensä vuoksi, näytetään siltä että tehdään jotain. Aiempaa kokemustahan Suomessa jo on Pekka Siitoinin järjestöjen osalta. Kun edellinen kiellettiin, ukko perusti uuden. Muutoin sitten onkin ollut jo pitemmälle menevää keskustelua yhdistysten kieltämisestä. Esimerkiksi vihreiden aivan ilmiselvänä tavoitteena on kieltää Suomen Sisu, jota ainakaan ei voi väkivaltaisuudesta syyttää eikä äärimmäisyydestäkään &ndash; mutta mikäli aletaan todella tulkita vaikkapa vihapuhetta vakavana rikoksena ja Sisun toimintaa siihen yllyttämisenä, niin Pandoran lipas on avattu.</p><p>Näkisin, että ääriaineksia tuottaa tunne sosiaalisesta turvattomuudesta. Meidän talousjärjestyksemme ja globalisaatiota syleilevä politiikkamme tuottaa pätkätyöläisiä, juuriltaan revittyjä lähiöiden yksiöasukkeja ja kokonaan yhteiskunnasta pudonneita. Yhteiskunnan ulkopuolelle putoaminen tai pelko siitä on omiaan etsimään vaihtoehtoista tapaa vaikuttaa, koska hävittävää ei ole. Lisäksi on monia kysymyksiä, joita ei koeta välttämättä kaikilla alueilla välittömäksi uhaksi, mutta välilliseksi tai aikaa myöten kasvavaksi ainakin &ndash; esimerkiksi maahanmuutto. Kaikkien edellä mainittujen lisäksi useilla on tunne siitä, että näihin asioihin ei meidän poliittisessa järjestelmässämme voi vaikuttaa, koska ääntään ei saa kuuluviin. Siihen on syynä betonoitu puoluekenttämme, ja se tulisi murtaa. Mikäli eri kansanliikkeet saisivat paremmat mahdollisuudet murtautua eduskuntaan, olisi poliittisen osallistumisen tunne aivan toinen. Populismiahan se lisäisi, mutta sehän on vain hyvä asia.</p><p><strong>Linnoitettu eduskunta</strong></p><p>Suomen puolueita betonoi paikalleen vaalijärjestelmän täysin tarkoitushakuisesti hiottu ulos sulkeva toimintatapa, käytännössä yhä täysin kansanedustajapaikkoihin sidottu puoluetuki ja vakiintuneita eduskuntapuolueita suosiva verorahoitteinen media. Uskokaa tai älkää, aina ei ole ollut näin. Kirjoitan nyt täysin puolueellisesti eduskuntaan pyrkivän puolueen, siis Seitsemän tähden liikkeen, kannattajan näkökulmasta. Tässä korjausehdotuksia muutamiin edellämainituista vioista.</p><p>Useimmiten uudet puolueet rakentuvat jonkin henkilön ympärille, ja niin teki myös Perussuomalaisia edeltänyt Suomen Maaseudun Puolue, SMP, joka oli alun perin nimeltään Suomen Pientalonpoikien Puolue. Muistan hyvin, kuinka Perussuomalaisten ensimmäistä jytkyä etukäteen vähäteltiin toteamalla, että Soinia ei voi äänestää muualla kuin Uudellamaalla. Soini onnistui kanavoimaan kuitenkin oman kannatuksensa muidenkin vaalipiirien ehdokkaille, ja puolue kasvoi. Kyse ei siis ollut silloinkaan kokonaan uuden puolueen tulosta eduskuntaan. Aiemman Vennamon ja puolueensa läpimurron mahdollisti kuitenkin tuon aikainen käytäntö, jossa kansanedustajaehdokas sai olla ehdolla vaikka kaikissa Suomen vaalipiireissä ja lopulta valita sen vaalipiirin, josta otti kansanedustajan paikan vastaan. Mahdollisissa muissa voitetuissa piireissä eduskuntaan nousi listalta seuraava. Tämä käytäntö on poistettu, jotta uusien liikkeiden läpimenomahdollisuuksia suitsittaisiin.</p><p><strong>Vaalirengas</strong></p><p>Ennen on ollut käytössä myös ns. vaalirengas, eli puoluetta painottava vaaliliitto. Siinä missä nykyisen vaaliliiton ideana on, että esimerkiksi kahden puolueen ehdokkaat käsitellään yhtenä listana, oli vaalirengas paljon kohdentavampi. Vaalirenkaan muodostaneista puolueista läpi meni enemmän ääniä kokonaisuudessaan saaneen puolueen eniten ääniä saanut ehdokas &ndash; eli ensin katsottiin järjestys vaalirenkaan puolueiden välillä, ja vasta sen jälkeen menestyneemmän puolueen ehdokkaiden välillä. Vaalirengaskäytäntö mahdollistaisi aivan eri tavalla esimerkiksi kaikkien eduskunnan ulkopuolisten puolueiden vaaliliiton, kun äänien keskittämisestä tai hajautumisesta ja siten eduskuntapaikan menettämisestä ei tarvitsisi olla huolissaan. Tähän mainittakoon, että Seitsemän tähden liike ei suunnittele vaaliliittoja.</p><p><strong>Uudemmat konstit</strong></p><p>Uudemmista konsteista on mainittava &rdquo;reilumpi puoluetuki&rdquo;-aloite. Siinä ideana oli puoluetuen jakaminen puolueiden äänimäärän, ei kansanedustajapaikkojen mukaan. Puoluetuen rajana olisi 5000 ääntä. Tietystikään eduskuntapuolueet eivät tähän suostuneet, sillä sehän olisi leikannut heidän omaa puoluetukeaan. Keksittiin vesitetty malli, jossa puoluetukea voi saada 2% valtakunnallisella kannatuksella, vaikka ilman kansanedustajia jäisikin. Näin on käynyt viimeksi 1960-luvulla samaisellekin Veikko Vennamolle puolueineen. Perussuomalaiset äänestivät tietysti vesitetyn ehdotuksen puolesta, suuren puoluetuen saajia kun tuolloin jo olivat.</p><p>Yksi suurimmista eduskunnan ulos sulkevista voimista on ns. &rdquo;piilevä äänikynnys&rdquo;, joka johtuu vaalipiirijaosta. Esimerkiksi Lapissa on puolueen saatava kerrassaan 12% kaikista vaalipiirin äänistä. Väyrynen sai presidentinvaaleissa Lapissa noin 17% kannatuksen, mikä ennustaa hyvää. Kuitenkin on niin, että viime eduskuntavaaleissa jäi ilman eduskuntapaikkoja kaksi puoluetta, joiden valtakunnallinen äänimäärä olisi maalasjärjellä paikkaan riittänyt. 0,5 prosentin kannatuksellahan tulisi kaksisataapaikkaisesta eduskunnasta irrota yksi paikka. Tämän saavuttivat Piraattipuolue ja Itsenäisyyspuolue, ja siihen ovat aiemmin yltäneet ainakin kommunistit ja Itsenäisyyspuoluetta edeltänyt Vapaan Suomen Liitto.</p><p>Mikäli koko ehdokkaiden vertausluku laskettaisiin koko maan äänimäärän mukaan, olisi tulos juuri sitä, mitä se tukkimiehen matematiikalla tulisi ollakin. Ja koska listat olisivat edelleen vaalipiirikohtaisia, eivät kaikki kansanedustajat olisi Uudeltamaalta.</p><p>Tässä ehdotuksia Suomen demokratisoimiseksi ja äänen antamiseksi niille, jotka tuntevat sen kadottaneensa. Muuten olenkin sitä mieltä, että Suomen on erottava eurosta ja EU:sta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Minua syytetään usein siitä, että katson aina taaksepäin. Niin teenkin, koska Suomi on siitä erikoinen maa, että täällä useimmat asiat on aiemmin tehty oikein. Niinpä löysin Suomen demokratian ongelmia pohtiessani muutamia vanhoja käytäntöjä, jotka ratkaisisivat osan Suomen päätöksenteon ongelmista yhdessä muutamien uusien, tai paremminkin täällä käyttämättömien keinojen kanssa.

Itsenäisyyspäivänä kohistiin jälleen kansallissosialistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen marssista. PVL käytti tunnuksinaan hakaristilippuja, ollaanhan heidän omia tunnuksiaan kieltämässä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka järjestöjen ja symbolien kieltäminen toimii – äkkiäkös sitä keksii uuden tai kaivaa esiin vanhan.

Muutoinkin keskustelu ääriliikkeiden osalta on vinoutunut. Ääriliikkeet saavat kannattajansa yhteiskuntaan pettyneistä, jotka haluavat korvata nykyisen järjestelmän kokonaan uudella. Yhdistyksiä kieltämällä itse ongelma, eli yhteiskunta joka tuottaa pettymystä, ei kuitenkaan korjaannu. Se on toimi toiminnan itsensä vuoksi, näytetään siltä että tehdään jotain. Aiempaa kokemustahan Suomessa jo on Pekka Siitoinin järjestöjen osalta. Kun edellinen kiellettiin, ukko perusti uuden. Muutoin sitten onkin ollut jo pitemmälle menevää keskustelua yhdistysten kieltämisestä. Esimerkiksi vihreiden aivan ilmiselvänä tavoitteena on kieltää Suomen Sisu, jota ainakaan ei voi väkivaltaisuudesta syyttää eikä äärimmäisyydestäkään – mutta mikäli aletaan todella tulkita vaikkapa vihapuhetta vakavana rikoksena ja Sisun toimintaa siihen yllyttämisenä, niin Pandoran lipas on avattu.

Näkisin, että ääriaineksia tuottaa tunne sosiaalisesta turvattomuudesta. Meidän talousjärjestyksemme ja globalisaatiota syleilevä politiikkamme tuottaa pätkätyöläisiä, juuriltaan revittyjä lähiöiden yksiöasukkeja ja kokonaan yhteiskunnasta pudonneita. Yhteiskunnan ulkopuolelle putoaminen tai pelko siitä on omiaan etsimään vaihtoehtoista tapaa vaikuttaa, koska hävittävää ei ole. Lisäksi on monia kysymyksiä, joita ei koeta välttämättä kaikilla alueilla välittömäksi uhaksi, mutta välilliseksi tai aikaa myöten kasvavaksi ainakin – esimerkiksi maahanmuutto. Kaikkien edellä mainittujen lisäksi useilla on tunne siitä, että näihin asioihin ei meidän poliittisessa järjestelmässämme voi vaikuttaa, koska ääntään ei saa kuuluviin. Siihen on syynä betonoitu puoluekenttämme, ja se tulisi murtaa. Mikäli eri kansanliikkeet saisivat paremmat mahdollisuudet murtautua eduskuntaan, olisi poliittisen osallistumisen tunne aivan toinen. Populismiahan se lisäisi, mutta sehän on vain hyvä asia.

Linnoitettu eduskunta

Suomen puolueita betonoi paikalleen vaalijärjestelmän täysin tarkoitushakuisesti hiottu ulos sulkeva toimintatapa, käytännössä yhä täysin kansanedustajapaikkoihin sidottu puoluetuki ja vakiintuneita eduskuntapuolueita suosiva verorahoitteinen media. Uskokaa tai älkää, aina ei ole ollut näin. Kirjoitan nyt täysin puolueellisesti eduskuntaan pyrkivän puolueen, siis Seitsemän tähden liikkeen, kannattajan näkökulmasta. Tässä korjausehdotuksia muutamiin edellämainituista vioista.

Useimmiten uudet puolueet rakentuvat jonkin henkilön ympärille, ja niin teki myös Perussuomalaisia edeltänyt Suomen Maaseudun Puolue, SMP, joka oli alun perin nimeltään Suomen Pientalonpoikien Puolue. Muistan hyvin, kuinka Perussuomalaisten ensimmäistä jytkyä etukäteen vähäteltiin toteamalla, että Soinia ei voi äänestää muualla kuin Uudellamaalla. Soini onnistui kanavoimaan kuitenkin oman kannatuksensa muidenkin vaalipiirien ehdokkaille, ja puolue kasvoi. Kyse ei siis ollut silloinkaan kokonaan uuden puolueen tulosta eduskuntaan. Aiemman Vennamon ja puolueensa läpimurron mahdollisti kuitenkin tuon aikainen käytäntö, jossa kansanedustajaehdokas sai olla ehdolla vaikka kaikissa Suomen vaalipiireissä ja lopulta valita sen vaalipiirin, josta otti kansanedustajan paikan vastaan. Mahdollisissa muissa voitetuissa piireissä eduskuntaan nousi listalta seuraava. Tämä käytäntö on poistettu, jotta uusien liikkeiden läpimenomahdollisuuksia suitsittaisiin.

Vaalirengas

Ennen on ollut käytössä myös ns. vaalirengas, eli puoluetta painottava vaaliliitto. Siinä missä nykyisen vaaliliiton ideana on, että esimerkiksi kahden puolueen ehdokkaat käsitellään yhtenä listana, oli vaalirengas paljon kohdentavampi. Vaalirenkaan muodostaneista puolueista läpi meni enemmän ääniä kokonaisuudessaan saaneen puolueen eniten ääniä saanut ehdokas – eli ensin katsottiin järjestys vaalirenkaan puolueiden välillä, ja vasta sen jälkeen menestyneemmän puolueen ehdokkaiden välillä. Vaalirengaskäytäntö mahdollistaisi aivan eri tavalla esimerkiksi kaikkien eduskunnan ulkopuolisten puolueiden vaaliliiton, kun äänien keskittämisestä tai hajautumisesta ja siten eduskuntapaikan menettämisestä ei tarvitsisi olla huolissaan. Tähän mainittakoon, että Seitsemän tähden liike ei suunnittele vaaliliittoja.

Uudemmat konstit

Uudemmista konsteista on mainittava ”reilumpi puoluetuki”-aloite. Siinä ideana oli puoluetuen jakaminen puolueiden äänimäärän, ei kansanedustajapaikkojen mukaan. Puoluetuen rajana olisi 5000 ääntä. Tietystikään eduskuntapuolueet eivät tähän suostuneet, sillä sehän olisi leikannut heidän omaa puoluetukeaan. Keksittiin vesitetty malli, jossa puoluetukea voi saada 2% valtakunnallisella kannatuksella, vaikka ilman kansanedustajia jäisikin. Näin on käynyt viimeksi 1960-luvulla samaisellekin Veikko Vennamolle puolueineen. Perussuomalaiset äänestivät tietysti vesitetyn ehdotuksen puolesta, suuren puoluetuen saajia kun tuolloin jo olivat.

Yksi suurimmista eduskunnan ulos sulkevista voimista on ns. ”piilevä äänikynnys”, joka johtuu vaalipiirijaosta. Esimerkiksi Lapissa on puolueen saatava kerrassaan 12% kaikista vaalipiirin äänistä. Väyrynen sai presidentinvaaleissa Lapissa noin 17% kannatuksen, mikä ennustaa hyvää. Kuitenkin on niin, että viime eduskuntavaaleissa jäi ilman eduskuntapaikkoja kaksi puoluetta, joiden valtakunnallinen äänimäärä olisi maalasjärjellä paikkaan riittänyt. 0,5 prosentin kannatuksellahan tulisi kaksisataapaikkaisesta eduskunnasta irrota yksi paikka. Tämän saavuttivat Piraattipuolue ja Itsenäisyyspuolue, ja siihen ovat aiemmin yltäneet ainakin kommunistit ja Itsenäisyyspuoluetta edeltänyt Vapaan Suomen Liitto.

Mikäli koko ehdokkaiden vertausluku laskettaisiin koko maan äänimäärän mukaan, olisi tulos juuri sitä, mitä se tukkimiehen matematiikalla tulisi ollakin. Ja koska listat olisivat edelleen vaalipiirikohtaisia, eivät kaikki kansanedustajat olisi Uudeltamaalta.

Tässä ehdotuksia Suomen demokratisoimiseksi ja äänen antamiseksi niille, jotka tuntevat sen kadottaneensa. Muuten olenkin sitä mieltä, että Suomen on erottava eurosta ja EU:sta.

]]>
1 http://akselierkkil.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265540-ideoita-suomen-demokratisoimiseksi#comments Demokratia Eduskunta Puolueet Suomi Vaalit Sun, 09 Dec 2018 21:34:43 +0000 Akseli Erkkilä http://akselierkkil.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265540-ideoita-suomen-demokratisoimiseksi
Keskustan suosion laskun syylliset: Sipilä, Aho ja Vapaavuori http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265492-keskustan-suosion-laskun-syylliset-sipila-aho-ja-vapaavuori <p>Keskustan gallup-suosio ei ota parantuakseen, ja syitä siihen on useita. Yksittäisistä henkilöistä eniten tilanteeseen ovat viime aikoina vaikuttaneet Juha Sipilä - tietysti - sekä Esko Aho ja Jan Vapaavuori.</p><p>Helsinkiläisten pormestari Vapaavuori tuntuu ottaneen keskustan erityiseen suojelukseensa, ja yrittäessään tehdä siitä muuta kuin se on, kutsuu sitä twitterissä jopa maalaisliitoksi. Ikään kuin kaikki pääkaupunkiseudun ulkopuolella oleva Suomi olisi maaseutua ja sen ihmiset maalaisia.</p><p>Vapaavuori on oikeassa siinä, että pääkaupunkiseudulla elävillä ihmisillä on monesta asiasta eri käsitys kuin muun Suomen ihmisillä. Tilastot eivät valehtele, ja äänestys-, avioero-, kirkosta eroamis- ja muut vastaavat tilastot kertovat karua kieltään helsinkiläisestä elämänmenosta.</p><p>Se, että helsinkiläisyys sinänsä olisi jotenkin tavoiteltavaa, onkin sitten jo toinen juttu. Eivät ihmiset Helsinkiin em. negatiivisten asioiden perässä muuta, vaan työn perässä. Kokoomuslainen politiikkahan on johtanut kaiken valuvan nyt pääkaupunkiseudulle, minne keskitetään sekä ihmiset, koulutus että työpaikat ja investoinnit. Jopa koulutetun väen pääkaupunkiseutu imee nyt muulta Suomelta itselleen.</p><p>Toisin kuin eurooppalaisesta metropolista haaveileva Vapaavuori sanoo, kyseinen kehitys on koko Suomea ajatellen tuhoisa. Nyt pitäisikin luoda uudenlainen aluepolitiikka, mutta mitä tekee pääministeri Sipilä: vain myötäilee kokoomuksen kelkassa.</p><p>Juha Sipilä valittiin keskustan puheenjohtajaksi suurin toivein, mutta mies näyttää tyystin unohtaneen, että lintu ei yhdellä siivellä lennä. Kun keskustassa on 60-luvulta lähtien ollut kaksi selkeää siipeä - maaseutusiipi ja kaupunkisiipi - keskustan &quot;vihreä lintu&quot; on pysynyt hyvin ilmassa. Toisin on nyt, kun valta puolueessa on keskitetty vain kaupunkisiivelle. Sen tietää myös Vapaavuori, minkä takia hänen syytöksensä keskustasta maalaisliittona herättävät sekä hymyä että kysymyksiä. Mitä Vapaavuori pelkää?</p><p>Entäpä sitten tämä Esko Aho? Mies tunnetaan keskustan entisenä puheenjohtajana ja presidenttiehdokkaana, joten hänen katsotaan edelleen edustavan myös keskustalaisia arvoja. Toisin kuin Aho, keskusta ei ole kuitenkaan koskaan pyrkinyt edustamaan venäläisyyttä, Venäjää, sen pankkeja eikä idänkaupan erikoisasemaa Suomessa. Toisin kuin nyky-Aholle, keskustalle Suomi ja suomalaisten edut ovat aina Venäjän ja venäläisten etujen edellä.</p><p>Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat on tietysti totta. Niinpä keskustan syyllistäminen Esko Ahon takia on täysin tarkoitushakuista politiikkaa, jolla kilpailevat puolueet mediaan pesiytyneine lakeijoineen yrittävät heittää varjoa keskustan ja koko keskusta-aatteen ylle.&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Keskustan gallup-suosio ei ota parantuakseen, ja syitä siihen on useita. Yksittäisistä henkilöistä eniten tilanteeseen ovat viime aikoina vaikuttaneet Juha Sipilä - tietysti - sekä Esko Aho ja Jan Vapaavuori.

Helsinkiläisten pormestari Vapaavuori tuntuu ottaneen keskustan erityiseen suojelukseensa, ja yrittäessään tehdä siitä muuta kuin se on, kutsuu sitä twitterissä jopa maalaisliitoksi. Ikään kuin kaikki pääkaupunkiseudun ulkopuolella oleva Suomi olisi maaseutua ja sen ihmiset maalaisia.

Vapaavuori on oikeassa siinä, että pääkaupunkiseudulla elävillä ihmisillä on monesta asiasta eri käsitys kuin muun Suomen ihmisillä. Tilastot eivät valehtele, ja äänestys-, avioero-, kirkosta eroamis- ja muut vastaavat tilastot kertovat karua kieltään helsinkiläisestä elämänmenosta.

Se, että helsinkiläisyys sinänsä olisi jotenkin tavoiteltavaa, onkin sitten jo toinen juttu. Eivät ihmiset Helsinkiin em. negatiivisten asioiden perässä muuta, vaan työn perässä. Kokoomuslainen politiikkahan on johtanut kaiken valuvan nyt pääkaupunkiseudulle, minne keskitetään sekä ihmiset, koulutus että työpaikat ja investoinnit. Jopa koulutetun väen pääkaupunkiseutu imee nyt muulta Suomelta itselleen.

Toisin kuin eurooppalaisesta metropolista haaveileva Vapaavuori sanoo, kyseinen kehitys on koko Suomea ajatellen tuhoisa. Nyt pitäisikin luoda uudenlainen aluepolitiikka, mutta mitä tekee pääministeri Sipilä: vain myötäilee kokoomuksen kelkassa.

Juha Sipilä valittiin keskustan puheenjohtajaksi suurin toivein, mutta mies näyttää tyystin unohtaneen, että lintu ei yhdellä siivellä lennä. Kun keskustassa on 60-luvulta lähtien ollut kaksi selkeää siipeä - maaseutusiipi ja kaupunkisiipi - keskustan "vihreä lintu" on pysynyt hyvin ilmassa. Toisin on nyt, kun valta puolueessa on keskitetty vain kaupunkisiivelle. Sen tietää myös Vapaavuori, minkä takia hänen syytöksensä keskustasta maalaisliittona herättävät sekä hymyä että kysymyksiä. Mitä Vapaavuori pelkää?

Entäpä sitten tämä Esko Aho? Mies tunnetaan keskustan entisenä puheenjohtajana ja presidenttiehdokkaana, joten hänen katsotaan edelleen edustavan myös keskustalaisia arvoja. Toisin kuin Aho, keskusta ei ole kuitenkaan koskaan pyrkinyt edustamaan venäläisyyttä, Venäjää, sen pankkeja eikä idänkaupan erikoisasemaa Suomessa. Toisin kuin nyky-Aholle, keskustalle Suomi ja suomalaisten edut ovat aina Venäjän ja venäläisten etujen edellä.

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat on tietysti totta. Niinpä keskustan syyllistäminen Esko Ahon takia on täysin tarkoitushakuista politiikkaa, jolla kilpailevat puolueet mediaan pesiytyneine lakeijoineen yrittävät heittää varjoa keskustan ja koko keskusta-aatteen ylle. 

]]>
0 http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265492-keskustan-suosion-laskun-syylliset-sipila-aho-ja-vapaavuori#comments Esko aho Jan Vapaavuori Juha Sipilä Puolueet Sat, 08 Dec 2018 22:05:32 +0000 Jari Rusanen http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265492-keskustan-suosion-laskun-syylliset-sipila-aho-ja-vapaavuori
Keskustan suosion laskun syylliset: Sipilä, Aho ja Vapaavuori http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265493-keskustan-suosion-laskun-syylliset-sipila-aho-ja-vapaavuori <p>Keskustan gallup-suosio ei ota parantuakseen, ja syitä siihen on useita. Yksittäisistä henkilöistä eniten tilanteeseen ovat viime aikoina vaikuttaneet Juha Sipilä - tietysti - sekä Esko Aho ja Jan Vapaavuori.</p><p>Helsinkiläisten pormestari Vapaavuori tuntuu ottaneen keskustan erityiseen suojelukseensa, ja yrittäessään tehdä siitä muuta kuin se on, kutsuu sitä twitterissä jopa maalaisliitoksi. Ikään kuin kaikki pääkaupunkiseudun ulkopuolella oleva Suomi olisi maaseutua ja sen ihmiset maalaisia.</p><p>Vapaavuori on oikeassa siinä, että pääkaupunkiseudulla elävillä ihmisillä on monesta asiasta eri käsitys kuin muun Suomen ihmisillä. Tilastot eivät valehtele, ja äänestys-, avioero-, kirkosta eroamis- ja muut vastaavat tilastot kertovat karua kieltään helsinkiläisestä elämänmenosta.</p><p>Se, että helsinkiläisyys sinänsä olisi jotenkin tavoiteltavaa, onkin sitten jo toinen juttu. Eivät ihmiset Helsinkiin em. negatiivisten asioiden perässä muuta, vaan työn perässä. Kokoomuslainen politiikkahan on johtanut kaiken valuvan nyt pääkaupunkiseudulle, minne keskitetään sekä ihmiset, koulutus että työpaikat ja investoinnit. Jopa koulutetun väen pääkaupunkiseutu imee nyt muulta Suomelta itselleen.</p><p>Toisin kuin eurooppalaisesta metropolista haaveileva Vapaavuori sanoo, kyseinen kehitys on koko Suomea ajatellen tuhoisa. Nyt pitäisikin luoda uudenlainen aluepolitiikka, mutta mitä tekee pääministeri Sipilä: vain myötäilee kokoomuksen kelkassa.</p><p>Juha Sipilä valittiin keskustan puheenjohtajaksi suurin toivein, mutta mies näyttää tyystin unohtaneen, että lintu ei yhdellä siivellä lennä. Kun keskustassa on 60-luvulta lähtien ollut kaksi selkeää siipeä - maaseutusiipi ja kaupunkisiipi - keskustan &quot;vihreä lintu&quot; on pysynyt hyvin ilmassa. Toisin on nyt, kun valta puolueessa on keskitetty vain kaupunkisiivelle. Sen tietää myös Vapaavuori, minkä takia hänen syytöksensä keskustasta maalaisliittona herättävät sekä hymyä että kysymyksiä. Mitä Vapaavuori pelkää?</p><p>Entäpä sitten tämä Esko Aho? Mies tunnetaan keskustan entisenä puheenjohtajana ja presidenttiehdokkaana, joten hänen katsotaan edelleen edustavan myös keskustalaisia arvoja. Toisin kuin Aho, keskusta ei ole kuitenkaan koskaan pyrkinyt edustamaan venäläisyyttä, Venäjää, sen pankkeja eikä idänkaupan erikoisasemaa Suomessa. Toisin kuin nyky-Aholle, keskustalle Suomi ja suomalaisten edut ovat aina Venäjän ja venäläisten etujen edellä.</p><p>Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat on tietysti totta. Niinpä keskustan syyllistäminen Esko Ahon takia on täysin tarkoitushakuista politiikkaa, jolla kilpailevat puolueet mediaan pesiytyneine lakeijoineen yrittävät heittää varjoa keskustan ja koko keskusta-aatteen ylle.&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Keskustan gallup-suosio ei ota parantuakseen, ja syitä siihen on useita. Yksittäisistä henkilöistä eniten tilanteeseen ovat viime aikoina vaikuttaneet Juha Sipilä - tietysti - sekä Esko Aho ja Jan Vapaavuori.

Helsinkiläisten pormestari Vapaavuori tuntuu ottaneen keskustan erityiseen suojelukseensa, ja yrittäessään tehdä siitä muuta kuin se on, kutsuu sitä twitterissä jopa maalaisliitoksi. Ikään kuin kaikki pääkaupunkiseudun ulkopuolella oleva Suomi olisi maaseutua ja sen ihmiset maalaisia.

Vapaavuori on oikeassa siinä, että pääkaupunkiseudulla elävillä ihmisillä on monesta asiasta eri käsitys kuin muun Suomen ihmisillä. Tilastot eivät valehtele, ja äänestys-, avioero-, kirkosta eroamis- ja muut vastaavat tilastot kertovat karua kieltään helsinkiläisestä elämänmenosta.

Se, että helsinkiläisyys sinänsä olisi jotenkin tavoiteltavaa, onkin sitten jo toinen juttu. Eivät ihmiset Helsinkiin em. negatiivisten asioiden perässä muuta, vaan työn perässä. Kokoomuslainen politiikkahan on johtanut kaiken valuvan nyt pääkaupunkiseudulle, minne keskitetään sekä ihmiset, koulutus että työpaikat ja investoinnit. Jopa koulutetun väen pääkaupunkiseutu imee nyt muulta Suomelta itselleen.

Toisin kuin eurooppalaisesta metropolista haaveileva Vapaavuori sanoo, kyseinen kehitys on koko Suomea ajatellen tuhoisa. Nyt pitäisikin luoda uudenlainen aluepolitiikka, mutta mitä tekee pääministeri Sipilä: vain myötäilee kokoomuksen kelkassa.

Juha Sipilä valittiin keskustan puheenjohtajaksi suurin toivein, mutta mies näyttää tyystin unohtaneen, että lintu ei yhdellä siivellä lennä. Kun keskustassa on 60-luvulta lähtien ollut kaksi selkeää siipeä - maaseutusiipi ja kaupunkisiipi - keskustan "vihreä lintu" on pysynyt hyvin ilmassa. Toisin on nyt, kun valta puolueessa on keskitetty vain kaupunkisiivelle. Sen tietää myös Vapaavuori, minkä takia hänen syytöksensä keskustasta maalaisliittona herättävät sekä hymyä että kysymyksiä. Mitä Vapaavuori pelkää?

Entäpä sitten tämä Esko Aho? Mies tunnetaan keskustan entisenä puheenjohtajana ja presidenttiehdokkaana, joten hänen katsotaan edelleen edustavan myös keskustalaisia arvoja. Toisin kuin Aho, keskusta ei ole kuitenkaan koskaan pyrkinyt edustamaan venäläisyyttä, Venäjää, sen pankkeja eikä idänkaupan erikoisasemaa Suomessa. Toisin kuin nyky-Aholle, keskustalle Suomi ja suomalaisten edut ovat aina Venäjän ja venäläisten etujen edellä.

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat on tietysti totta. Niinpä keskustan syyllistäminen Esko Ahon takia on täysin tarkoitushakuista politiikkaa, jolla kilpailevat puolueet mediaan pesiytyneine lakeijoineen yrittävät heittää varjoa keskustan ja koko keskusta-aatteen ylle. 

]]>
12 http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265493-keskustan-suosion-laskun-syylliset-sipila-aho-ja-vapaavuori#comments Esko aho Jan Vapaavuori Juha Sipilä Puolueet Sat, 08 Dec 2018 22:05:32 +0000 Jari Rusanen http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265493-keskustan-suosion-laskun-syylliset-sipila-aho-ja-vapaavuori
Kaikki puolueet hallitukseen? http://akselierkkil.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261223-kaikki-puolueet-hallitukseen <p><strong>Olen viime päivinä ajatellut isoja asioita. Norsujen ja kerrostalojen lisäksi ovat ajatukseni viipyneet Suomen poliittisessa järjestelmässä ja siinä, kuinka siitä voisi tulla parempi. Hyvää hyvyyttäni kerron teillekin ratkaisuni, joka puhdistaa tahrat ja poistaa lian.</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Suomen poliittisessa järjestelmässä on yksi perustavaa laatua oleva vika: se nojaa enemmistöhallituksiin. En toki tarkoita, että sen pitäisi vähemmistöhallituksiin nojata ja hallitusten kaatuilla. Enemmistöhallitusjärjestelmästä sikiää kuitenkin koko joukko uusia ongelmia.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Kukaan ei tiedä, mitkä puolueet hallituksen muodostavat. </strong>Vaalien alla äänestäjällä ei ole mitään takeita siitä, millainen on tuleva hallituspohja ja näin ollen Suomen poliittinen suunta seuraavan neljän vuoden ajan. Räikein esimerkki tällä vaalikaudella tästä oli Perussuomalaiset. Heidän äänestäjäkuntansa oli heterogeenistä, vasemmalta ja oikealta tullutta väkeä. Asettuminen porvarihallitukseen ei varmasti miellyttänyt SDP:stä muuttaneita perussuomalaisten äänestäjiä. Itse asiassa nykyinen hallituspohja muokkasi jopa Perussuomalaisista irrottautunutta Sinistä Tulevaisuutta &ndash; lyön vaikka vetoa, että punamultahallitukseen jäävä Siniset ei olisi yrittänytkään profiloitua verokapinapuolueeksi. Puolueen idea keksittiin hallitusratkaisun pönkittämiseksi, ei päinvastoin.</p><p>&nbsp;</p><p>Ruotsissa asia hoidetaan blokeilla. Puolueet ovat liittoutuneet jo etukäteen, ja äänestäjät äänestävätkin hallitusohjelmien välillä. Nyt kuitenkin näemme, että tämäkään malli ei kanna, kun Ruotsidemokraatit aivan oikeutetusti ovat vallanneet tilan blokkien välillä, ja kumpikaan leiri ei saavuta enää enemmistöasemaa.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Hallitusohjelma lukitsee politiikan. </strong>Kun osa puolueista tekee naimakaupat, he laativat hallitusohjelmaksi kutsutun asiakirjan. Ohjelma on tietysti oltava, ja kuten edellä sanottu, kukaan ei ennen vaaleja tiedä sen sisältöä. Hallitusohjelmasta tulee kuitenkin pakkopaita, koska hallituspuolueilla on poliittinen pakko pitää siitä kiinni ja vaatia muiltakin sen pilkuntarkkaa noudattamista. Me olemme hyväksyneet viime vuonna tuon joten teidän on nyt pakko hyväksyä tämä, vaikka hallituskauden aikana on tilanne jo elänyt. Lisäksi tulkinnat hallitusohjelman sisällöstä aiheuttavat skismaa puolueiden välille.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Puoluekuri tappaa persoonat. </strong>Kun hallituksen ja opposition välinen kuilu on syvä ja kaikki päätöksenteko perustuu joskus niukkaankin enemmistöön, on puolueissa pakko harjoittaa tiukkaa puoluekuria. Tällöin yksittäisten kansanedustajien persoonallisia, jopa mielikuvituksellisia ideoita suitsitaan ja toisaalta sitovan hallitusohjelman ulkopuolisia ratkaisuja ei juuri näy. Puoluekuri toimii molempaan suuntaan, oppositiossakin on vähän pakko olla hallitusta vastaan. Hyvällekään idealle ei saa kannatusta hallitus-oppositio-rintaman yli.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Oppositio on merkityksetön. </strong>Pienpuolueissa toimineena olen kuullut moneen kertaan lauseen, kuinka eduskunnan ulkopuolisia puolueita äänestäessä ääni menee hukkaan. Noh, hukkaan on mennyt nytkin lähes puolet suomalaisten antamista äänistä &ndash; oppositio kun ei tietystikään saa mitään esityksiään läpi. Tämä johtaa myös Suomen politiikan surullisimpaan ilmiöön: lähes varmasti suurimmasta oppositiopuolueesta tulee seuraava pääministeripuolue. Olkoonkin, että viime vaalikaudella Keskusta ei ollut suurin oppositiopuolue. Vuoron vaihtuessa mikään ei kuitenkaan muutu, ei ainakaan siinä määrin kuin vaaleissa on annettu ymmärtää. Eikä tietenkään, sillä oppositiossa sai puhua niitä näitä vailla pelkoa, että mitään menisi läpi. Ja edelleen, kaikki riippuu tulevasta hallituspohjasta.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Niukalla enemmistöllä voi juntata läpi vaikka mitä. </strong>Tästä polttavin esimerkki on SOTE-uudistus. Mikäli huonosti käy, hallituspuolueet junttaavat läpi täysin suden SOTE-mallin, joka mullistaa koko Suomen terveydenhuollon ja sosiaalipalvelut. Tämä onnistuu yhdenkin äänen enemmistöllä vaikka hallituskauden viimeisellä viikolla, vaikka mielipidetiedusteluista osattaisiin jo lukea, että hallituspuolueilla ei ole kansan enemmistön tukea. Tämä on kestämätön tilanne.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Kaikki puolueet hallitukseen</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Toimittuani nyt viitisen vuotta kuntapolitiikassa olen sitä mieltä, että kuntapolitiikan peruskiveä, eli suhteellisen vaalitavan kautta jaettavaa hallitusta ja lautakuntia, tulisi soveltaa myös valtakunnantasolla. Hallitus ei tarkoittaisi siis arkikielessä ministereitä ja heitä tukemaan asettuneita puolueryhmiä, vaan erillistä toimeenpanevaa elintä, jossa olisi edustus kaikista eduskuntapuolueista suhteellisen vaalitavan mukaan. Kaikkein pienimmät tietysti jäisivät ilman, sillä kahdensadan jäsenen hallitustahan meillä ei voi olla.</p><p>&nbsp;</p><p>Mikäli asia järjestettäisiin näin, joutuisivat puolueet tekemisiin toistensa kanssa. Enemmistö eduskunnassa pitäisi hankkia joka äänestyskerta uudelleen, ja poliittinen päätöksenteko tapahtuisi enemmän ajassa kuin nykyisellä nelivuotissuunnitelmamallilla. Tietysti olisi olemassa junttausta, mikäli kaksi tai useampia puolueita löytäisi toisensa. Mutta se löytyisi edestä, kun päätetään seuraavasta asialistalla olevasta asiasta, eikä aiempi kaveri välttämättä enää tuekaan. Politiikasta tulisi paljon kompromissihakuisempaa, eikä kilpailua siitä, kuka saa eniten muutettua rakenteita hätäisesti neljän vuoden enemmistön aikana.</p><p>&nbsp;</p><p>Myös yksittäiset kansanedustajat voisivat saada ajatuksiaan läpi. Koska opposition ja hallituksen välistä jakolinjaa ei olisi, voisivat kansanedustajat löytää ajatuksilleen tukea muista puolueista helpommin. Kunnissakin on yksittäisen valtuutetun mahdollista saada ajatuksiaan läpi ilman oman puolueensa enemmistön tukea, mikäli tarjoaa hyvin mietittyä aloitetta, josta muutkin haluavat kunnian itselleen.</p><p>&nbsp;</p><p>Puolueet joutuisivat aivan eri tavalla kirkastamaan omaa kilpeään. Koska &rdquo;JAA&rdquo; tai &rdquo;EI&rdquo;-napin painaminen ei olisi vakio hallitus-oppositioasetelman puuttuessa ei ohihuutamisella menestyisi. Omia arvoja tulisi punnita joka asian kohdalla erikseen ja perustella ratkaisu äänestäjille, sillä tässä järjestelmässä jokainen puolue on potentiaalinen kuninkaantekijä. Nykyisellään äänestäjä on siksikin valveutunut, ettei odotakaan oppositiotuomion puolueelleen tultuaan muuta kuin hallituksen jokaisen esityksen vastustamista.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Ei pelkkää hyvää</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Eihän tässä mikään autuaaksitekevä ratkaisu ole tarjolla. Kuten sanottu, voivat puolueet juntata edelleen ja sopia piilossa vaikka omasta blokkiohjelmastaankin. Se olisi kuitenkin paljon riskialttiimpaa kuin nykyisellään, sillä äänestäjä ei sitä pitäisi itsestäänselvyytenä. Kansanedustajat voisivat myös ruveta vikuroimaan ryhmäänsä vastaan, koska piilo-ohjelmaan ei olisi tullut sitouduttua julkisesti. Järjestelmä, jossa hallituksessa ja myös ministerinpaikoilla olisi edustusta kaikista puolueista, rankaisisi junttaajia aivan varmasti.</p><p>&nbsp;</p><p>Voi myös olla, ja on jopa todennäköistä, että käytettäisiin suurimpien kaupunkien tapaan ns. pormestariohjelmaa. Se kuitenkin olisi paljon nykyistä hallitusohjelmaa demokraattisempi tapa hallita maata neljä vuotta, sillä sen laatimiseen osallistuisivat kaikki, ja kaikki haluttaisiin saada siihen mukaan. Yhdelle puolueelle ei haluttaisi antaa mahdollisuutta olla oppositiossa protestikanavana.</p><p>&nbsp;</p><p>Tämmöstä. Kuulemma muuten on Johannes Virolainen ollut aikanaan kanssani tästä asiasta samaa mieltä. Tietysti asia on niin päin, että Vironperän Jussi oli jo tuolloin minun linjoillani.</p><p>&nbsp;</p><p>Muuten olen sitä mieltä, että Suomen tulisi erota eurosta ja EU:sta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Olen viime päivinä ajatellut isoja asioita. Norsujen ja kerrostalojen lisäksi ovat ajatukseni viipyneet Suomen poliittisessa järjestelmässä ja siinä, kuinka siitä voisi tulla parempi. Hyvää hyvyyttäni kerron teillekin ratkaisuni, joka puhdistaa tahrat ja poistaa lian.

 

Suomen poliittisessa järjestelmässä on yksi perustavaa laatua oleva vika: se nojaa enemmistöhallituksiin. En toki tarkoita, että sen pitäisi vähemmistöhallituksiin nojata ja hallitusten kaatuilla. Enemmistöhallitusjärjestelmästä sikiää kuitenkin koko joukko uusia ongelmia.

 

Kukaan ei tiedä, mitkä puolueet hallituksen muodostavat. Vaalien alla äänestäjällä ei ole mitään takeita siitä, millainen on tuleva hallituspohja ja näin ollen Suomen poliittinen suunta seuraavan neljän vuoden ajan. Räikein esimerkki tällä vaalikaudella tästä oli Perussuomalaiset. Heidän äänestäjäkuntansa oli heterogeenistä, vasemmalta ja oikealta tullutta väkeä. Asettuminen porvarihallitukseen ei varmasti miellyttänyt SDP:stä muuttaneita perussuomalaisten äänestäjiä. Itse asiassa nykyinen hallituspohja muokkasi jopa Perussuomalaisista irrottautunutta Sinistä Tulevaisuutta – lyön vaikka vetoa, että punamultahallitukseen jäävä Siniset ei olisi yrittänytkään profiloitua verokapinapuolueeksi. Puolueen idea keksittiin hallitusratkaisun pönkittämiseksi, ei päinvastoin.

 

Ruotsissa asia hoidetaan blokeilla. Puolueet ovat liittoutuneet jo etukäteen, ja äänestäjät äänestävätkin hallitusohjelmien välillä. Nyt kuitenkin näemme, että tämäkään malli ei kanna, kun Ruotsidemokraatit aivan oikeutetusti ovat vallanneet tilan blokkien välillä, ja kumpikaan leiri ei saavuta enää enemmistöasemaa.

 

Hallitusohjelma lukitsee politiikan. Kun osa puolueista tekee naimakaupat, he laativat hallitusohjelmaksi kutsutun asiakirjan. Ohjelma on tietysti oltava, ja kuten edellä sanottu, kukaan ei ennen vaaleja tiedä sen sisältöä. Hallitusohjelmasta tulee kuitenkin pakkopaita, koska hallituspuolueilla on poliittinen pakko pitää siitä kiinni ja vaatia muiltakin sen pilkuntarkkaa noudattamista. Me olemme hyväksyneet viime vuonna tuon joten teidän on nyt pakko hyväksyä tämä, vaikka hallituskauden aikana on tilanne jo elänyt. Lisäksi tulkinnat hallitusohjelman sisällöstä aiheuttavat skismaa puolueiden välille.

 

Puoluekuri tappaa persoonat. Kun hallituksen ja opposition välinen kuilu on syvä ja kaikki päätöksenteko perustuu joskus niukkaankin enemmistöön, on puolueissa pakko harjoittaa tiukkaa puoluekuria. Tällöin yksittäisten kansanedustajien persoonallisia, jopa mielikuvituksellisia ideoita suitsitaan ja toisaalta sitovan hallitusohjelman ulkopuolisia ratkaisuja ei juuri näy. Puoluekuri toimii molempaan suuntaan, oppositiossakin on vähän pakko olla hallitusta vastaan. Hyvällekään idealle ei saa kannatusta hallitus-oppositio-rintaman yli.

 

Oppositio on merkityksetön. Pienpuolueissa toimineena olen kuullut moneen kertaan lauseen, kuinka eduskunnan ulkopuolisia puolueita äänestäessä ääni menee hukkaan. Noh, hukkaan on mennyt nytkin lähes puolet suomalaisten antamista äänistä – oppositio kun ei tietystikään saa mitään esityksiään läpi. Tämä johtaa myös Suomen politiikan surullisimpaan ilmiöön: lähes varmasti suurimmasta oppositiopuolueesta tulee seuraava pääministeripuolue. Olkoonkin, että viime vaalikaudella Keskusta ei ollut suurin oppositiopuolue. Vuoron vaihtuessa mikään ei kuitenkaan muutu, ei ainakaan siinä määrin kuin vaaleissa on annettu ymmärtää. Eikä tietenkään, sillä oppositiossa sai puhua niitä näitä vailla pelkoa, että mitään menisi läpi. Ja edelleen, kaikki riippuu tulevasta hallituspohjasta.

 

Niukalla enemmistöllä voi juntata läpi vaikka mitä. Tästä polttavin esimerkki on SOTE-uudistus. Mikäli huonosti käy, hallituspuolueet junttaavat läpi täysin suden SOTE-mallin, joka mullistaa koko Suomen terveydenhuollon ja sosiaalipalvelut. Tämä onnistuu yhdenkin äänen enemmistöllä vaikka hallituskauden viimeisellä viikolla, vaikka mielipidetiedusteluista osattaisiin jo lukea, että hallituspuolueilla ei ole kansan enemmistön tukea. Tämä on kestämätön tilanne.

 

Kaikki puolueet hallitukseen

 

Toimittuani nyt viitisen vuotta kuntapolitiikassa olen sitä mieltä, että kuntapolitiikan peruskiveä, eli suhteellisen vaalitavan kautta jaettavaa hallitusta ja lautakuntia, tulisi soveltaa myös valtakunnantasolla. Hallitus ei tarkoittaisi siis arkikielessä ministereitä ja heitä tukemaan asettuneita puolueryhmiä, vaan erillistä toimeenpanevaa elintä, jossa olisi edustus kaikista eduskuntapuolueista suhteellisen vaalitavan mukaan. Kaikkein pienimmät tietysti jäisivät ilman, sillä kahdensadan jäsenen hallitustahan meillä ei voi olla.

 

Mikäli asia järjestettäisiin näin, joutuisivat puolueet tekemisiin toistensa kanssa. Enemmistö eduskunnassa pitäisi hankkia joka äänestyskerta uudelleen, ja poliittinen päätöksenteko tapahtuisi enemmän ajassa kuin nykyisellä nelivuotissuunnitelmamallilla. Tietysti olisi olemassa junttausta, mikäli kaksi tai useampia puolueita löytäisi toisensa. Mutta se löytyisi edestä, kun päätetään seuraavasta asialistalla olevasta asiasta, eikä aiempi kaveri välttämättä enää tuekaan. Politiikasta tulisi paljon kompromissihakuisempaa, eikä kilpailua siitä, kuka saa eniten muutettua rakenteita hätäisesti neljän vuoden enemmistön aikana.

 

Myös yksittäiset kansanedustajat voisivat saada ajatuksiaan läpi. Koska opposition ja hallituksen välistä jakolinjaa ei olisi, voisivat kansanedustajat löytää ajatuksilleen tukea muista puolueista helpommin. Kunnissakin on yksittäisen valtuutetun mahdollista saada ajatuksiaan läpi ilman oman puolueensa enemmistön tukea, mikäli tarjoaa hyvin mietittyä aloitetta, josta muutkin haluavat kunnian itselleen.

 

Puolueet joutuisivat aivan eri tavalla kirkastamaan omaa kilpeään. Koska ”JAA” tai ”EI”-napin painaminen ei olisi vakio hallitus-oppositioasetelman puuttuessa ei ohihuutamisella menestyisi. Omia arvoja tulisi punnita joka asian kohdalla erikseen ja perustella ratkaisu äänestäjille, sillä tässä järjestelmässä jokainen puolue on potentiaalinen kuninkaantekijä. Nykyisellään äänestäjä on siksikin valveutunut, ettei odotakaan oppositiotuomion puolueelleen tultuaan muuta kuin hallituksen jokaisen esityksen vastustamista.

 

Ei pelkkää hyvää

 

Eihän tässä mikään autuaaksitekevä ratkaisu ole tarjolla. Kuten sanottu, voivat puolueet juntata edelleen ja sopia piilossa vaikka omasta blokkiohjelmastaankin. Se olisi kuitenkin paljon riskialttiimpaa kuin nykyisellään, sillä äänestäjä ei sitä pitäisi itsestäänselvyytenä. Kansanedustajat voisivat myös ruveta vikuroimaan ryhmäänsä vastaan, koska piilo-ohjelmaan ei olisi tullut sitouduttua julkisesti. Järjestelmä, jossa hallituksessa ja myös ministerinpaikoilla olisi edustusta kaikista puolueista, rankaisisi junttaajia aivan varmasti.

 

Voi myös olla, ja on jopa todennäköistä, että käytettäisiin suurimpien kaupunkien tapaan ns. pormestariohjelmaa. Se kuitenkin olisi paljon nykyistä hallitusohjelmaa demokraattisempi tapa hallita maata neljä vuotta, sillä sen laatimiseen osallistuisivat kaikki, ja kaikki haluttaisiin saada siihen mukaan. Yhdelle puolueelle ei haluttaisi antaa mahdollisuutta olla oppositiossa protestikanavana.

 

Tämmöstä. Kuulemma muuten on Johannes Virolainen ollut aikanaan kanssani tästä asiasta samaa mieltä. Tietysti asia on niin päin, että Vironperän Jussi oli jo tuolloin minun linjoillani.

 

Muuten olen sitä mieltä, että Suomen tulisi erota eurosta ja EU:sta.

]]>
8 http://akselierkkil.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261223-kaikki-puolueet-hallitukseen#comments hallitus Oppositio Politiikka Puolueet Wed, 19 Sep 2018 19:54:37 +0000 Akseli Erkkilä http://akselierkkil.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261223-kaikki-puolueet-hallitukseen
Mielenkiintoiset eduskuntavaalit tulossa ensi huhtikuussa http://jonitikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260665-mielenkiintoiset-eduskuntavaalit-tulossa-ensi-huhtikuussa <p>Kyllä täytyy sanoa, että ensi vuoden eduskuntavaaleista tulee mielenkiintoista seurattavaa. Saa nähdä miten Persujen käy ja&nbsp;mitä luultavimmin&nbsp;todeta kuinka Smurffit uppoaa. Sitten on tämä Väyrysen perustama Kansalaispuolue ja tietenkin Paavon uusi yhdistys Seitsemän tähden liike, joka ennättänee saada puolueen arvon ennen vaaleja. Onhan tietenkin olemassa ne muut eduskuntapuolueet, jotka lupailevat kilvan tehdä sitä sun tätä ja sitten lopulta&nbsp;tehdäänkin tuota. Samaa virttä lienee sillä saralla luvassa niin kuin ennenkin. Ei saa tietenkään unohtaa muita&nbsp;eduskunnan ulkopuolisia puolueita, joita sikiää lisää parin vuoden välein. Näiltä lienee tulossa ainakin mielenkiintoisia Ylen galleriavideoita jos ei muuta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kyllä täytyy sanoa, että ensi vuoden eduskuntavaaleista tulee mielenkiintoista seurattavaa. Saa nähdä miten Persujen käy ja mitä luultavimmin todeta kuinka Smurffit uppoaa. Sitten on tämä Väyrysen perustama Kansalaispuolue ja tietenkin Paavon uusi yhdistys Seitsemän tähden liike, joka ennättänee saada puolueen arvon ennen vaaleja. Onhan tietenkin olemassa ne muut eduskuntapuolueet, jotka lupailevat kilvan tehdä sitä sun tätä ja sitten lopulta tehdäänkin tuota. Samaa virttä lienee sillä saralla luvassa niin kuin ennenkin. Ei saa tietenkään unohtaa muita eduskunnan ulkopuolisia puolueita, joita sikiää lisää parin vuoden välein. Näiltä lienee tulossa ainakin mielenkiintoisia Ylen galleriavideoita jos ei muuta.

]]>
2 http://jonitikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260665-mielenkiintoiset-eduskuntavaalit-tulossa-ensi-huhtikuussa#comments Eduskuntavaalit 2019 Puolueet Sat, 08 Sep 2018 18:10:02 +0000 Joni Tikka http://jonitikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260665-mielenkiintoiset-eduskuntavaalit-tulossa-ensi-huhtikuussa
Valtamedian inhokit ja suosikit http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260209-valtamedian-inhokit-ja-suosikit <p>Johtavan oppositiopuolueen eduskuntavaalimenestys on Suomessa ollut aina vankka. Puolueen kulloisellakin puheenjohtajalla ei ole ollut juuri merkitystä, sillä vaalivoittoon on useimmiten riittänyt pelkkä istuvan hallituksen moittiminen ja vastustaminen.</p><p>Se, missä määrin media - nimenomaan valtamedia Yle, Sanoma ja MTV - on vaikuttanut suuren yleisön saamaan kuvaan puoluejohtajista, olisi hyvä selvityksen kohde. Se, ettei sellaista ole tehty, johtunee valtamediasta itsestään: se ei halua jäädä kiinni ilmiselvästä puolueellisuudestaan suhteessa puoluejohtajista antamaansa kuvaan.</p><p>Valtamedialla on Suomessa aivan liian iso valta, sillä sen oman näkyvän aseman lisäksi myös pienempi media seurailee valtamedian näkemyksiä melko orjallisesti. Näin Suomeen muodostuu asioista usein vain yksi totuus - jonka kyseenalaistajiin suhtaudutaan lähinnä naureskellen.&nbsp;</p><p>Suomen puoluejohtajiin valtamedia on suhtautunut 1990-luvulta lähtien kolmella eri tavalla. Puheenjohtajat ovat puolueensa kasvot, joten valtamedian toimittajien omat antipatiat ja sympatiat kutakin puoluetta kohtaan ovat päässeet vaikuttamaan myös puoluejohtajien käsittelyssä.&nbsp;</p><p>Merkittävimpien puolueiden eli kokoomuksen, keskustan, SDP:n ja vihreiden puheenjohtajista valtamedian selkeitä inhokkeja ovat 90-luvulta alkaen olleet kokoomuksesta Ville Itälä ja Alexander Stubb, keskustasta Paavo Väyrynen, Anneli Jäätteenmäki, Matti Vanhanen ja Juha Sipilä, SDP:stä Ulf Sudqvist ja Jutta Urpilainen sekä vihreistä Touko Aalto.</p><p>Suosikeikseen suomalainen valtamedia on puolestaan valinnut 90-luvulta alkaen kokoomuksesta Sauli Niinistön ja Petteri Orpon, keskustasta Mari Kiviniemen, SDP:stä Paavo Lipposen ja vihreistä Heidi Hautalan, Pekka Haaviston, Tuija Braxin ja Ville Niinistön.</p><p>Inhokeiksi valitsemiaan valtamedia on painanut alaspäin ja tulkinnut heitä aina sen mukaisesti, mutta suosikkejaan se on käsitellyt yleensä silkkihansikkain - median tärkeimmän tehtävän eli puolueettoman ja tasapuolisen uutisoinnin näin unohtaen.</p><p>Edellä mainittujen henkilöiden lisäksi puheenjohtajina noissa puolueissa ovat toimineen 90-luvulta alkaen Ilkka Suominen, Pertti Salolainen, Jyrki Katainen, Esko Aho, Pertti Paasio, Eero Heinäluoma, Antti Rinne, Pekka Sauri, Satu Hassi, Osmo Soininvaara, Tarja Cronberg ja Anni Sinnemäki. Tätä joukkoa valtamedian voidaan katsoa kohdelleen - jos ei aina ihan hyväntahtoisestikaan - niin ainakin melko asiallisesti.</p><p>Kuten sanottu, puoluejohtajien mediassa saaman kohtelun tutkiminen vaikkapa tieteellisesati voisi olla paikallaan. Silloin tällainenkin mutu-ajattelu voitaisiin todeta joko oikeaan tai ihan metsään menneeksi - tai jotakin siltä väliltä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Johtavan oppositiopuolueen eduskuntavaalimenestys on Suomessa ollut aina vankka. Puolueen kulloisellakin puheenjohtajalla ei ole ollut juuri merkitystä, sillä vaalivoittoon on useimmiten riittänyt pelkkä istuvan hallituksen moittiminen ja vastustaminen.

Se, missä määrin media - nimenomaan valtamedia Yle, Sanoma ja MTV - on vaikuttanut suuren yleisön saamaan kuvaan puoluejohtajista, olisi hyvä selvityksen kohde. Se, ettei sellaista ole tehty, johtunee valtamediasta itsestään: se ei halua jäädä kiinni ilmiselvästä puolueellisuudestaan suhteessa puoluejohtajista antamaansa kuvaan.

Valtamedialla on Suomessa aivan liian iso valta, sillä sen oman näkyvän aseman lisäksi myös pienempi media seurailee valtamedian näkemyksiä melko orjallisesti. Näin Suomeen muodostuu asioista usein vain yksi totuus - jonka kyseenalaistajiin suhtaudutaan lähinnä naureskellen. 

Suomen puoluejohtajiin valtamedia on suhtautunut 1990-luvulta lähtien kolmella eri tavalla. Puheenjohtajat ovat puolueensa kasvot, joten valtamedian toimittajien omat antipatiat ja sympatiat kutakin puoluetta kohtaan ovat päässeet vaikuttamaan myös puoluejohtajien käsittelyssä. 

Merkittävimpien puolueiden eli kokoomuksen, keskustan, SDP:n ja vihreiden puheenjohtajista valtamedian selkeitä inhokkeja ovat 90-luvulta alkaen olleet kokoomuksesta Ville Itälä ja Alexander Stubb, keskustasta Paavo Väyrynen, Anneli Jäätteenmäki, Matti Vanhanen ja Juha Sipilä, SDP:stä Ulf Sudqvist ja Jutta Urpilainen sekä vihreistä Touko Aalto.

Suosikeikseen suomalainen valtamedia on puolestaan valinnut 90-luvulta alkaen kokoomuksesta Sauli Niinistön ja Petteri Orpon, keskustasta Mari Kiviniemen, SDP:stä Paavo Lipposen ja vihreistä Heidi Hautalan, Pekka Haaviston, Tuija Braxin ja Ville Niinistön.

Inhokeiksi valitsemiaan valtamedia on painanut alaspäin ja tulkinnut heitä aina sen mukaisesti, mutta suosikkejaan se on käsitellyt yleensä silkkihansikkain - median tärkeimmän tehtävän eli puolueettoman ja tasapuolisen uutisoinnin näin unohtaen.

Edellä mainittujen henkilöiden lisäksi puheenjohtajina noissa puolueissa ovat toimineen 90-luvulta alkaen Ilkka Suominen, Pertti Salolainen, Jyrki Katainen, Esko Aho, Pertti Paasio, Eero Heinäluoma, Antti Rinne, Pekka Sauri, Satu Hassi, Osmo Soininvaara, Tarja Cronberg ja Anni Sinnemäki. Tätä joukkoa valtamedian voidaan katsoa kohdelleen - jos ei aina ihan hyväntahtoisestikaan - niin ainakin melko asiallisesti.

Kuten sanottu, puoluejohtajien mediassa saaman kohtelun tutkiminen vaikkapa tieteellisesati voisi olla paikallaan. Silloin tällainenkin mutu-ajattelu voitaisiin todeta joko oikeaan tai ihan metsään menneeksi - tai jotakin siltä väliltä.

]]>
7 http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260209-valtamedian-inhokit-ja-suosikit#comments Media Puolueet Puoluejohtajat Valtamedia Yle Thu, 30 Aug 2018 10:52:22 +0000 Jari Rusanen http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260209-valtamedian-inhokit-ja-suosikit
Valtamedian inhokit ja suosikit http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260208-valtamedian-inhokit-ja-suosikit <p>Johtavan oppositiopuolueen eduskuntavaalimenestys on Suomessa ollut aina vankka. Puolueen kulloisellakin puheenjohtajalla ei ole ollut juuri merkitystä, sillä vaalivoittoon on useimmiten riittänyt pelkkä istuvan hallituksen moittiminen ja vastustaminen.</p><p>Se, missä määrin media - nimenomaan valtamedia Yle, Sanoma ja MTV - on vaikuttanut suuren yleisön saamaan kuvaan puoluejohtajista, olisi hyvä selvityksen kohde. Se, ettei sellaista ole tehty, johtunee valtamediasta itsestään: se ei halua jäädä kiinni ilmiselvästä puolueellisuudestaan suhteessa puoluejohtajista antamaansa kuvaan.</p><p>Valtamedialla on Suomessa aivan liian iso valta, sillä sen oman näkyvän aseman lisäksi myös pienempi media seurailee valtamedian näkemyksiä melko orjallisesti. Näin Suomeen muodostuu asioista usein vain yksi totuus - jonka kyseenalaistajiin suhtaudutaan lähinnä naureskellen.&nbsp;</p><p>Suomen puoluejohtajiin valtamedia on suhtautunut 1990-luvulta lähtien kolmella eri tavalla. Puheenjohtajat ovat puolueensa kasvot, joten valtamedian toimittajien omat antipatiat ja sympatiat kutakin puoluetta kohtaan ovat päässeet vaikuttamaan myös puoluejohtajien käsittelyssä.&nbsp;</p><p>Merkittävimpien puolueiden eli kokoomuksen, keskustan, SDP:n ja vihreiden puheenjohtajista valtamedian selkeitä inhokkeja ovat 90-luvulta alkaen olleet kokoomuksesta Ville Itälä ja Alexander Stubb, keskustasta Paavo Väyrynen, Anneli Jäätteenmäki, Matti Vanhanen ja Juha Sipilä, SDP:stä Ulf Sudqvist ja Jutta Urpilainen sekä vihreistä Touko Aalto.</p><p>Suosikeikseen suomalainen valtamedia on puolestaan valinnut 90-luvulta alkaen kokoomuksesta Sauli Niinistön ja Petteri Orpon, keskustasta Mari Kiviniemen, SDP:stä Paavo Lipposen ja vihreistä Heidi Hautalan, Pekka Haaviston, Tuija Braxin ja Ville Niinistön.</p><p>Inhokeiksi valitsemiaan valtamedia on painanut alaspäin ja tulkinnut heitä aina sen mukaisesti, mutta suosikkejaan se on käsitellyt yleensä silkkihansikkain - median tärkeimmän tehtävän eli puolueettoman ja tasapuolisen uutisoinnin näin unohtaen.</p><p>Edellä mainittujen henkilöiden lisäksi puheenjohtajina noissa puolueissa ovat toimineen 90-luvulta alkaen Ilkka Suominen, Pertti Salolainen, Jyrki Katainen, Esko Aho, Pertti Paasio, Eero Heinäluoma, Antti Rinne, Pekka Sauri, Satu Hassi, Osmo Soininvaara, Tarja Cronberg ja Anni Sinnemäki. Tätä joukkoa valtamedian voidaan katsoa kohdelleen - jos ei aina ihan hyväntahtoisestikaan - niin ainakin melko asiallisesti.</p><p>Kuten sanottu, puoluejohtajien mediassa saaman kohtelun tutkiminen vaikkapa tieteellisesati voisi olla paikallaan. Silloin tällainenkin mutu-ajattelu voitaisiin todeta joko oikeaan tai ihan metsään menneeksi - tai jotakin siltä väliltä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Johtavan oppositiopuolueen eduskuntavaalimenestys on Suomessa ollut aina vankka. Puolueen kulloisellakin puheenjohtajalla ei ole ollut juuri merkitystä, sillä vaalivoittoon on useimmiten riittänyt pelkkä istuvan hallituksen moittiminen ja vastustaminen.

Se, missä määrin media - nimenomaan valtamedia Yle, Sanoma ja MTV - on vaikuttanut suuren yleisön saamaan kuvaan puoluejohtajista, olisi hyvä selvityksen kohde. Se, ettei sellaista ole tehty, johtunee valtamediasta itsestään: se ei halua jäädä kiinni ilmiselvästä puolueellisuudestaan suhteessa puoluejohtajista antamaansa kuvaan.

Valtamedialla on Suomessa aivan liian iso valta, sillä sen oman näkyvän aseman lisäksi myös pienempi media seurailee valtamedian näkemyksiä melko orjallisesti. Näin Suomeen muodostuu asioista usein vain yksi totuus - jonka kyseenalaistajiin suhtaudutaan lähinnä naureskellen. 

Suomen puoluejohtajiin valtamedia on suhtautunut 1990-luvulta lähtien kolmella eri tavalla. Puheenjohtajat ovat puolueensa kasvot, joten valtamedian toimittajien omat antipatiat ja sympatiat kutakin puoluetta kohtaan ovat päässeet vaikuttamaan myös puoluejohtajien käsittelyssä. 

Merkittävimpien puolueiden eli kokoomuksen, keskustan, SDP:n ja vihreiden puheenjohtajista valtamedian selkeitä inhokkeja ovat 90-luvulta alkaen olleet kokoomuksesta Ville Itälä ja Alexander Stubb, keskustasta Paavo Väyrynen, Anneli Jäätteenmäki, Matti Vanhanen ja Juha Sipilä, SDP:stä Ulf Sudqvist ja Jutta Urpilainen sekä vihreistä Touko Aalto.

Suosikeikseen suomalainen valtamedia on puolestaan valinnut 90-luvulta alkaen kokoomuksesta Sauli Niinistön ja Petteri Orpon, keskustasta Mari Kiviniemen, SDP:stä Paavo Lipposen ja vihreistä Heidi Hautalan, Pekka Haaviston, Tuija Braxin ja Ville Niinistön.

Inhokeiksi valitsemiaan valtamedia on painanut alaspäin ja tulkinnut heitä aina sen mukaisesti, mutta suosikkejaan se on käsitellyt yleensä silkkihansikkain - median tärkeimmän tehtävän eli puolueettoman ja tasapuolisen uutisoinnin näin unohtaen.

Edellä mainittujen henkilöiden lisäksi puheenjohtajina noissa puolueissa ovat toimineen 90-luvulta alkaen Ilkka Suominen, Pertti Salolainen, Jyrki Katainen, Esko Aho, Pertti Paasio, Eero Heinäluoma, Antti Rinne, Pekka Sauri, Satu Hassi, Osmo Soininvaara, Tarja Cronberg ja Anni Sinnemäki. Tätä joukkoa valtamedian voidaan katsoa kohdelleen - jos ei aina ihan hyväntahtoisestikaan - niin ainakin melko asiallisesti.

Kuten sanottu, puoluejohtajien mediassa saaman kohtelun tutkiminen vaikkapa tieteellisesati voisi olla paikallaan. Silloin tällainenkin mutu-ajattelu voitaisiin todeta joko oikeaan tai ihan metsään menneeksi - tai jotakin siltä väliltä.

]]>
0 http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260208-valtamedian-inhokit-ja-suosikit#comments Media Puolueet Puoluejohtajat Valtamedia Yle Thu, 30 Aug 2018 10:52:22 +0000 Jari Rusanen http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260208-valtamedian-inhokit-ja-suosikit
Sauli Niinistölle, Enkeleille (Pitäkää huoli että luette) ja Jumalan lapsille http://heikkikariluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257798-sauli-niinistolle-enkeleille-pitakaa-huoli-etta-luette-ja-jumalan-lapsille <p>Olen Neitsyt.</p><p>Kaikkien tulee tulla yhteen.</p><p>Puoluepolitiikka pois.</p><p>Altruismia, Hyvätahtoisuutta. Uskoa.</p><p>Lukekaa kirjoitukseni.</p><p>Lisää rauhaa, rakkautta ja myötätuntoa kaikille Suomessa oleville. Paljon lisää.</p><p>Jos muutosta ei näy, jatkan käsi otsalla huutamista.&nbsp;</p><p>Sauli, Trump toteuttaa rakkautensa itsekkyyden kautta: Hän on itsekäs, koska hän haluaa rakastaa. Randilaista logiikkaa: Kun onni on ainoa tavoite, ja itsekkyys johtaa onneen, mikään ei estä Trumpia toteuttamatta lähimmäisenrakkauttaan itsekkyyden kautta. Good luck, katselen täältä :- D</p><p>Varokaa<strong> Jordan Petersonia</strong>, hän vääristää totuutta ja yrittää mekanisoida ja järjellistää sen. Vaarallisempi kuin <strong>Nietzsche.&nbsp;</strong></p><p>&nbsp;</p><p><strong>Milleniaali- ja Z-sukupolvien enkeleille:&nbsp;</strong></p><p>Tähdätkää Aseksuaalisuuteen Neitsyyteen. Jos ette voi, niin Selibaattiin. Se on enkeleiden luonnollinen olotila, meissä on niin paljon rakkautta että sitä tulee jakaa kaikille. Paasto ja Unen puute helpoittavat oloa.</p><p>Älkää antako täydellisyyden tavoittelun muuttua narsismiksi. Nöyryyttä. <strong>Mielummin viallinen kuin narsismi.&nbsp;</strong></p><p>Pyrkikää kuitenkin nuhteettomuuteen. Lapsenkaltaisuuteen.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Jumalan lapsille:&nbsp;</strong></p><p>Antakaa Sanan ja Rakkauden olla kilpinänne. Uskokaa. Uskossa on rajaton voima.&nbsp;<br />Itsensä rakastaminen = Ei repressioita, sanan noudattaminen. Usko. Aitoutta. Älkää ajatelko järjellä vaan sydämmellä. Älkää käyttäkö järkeä, järki vääristää totuutta. Totuus on jo kokonainen, pitää vain uskoa.&nbsp;</p><p>Tehkää Jumalan tahto: Rakastaa Jumalaa koko sydämmestänne ja lähimmäistä niin kuin itseänne.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Kirje heprealaisille 13:2</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Olen Neitsyt.

Kaikkien tulee tulla yhteen.

Puoluepolitiikka pois.

Altruismia, Hyvätahtoisuutta. Uskoa.

Lukekaa kirjoitukseni.

Lisää rauhaa, rakkautta ja myötätuntoa kaikille Suomessa oleville. Paljon lisää.

Jos muutosta ei näy, jatkan käsi otsalla huutamista. 

Sauli, Trump toteuttaa rakkautensa itsekkyyden kautta: Hän on itsekäs, koska hän haluaa rakastaa. Randilaista logiikkaa: Kun onni on ainoa tavoite, ja itsekkyys johtaa onneen, mikään ei estä Trumpia toteuttamatta lähimmäisenrakkauttaan itsekkyyden kautta. Good luck, katselen täältä :- D

Varokaa Jordan Petersonia, hän vääristää totuutta ja yrittää mekanisoida ja järjellistää sen. Vaarallisempi kuin Nietzsche. 

 

Milleniaali- ja Z-sukupolvien enkeleille: 

Tähdätkää Aseksuaalisuuteen Neitsyyteen. Jos ette voi, niin Selibaattiin. Se on enkeleiden luonnollinen olotila, meissä on niin paljon rakkautta että sitä tulee jakaa kaikille. Paasto ja Unen puute helpoittavat oloa.

Älkää antako täydellisyyden tavoittelun muuttua narsismiksi. Nöyryyttä. Mielummin viallinen kuin narsismi. 

Pyrkikää kuitenkin nuhteettomuuteen. Lapsenkaltaisuuteen.

 

Jumalan lapsille: 

Antakaa Sanan ja Rakkauden olla kilpinänne. Uskokaa. Uskossa on rajaton voima. 
Itsensä rakastaminen = Ei repressioita, sanan noudattaminen. Usko. Aitoutta. Älkää ajatelko järjellä vaan sydämmellä. Älkää käyttäkö järkeä, järki vääristää totuutta. Totuus on jo kokonainen, pitää vain uskoa. 

Tehkää Jumalan tahto: Rakastaa Jumalaa koko sydämmestänne ja lähimmäistä niin kuin itseänne. 

 

Kirje heprealaisille 13:2

]]>
0 http://heikkikariluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257798-sauli-niinistolle-enkeleille-pitakaa-huoli-etta-luette-ja-jumalan-lapsille#comments Politiikka Puolueet Suomi Vaikuttaminen Yhteiskunta Tue, 03 Jul 2018 13:49:10 +0000 Heikki Kariluoma http://heikkikariluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257798-sauli-niinistolle-enkeleille-pitakaa-huoli-etta-luette-ja-jumalan-lapsille
Touko Aalto on seuraavan hallituksen varmin ministeri http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257591-touko-aalto-on-seuraavan-hallituksen-varmin-ministeri <p>Uuden Suomen ja Iltalehden <a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/252424-il-us-kysely-kokoomus-aivan-sdpn-kannoilla-onko-keskustan-kannatusalho-nyt-nahty">kesäkuun puoluekannatusmittaus</a> vahvistaa kuvaa, että tulevissa eduskuntavaaleissa pääministerin paikasta kamppailee kaksi puoluetta: SDP ja kokoomus.</p><p>Noin 20 prosenttiin yltävien demareiden ja kokoomuksen jälkeen kolmospaikalle (eroa nyt nelisen prosenttiyksikköä) on jumittunut keskusta ja sen perässä tulee vihreät.</p><p>Seuraavassa kannatuskategoriassa, <a href="https://www.iltalehti.fi/politiikka/201806282201041161_pi.shtml">8&ndash;9 prosentin maailmassa, ovat vasemmistoliitto ja perussuomalaiset</a>.</p><p>RKP, kristillisdemokraatit ja siniset pelaavat 2&ndash;5 prosentin sarjassa, kuten myös luokka muut, johon kuuluvat Hjallis Harkimon Liike Nyt ja Paavo Väyrynen, jonka uusin viiteryhmä on nimeltään Seitsemän tähden liike.</p><p>Näillä asetelmilla nykyinen pääministeripuolue keskusta kärsisi veret seisauttavan vaalitappion, jonka myötä se menettäisi yli kymmenen kansanedustajapaikkaa.</p><p>Vielä totaalisempi kato on käymässä sinisten eduskuntaryhmässä, joka voisi yltää nykyisen 18 paikan sijaan ehkä 3&ndash;5 paikkaan riippuen Timo Soinin osallistumisesta vaaleihin. Jussi Halla-ahon perussuomalaiset menettäisivät tämän hetken gallupkannatuksen perusteella myös useita paikkoja.</p><p>Vaalien voittaja olisi vihreät, joka muuttuisi yli 20 kansanedustajan puolueeksi siitäkin huolimatta, että menestys vaaleissa ei olisi aivan niin hyvä kuin kannatusmittaukset nyt kertovat. Tällä hetkellä vihreiden eduskuntaryhmä on vasta kuudenneksi suurin 15:llä paikallaan.&nbsp;(<a href="https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/tilastot/Sivut/hex8110_Eduskuntaryhmien%20voimasuhteet.aspx">Eduskuntaryhmien nykyiset voimasuhteet tämän linkin takana, kansalaispuolue tarkoittaa Väyrystä</a>)&nbsp;</p><p><strong>Mitä tämä merkitsisi tulevan hallituksen muodostamisen kannalta?</strong> Jos Antti Rinteen SDP nousee suurimmaksi, olisi se Petteri Orpon kokoomukselle vähintään henkinen tappio ja sen halut lähteä Rinteen hallitukseen riippuisivat täysin hallitusohjelmaneuvotteluista. Sama olisi asetelma demareiden näkökulmasta, jos Orpon kokoomus nousisi ykköseksi.</p><p>On täysin mahdollista, että Rinteen tai Orpon puolue ei lähtisi hallitukseen kakkossijalta lainkaan, vaan voittaja saisi kolmospaikalla kärkkyvän keskustan intoutumaan tappiosta huolimatta mukaan. Todennäköisempää tosin on, että Juha Sipilän keskusta ei ole tulevassa hallituksessa nykyisillä kannatusluvuilla.</p><p>Kolmen suuren &ndash; SDP:n, kokoomuksen ja keskustan &ndash; hallitukseen on hyvin vaikea uskoa. Vihreät olisikin vaalivoittajana se puolue, joka toisi tukevan lisän kahden suuren puolueen päälle ja se pääsisi osalliseksi jaettavista ministerisalkuista.</p><p>Nykykannatuksilla SDP, kokoomus ja vihreät saisivat aikaan enemmistöhallituksen. Jos SDP:n tai kokoomuksen korvaisi keskusta, näin ei kävisi niin suurella todennäköisyydellä, vaan silloin etsittäisiin lisäapuja ainakin RKP:n suunnasta. Ruotsinkielisten etuja vaalivaa liberaalipuoluetta voisivat tarvita myös SDP, kokoomus ja vihreät enemmistöä vahvistaakseen.</p><p>Tällä matematiikalla tulevan hallituksen varmin ministeri on vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto.</p><p>Ei Aaltokaan tietysti vielä saletissa ole. Puoluekannatusmittaukset ovat eri asia kuin seuraavat eduskuntavaalit, joiden<a href="https://vaalit.fi/aikataulut"> ilmoitettuun ajankohtaan</a><a href="http://Ajankohta: https://vaalit.fi/aikataulut">&nbsp;</a>on yhdeksän ja puoli kuukautta aikaa.</p> Uuden Suomen ja Iltalehden kesäkuun puoluekannatusmittaus vahvistaa kuvaa, että tulevissa eduskuntavaaleissa pääministerin paikasta kamppailee kaksi puoluetta: SDP ja kokoomus.

Noin 20 prosenttiin yltävien demareiden ja kokoomuksen jälkeen kolmospaikalle (eroa nyt nelisen prosenttiyksikköä) on jumittunut keskusta ja sen perässä tulee vihreät.

Seuraavassa kannatuskategoriassa, 8–9 prosentin maailmassa, ovat vasemmistoliitto ja perussuomalaiset.

RKP, kristillisdemokraatit ja siniset pelaavat 2–5 prosentin sarjassa, kuten myös luokka muut, johon kuuluvat Hjallis Harkimon Liike Nyt ja Paavo Väyrynen, jonka uusin viiteryhmä on nimeltään Seitsemän tähden liike.

Näillä asetelmilla nykyinen pääministeripuolue keskusta kärsisi veret seisauttavan vaalitappion, jonka myötä se menettäisi yli kymmenen kansanedustajapaikkaa.

Vielä totaalisempi kato on käymässä sinisten eduskuntaryhmässä, joka voisi yltää nykyisen 18 paikan sijaan ehkä 3–5 paikkaan riippuen Timo Soinin osallistumisesta vaaleihin. Jussi Halla-ahon perussuomalaiset menettäisivät tämän hetken gallupkannatuksen perusteella myös useita paikkoja.

Vaalien voittaja olisi vihreät, joka muuttuisi yli 20 kansanedustajan puolueeksi siitäkin huolimatta, että menestys vaaleissa ei olisi aivan niin hyvä kuin kannatusmittaukset nyt kertovat. Tällä hetkellä vihreiden eduskuntaryhmä on vasta kuudenneksi suurin 15:llä paikallaan. (Eduskuntaryhmien nykyiset voimasuhteet tämän linkin takana, kansalaispuolue tarkoittaa Väyrystä

Mitä tämä merkitsisi tulevan hallituksen muodostamisen kannalta? Jos Antti Rinteen SDP nousee suurimmaksi, olisi se Petteri Orpon kokoomukselle vähintään henkinen tappio ja sen halut lähteä Rinteen hallitukseen riippuisivat täysin hallitusohjelmaneuvotteluista. Sama olisi asetelma demareiden näkökulmasta, jos Orpon kokoomus nousisi ykköseksi.

On täysin mahdollista, että Rinteen tai Orpon puolue ei lähtisi hallitukseen kakkossijalta lainkaan, vaan voittaja saisi kolmospaikalla kärkkyvän keskustan intoutumaan tappiosta huolimatta mukaan. Todennäköisempää tosin on, että Juha Sipilän keskusta ei ole tulevassa hallituksessa nykyisillä kannatusluvuilla.

Kolmen suuren – SDP:n, kokoomuksen ja keskustan – hallitukseen on hyvin vaikea uskoa. Vihreät olisikin vaalivoittajana se puolue, joka toisi tukevan lisän kahden suuren puolueen päälle ja se pääsisi osalliseksi jaettavista ministerisalkuista.

Nykykannatuksilla SDP, kokoomus ja vihreät saisivat aikaan enemmistöhallituksen. Jos SDP:n tai kokoomuksen korvaisi keskusta, näin ei kävisi niin suurella todennäköisyydellä, vaan silloin etsittäisiin lisäapuja ainakin RKP:n suunnasta. Ruotsinkielisten etuja vaalivaa liberaalipuoluetta voisivat tarvita myös SDP, kokoomus ja vihreät enemmistöä vahvistaakseen.

Tällä matematiikalla tulevan hallituksen varmin ministeri on vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto.

Ei Aaltokaan tietysti vielä saletissa ole. Puoluekannatusmittaukset ovat eri asia kuin seuraavat eduskuntavaalit, joiden ilmoitettuun ajankohtaan on yhdeksän ja puoli kuukautta aikaa.

]]>
95 http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257591-touko-aalto-on-seuraavan-hallituksen-varmin-ministeri#comments Kotimaa Eduskuntavaalit 2019 Puolueet Puoluekannatus Fri, 29 Jun 2018 07:53:55 +0000 Markku Huusko http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257591-touko-aalto-on-seuraavan-hallituksen-varmin-ministeri
Poliittinen ilmastonmuutos http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256070-poliittinen-ilmastonmuutos <p>Poikkeaviksi sääoloiksi nimetyt ilmiöt ovat aivan samaa mitä on tapahtunut Suomen poliittisessa elämässä. Välillä myrskyää, on hellettä ja toisinaan taas hytistään kylmyydessä. Joskus taas saattaa sataa oikein kunnolla, ja kun sataa niin aina se jonkun laariin sataa ainakin politiikassa. Sateen saamiseksi juuri omalle kohdalle on siellä kemikaalin levittäjiä pilvipalveluihin vähintäinkin riittävästi.</p><p>Viime vuoden luonnonilmiöt kuittaantuivat pitkälti Perussuomalaisten puoluekokouksessa. Siellä puolet puolueen puustosta lakosi kevätmyrskyssä. Aukiolle ilmaantui kuitenkin pottitaimia, jotka kurottavat latvojaan kohti taivaan sinistä tulevaisuutta. Optimistien mielestä ne ovat hyvin lannoitettuja ja nopeita kasvussaan, pessimistit taas arvelevat pohjaa ravintoköyhäksi ja viimeistään kuivuuden vievän suurimman osan istutuksista.</p><p>Tämän vuoden kevättuulissa yksi sinitaivaalle kurottaneista pottitaimista sai siirrettyä itsensä paremman ravinnon toivossa kokoomuksen jalopuupuistikkoon. Vastaavasti samasta puistikosta lähti yksi konkari vapaampiin tuuliin, kun arvioi puistikossa esiintyvän juurimätää, eikä kaikkien latvuksienkaan kunnosta ollut täyttä varmuutta. Jos ei kunnon ruuhipuuta ollut saatavilla, niin joutihan sieltä pois. Nyt.</p><p>Aikoinaan politiikka meni niin, että kesähelteillä saivat julkisuutta kaikki löysät puheet lehtien poliittisina täyteuutisina. Ilmastonmuutos politiikassa on aiheuttanut sen, että löysät puheet - ja teotkin - ovat muuttuneet enemmän ympärivuotisiksi.&nbsp; Tällä hetkellä kotimaan säihin sidotut kansanedustajat sen sijaan odottavat malttamattomina päästäkseen äänestämään sosiaali- ja terveysuudistuksesta. Siitä, joka ei kunnolla kelpaa oikein kenellekään ja niinpä osa näyttää etsivän perääntymisreittiä&nbsp; toisen maailmansodan saksalaistermillä&nbsp; &quot;linjojen oikaisu&quot;.</p><p>Nähtäväksi jää nähdäänkö pääministeri vielä viemässä hallituksen eronpyyntöä häkäpönttöautolla tai sähköpolkupyörällä. Lentokoneella on jo kurvailtu ja ilmaa saastutettu. Aivan turhaan vielä.</p><p>&nbsp;</p><p><br />&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Poikkeaviksi sääoloiksi nimetyt ilmiöt ovat aivan samaa mitä on tapahtunut Suomen poliittisessa elämässä. Välillä myrskyää, on hellettä ja toisinaan taas hytistään kylmyydessä. Joskus taas saattaa sataa oikein kunnolla, ja kun sataa niin aina se jonkun laariin sataa ainakin politiikassa. Sateen saamiseksi juuri omalle kohdalle on siellä kemikaalin levittäjiä pilvipalveluihin vähintäinkin riittävästi.

Viime vuoden luonnonilmiöt kuittaantuivat pitkälti Perussuomalaisten puoluekokouksessa. Siellä puolet puolueen puustosta lakosi kevätmyrskyssä. Aukiolle ilmaantui kuitenkin pottitaimia, jotka kurottavat latvojaan kohti taivaan sinistä tulevaisuutta. Optimistien mielestä ne ovat hyvin lannoitettuja ja nopeita kasvussaan, pessimistit taas arvelevat pohjaa ravintoköyhäksi ja viimeistään kuivuuden vievän suurimman osan istutuksista.

Tämän vuoden kevättuulissa yksi sinitaivaalle kurottaneista pottitaimista sai siirrettyä itsensä paremman ravinnon toivossa kokoomuksen jalopuupuistikkoon. Vastaavasti samasta puistikosta lähti yksi konkari vapaampiin tuuliin, kun arvioi puistikossa esiintyvän juurimätää, eikä kaikkien latvuksienkaan kunnosta ollut täyttä varmuutta. Jos ei kunnon ruuhipuuta ollut saatavilla, niin joutihan sieltä pois. Nyt.

Aikoinaan politiikka meni niin, että kesähelteillä saivat julkisuutta kaikki löysät puheet lehtien poliittisina täyteuutisina. Ilmastonmuutos politiikassa on aiheuttanut sen, että löysät puheet - ja teotkin - ovat muuttuneet enemmän ympärivuotisiksi.  Tällä hetkellä kotimaan säihin sidotut kansanedustajat sen sijaan odottavat malttamattomina päästäkseen äänestämään sosiaali- ja terveysuudistuksesta. Siitä, joka ei kunnolla kelpaa oikein kenellekään ja niinpä osa näyttää etsivän perääntymisreittiä  toisen maailmansodan saksalaistermillä  "linjojen oikaisu".

Nähtäväksi jää nähdäänkö pääministeri vielä viemässä hallituksen eronpyyntöä häkäpönttöautolla tai sähköpolkupyörällä. Lentokoneella on jo kurvailtu ja ilmaa saastutettu. Aivan turhaan vielä.

 


 

]]>
0 http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256070-poliittinen-ilmastonmuutos#comments Politiikka Puolueet Wed, 30 May 2018 06:17:13 +0000 Tuure Piittinen http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256070-poliittinen-ilmastonmuutos
HATUNNOSTO HARKIMOLLE http://jukkakuhanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254164-hatunnosto-harkimolle Hjallis Harkimo esiintyi erinomaisesti ja paljasti ajatuksiaan sekä tavoitteitaan suomalaisessa poliittisessa politiikan teossa, poliittisesta kulttuurista sekä tavoitteistaan juuri päättyneessä TV1:n Ykkösaamussa toimittaja Jari Korkin kanssa käymässään haastattelussa. 5 Susi lammasten vaatteissa tuli ensimmäisenä mieleeni kuunnellessani hänen ajatuksiaan tapana toimia poliittisena toimijana. Hän ja hänen kanssaan Liike Nyt:n perustamat tahot sekä perustettu liike itsessään iskee ajan hermoon muuttaen kaiken järjen mukaan myös pysyvästi poliittisia rakenteita siinä samalla! Harkimo on arvovalintojensa sekä näyttöjensä perusteella uskottava toimija saadakseen kansan liikkeelle muutoksen aikaan poliittisessa päätöksenteossa nyt kuulemani perusteella! Erinomainen ulostulo.<div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> 6 http://jukkakuhanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254164-hatunnosto-harkimolle#comments Politiikka Puolueet Sat, 21 Apr 2018 08:07:41 +0000 Jukka Kuhanen http://jukkakuhanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254164-hatunnosto-harkimolle Se toiseksi paras puolue http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253449-se-toiseksi-paras-puolue <p>Iltalehti ja Uusi Suomi ovat kannatuskyselyn yhteydessä tiedustelleet myös sitä, mitä muuta puoluetta kuin ensimmäisenä mainittua suosikkia vastaaja voisi äänestää. Kuten tiedämme, jotkut äänestäjistä voivat äänestää miltei mitä tahansa puoluetta, toisilla kriteerit ovat tiukemmat.</p><p>Pari tietyllä tapaa herkullista yksityiskohtaa alla olevan linkin takana olevan uutisen taulukosta kumminkin löytyy. Nimittäin kaksi prosenttia kokoomuslaisista voisi äänestää Vasemmistoliittoa. Vasureiden kannattajista taas kukaan ei äänestäisi Kokoomusta. Lieneekö oire jostakin.</p><p>Perussuomalaisten kannattajista kolme prosenttia voisi antaa äänensä Vihreille. Vihreistä taas ei löydy ensimmäistäkään joka käyttäisi äänioikeuttaan Perussuomalaisten hyväksi. Maahanmuuttolinjan ääripäissä Perussuomalaisten&nbsp; pehmoporukkaa siis uhkaa valua Vihreisiin. Yleisesti ottaen muutenkin Vihreiden katsotaan tutkimuksessa olevan potentiaaliltaan todennäköisin kannatusta lisäävä puolue.</p><p>Päivän kunto kuitenkin vaalitilanteessa lopulta ratkaisee kuka jää kannattajien vaihtokisassa lopulta voitolle.</p><p><a href="http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804062200854678_u0.shtml">http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804062200854678_u0.shtml</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Iltalehti ja Uusi Suomi ovat kannatuskyselyn yhteydessä tiedustelleet myös sitä, mitä muuta puoluetta kuin ensimmäisenä mainittua suosikkia vastaaja voisi äänestää. Kuten tiedämme, jotkut äänestäjistä voivat äänestää miltei mitä tahansa puoluetta, toisilla kriteerit ovat tiukemmat.

Pari tietyllä tapaa herkullista yksityiskohtaa alla olevan linkin takana olevan uutisen taulukosta kumminkin löytyy. Nimittäin kaksi prosenttia kokoomuslaisista voisi äänestää Vasemmistoliittoa. Vasureiden kannattajista taas kukaan ei äänestäisi Kokoomusta. Lieneekö oire jostakin.

Perussuomalaisten kannattajista kolme prosenttia voisi antaa äänensä Vihreille. Vihreistä taas ei löydy ensimmäistäkään joka käyttäisi äänioikeuttaan Perussuomalaisten hyväksi. Maahanmuuttolinjan ääripäissä Perussuomalaisten  pehmoporukkaa siis uhkaa valua Vihreisiin. Yleisesti ottaen muutenkin Vihreiden katsotaan tutkimuksessa olevan potentiaaliltaan todennäköisin kannatusta lisäävä puolue.

Päivän kunto kuitenkin vaalitilanteessa lopulta ratkaisee kuka jää kannattajien vaihtokisassa lopulta voitolle.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804062200854678_u0.shtml

]]>
3 http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253449-se-toiseksi-paras-puolue#comments Mielipidemittaus Puolueet Sat, 07 Apr 2018 05:23:17 +0000 Tuure Piittinen http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253449-se-toiseksi-paras-puolue
Äänestäjän oikeusturva paranisi ennen vaaleja rakennetuilla koalitioilla http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253262-aanestajan-oikeusturva-paranisi-ennen-vaaleja-rakennetuilla-koalitioilla <p>Meilläkin näkee aika ajoin esitettävän mielipiteitä, joissa kaivataan pysyviä puolueiden rakentamia yhteistyökoalitioita eli blokkeja. Meillä blokki syntyy vasta vaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa, eikä äänestäjillä ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa sen rakentamaan hallitusohjelmaan ja politiikkaan ennen seuraavia vaaleja.&nbsp; Enemmistöhallituksen ohjelman&nbsp; siunaavat eduskuntaryhmät, eikä niiden mielipidettä siinä tilanteessa tarvitse kenenkään epäillä.</p><p>Näyttää tukevasti siltä, että Keskusta ja Kokoomus ovat rakentamassa mahdollisuutta jatkaa hallitusyhteistyötä seuraavien eduskuntavaalien jälkeenkin. Käytännössä se on mahdollista, mikäli Keskusta ei syystä tai toisesta putoa kymmenen prosentin kannatustasolle, eikä se tällä hetkellä näytä todennäköiseltä. Kysymys onkin siitä, että mikä tai mitkä puolueet tulisivat kysymykseen Sinisten tilalle Keskustan ja Kokoomuksen panttivangiksi.</p><p>Vaalituloksella on todella paljon merkitystä ja jos tämän hetkiset mielipidemitteusten tulokset toteutuvat edes suurin piirtein, niin SDP:lle olisi kolmannen pyörän paikka tarjolla. Todella kivulias yhtälö puolueelle, jos demarit eivät nouse pääministeripuolueeksi.&nbsp; Silloinkin pääministerillä olisi paimennettavanaan porvaripuolueiden blokki, mikä ei olisi politiikanteon kannalta mikään paras mahdollinen olotila.</p><p>Mielenkiintoista on, että vaikka eduskunnassa nykyiset hallitus- ja oppositiopuolueet hammastelevat välillä rankastikin, niin kuntatasolla blokkeja syntyy aivan eri jakolinjoilla.&nbsp; Ei kuitenkaan aina. Pellossa enemmistön muodostavat Keskustan kuusi, sekä Kokoomuksen yksi valtuutettu. Vähemmistöblokissa ovat Vasemmistoliitto neljä, SDP yksi ja Perussuomalaiset yksi valtuutettu.&nbsp; Tosin joku keskustalaisista loikkaa äänestyksissä aina välillä vähemmistön leiriin. Esimerkiksi&nbsp; kunnanjohtajan valinnassa kävi näin.</p><p>Pitäisikö eduskuntavaaleihin rakentaa ohjelmiltaan vaihtoehtoiset puolueblokit? Nykyiset hallituspuolueet olisivat luonnollinen koostumus, lisättynä ehkä Kristillisdemokraateilla ja Suomen ruotsalaisella kansanpuolueella. Sosialidemokraatit ja Vasemmistoliitto voisivat tutkailla yhdessä Vihreiden kanssa yhteisen ohjelman rakentamismahdollisuuksia. Perussuomalaisille eivät varmaankaan kumppanit käy, koska se merkitsisi periksiantamista joidenkin puolueen omien tavoitteiden kohdalla.</p><p>&nbsp;</p> Meilläkin näkee aika ajoin esitettävän mielipiteitä, joissa kaivataan pysyviä puolueiden rakentamia yhteistyökoalitioita eli blokkeja. Meillä blokki syntyy vasta vaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa, eikä äänestäjillä ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa sen rakentamaan hallitusohjelmaan ja politiikkaan ennen seuraavia vaaleja.  Enemmistöhallituksen ohjelman  siunaavat eduskuntaryhmät, eikä niiden mielipidettä siinä tilanteessa tarvitse kenenkään epäillä.

Näyttää tukevasti siltä, että Keskusta ja Kokoomus ovat rakentamassa mahdollisuutta jatkaa hallitusyhteistyötä seuraavien eduskuntavaalien jälkeenkin. Käytännössä se on mahdollista, mikäli Keskusta ei syystä tai toisesta putoa kymmenen prosentin kannatustasolle, eikä se tällä hetkellä näytä todennäköiseltä. Kysymys onkin siitä, että mikä tai mitkä puolueet tulisivat kysymykseen Sinisten tilalle Keskustan ja Kokoomuksen panttivangiksi.

Vaalituloksella on todella paljon merkitystä ja jos tämän hetkiset mielipidemitteusten tulokset toteutuvat edes suurin piirtein, niin SDP:lle olisi kolmannen pyörän paikka tarjolla. Todella kivulias yhtälö puolueelle, jos demarit eivät nouse pääministeripuolueeksi.  Silloinkin pääministerillä olisi paimennettavanaan porvaripuolueiden blokki, mikä ei olisi politiikanteon kannalta mikään paras mahdollinen olotila.

Mielenkiintoista on, että vaikka eduskunnassa nykyiset hallitus- ja oppositiopuolueet hammastelevat välillä rankastikin, niin kuntatasolla blokkeja syntyy aivan eri jakolinjoilla.  Ei kuitenkaan aina. Pellossa enemmistön muodostavat Keskustan kuusi, sekä Kokoomuksen yksi valtuutettu. Vähemmistöblokissa ovat Vasemmistoliitto neljä, SDP yksi ja Perussuomalaiset yksi valtuutettu.  Tosin joku keskustalaisista loikkaa äänestyksissä aina välillä vähemmistön leiriin. Esimerkiksi  kunnanjohtajan valinnassa kävi näin.

Pitäisikö eduskuntavaaleihin rakentaa ohjelmiltaan vaihtoehtoiset puolueblokit? Nykyiset hallituspuolueet olisivat luonnollinen koostumus, lisättynä ehkä Kristillisdemokraateilla ja Suomen ruotsalaisella kansanpuolueella. Sosialidemokraatit ja Vasemmistoliitto voisivat tutkailla yhdessä Vihreiden kanssa yhteisen ohjelman rakentamismahdollisuuksia. Perussuomalaisille eivät varmaankaan kumppanit käy, koska se merkitsisi periksiantamista joidenkin puolueen omien tavoitteiden kohdalla.

 

]]>
34 http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253262-aanestajan-oikeusturva-paranisi-ennen-vaaleja-rakennetuilla-koalitioilla#comments Kotimaa hallitus Kuntapolitiikka Puolueet Tue, 03 Apr 2018 10:53:15 +0000 Tuure Piittinen http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253262-aanestajan-oikeusturva-paranisi-ennen-vaaleja-rakennetuilla-koalitioilla
Kokoomuksessa ei ole sijaa populismille http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253176-kokoomuksessa-ei-ole-sijaa-populismille <p>Kokoomus on maamme vakavasti otettavin puolue. Populismia puolueesta ei löydä hakemallakaan, vaan kaikki tehty ja puhuttu on pelkkää asiaa. Tämä piirre tuli korostetusti esiin Alexander Stubbin aloittaessa puheenjohtajana. Hänen johdollaan alettiin asioihin paneutua entistä syvällisemmin vailla minkäänlaista vivahdetta populismista.</p><p>Stubb sai kuitenkin väistyä, koska kaikki puolueessa eivät hyväksyneet hänen haudanvakavaa suhtautumistaan asioihin. Myöskin hänen juoksuharrastustaan arvosteltiin, koska joidenkin mielestä puolueen pomon ei tule juosta ympäriinsä kuin ajokoira vaan istua mieluummin herraseurassa kabineteissa ja kasvattaa mahaansa hyvillä sapuskoilla.</p><p>Viime aikoin puolueen vakaata herraimagoa ovat vahvistaneet Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, sekä myös kansanedustaja Harry &quot;Hjallis&quot; Harkimo. Heidän populismista vapaat kannanottonsa niin Helsingin kaupungin kuin yleispolitiikankin puolelta eivät ole jääneet vaille huomiota. Myös kansanedustaja Elina Lepomäki on hankkinut kannuksia harmaana populismista vapaana sotenaisena.</p><p>Muutamat kokoomuksen entiset kansanedustajat käyvät hyvin esimerkkinä siitä kuinka vakavasti he ottavat elämänsä vielä edustajakauden jälkeenkin. He nostavat säntillisesti kaikki luopumisesta saadut eläke-edut joihin ovat oikeutettuja, vaikka ovat oikeasti töissä. Voisivat he tietysti jättää etunsa käyttämättä ja populistisesti huutaa ympäriinsä, että minäpä tulen omillani toimeen. Ei sellainen ole soveliasta kokoomuslaiselle, tienasi hän kuinka paljon hyvänsä.</p><p>Kasakka ottaa sen mikä irti on. Vaikka joutuisikin sen eteen vähän keplottelemaan.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kokoomus on maamme vakavasti otettavin puolue. Populismia puolueesta ei löydä hakemallakaan, vaan kaikki tehty ja puhuttu on pelkkää asiaa. Tämä piirre tuli korostetusti esiin Alexander Stubbin aloittaessa puheenjohtajana. Hänen johdollaan alettiin asioihin paneutua entistä syvällisemmin vailla minkäänlaista vivahdetta populismista.

Stubb sai kuitenkin väistyä, koska kaikki puolueessa eivät hyväksyneet hänen haudanvakavaa suhtautumistaan asioihin. Myöskin hänen juoksuharrastustaan arvosteltiin, koska joidenkin mielestä puolueen pomon ei tule juosta ympäriinsä kuin ajokoira vaan istua mieluummin herraseurassa kabineteissa ja kasvattaa mahaansa hyvillä sapuskoilla.

Viime aikoin puolueen vakaata herraimagoa ovat vahvistaneet Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, sekä myös kansanedustaja Harry "Hjallis" Harkimo. Heidän populismista vapaat kannanottonsa niin Helsingin kaupungin kuin yleispolitiikankin puolelta eivät ole jääneet vaille huomiota. Myös kansanedustaja Elina Lepomäki on hankkinut kannuksia harmaana populismista vapaana sotenaisena.

Muutamat kokoomuksen entiset kansanedustajat käyvät hyvin esimerkkinä siitä kuinka vakavasti he ottavat elämänsä vielä edustajakauden jälkeenkin. He nostavat säntillisesti kaikki luopumisesta saadut eläke-edut joihin ovat oikeutettuja, vaikka ovat oikeasti töissä. Voisivat he tietysti jättää etunsa käyttämättä ja populistisesti huutaa ympäriinsä, että minäpä tulen omillani toimeen. Ei sellainen ole soveliasta kokoomuslaiselle, tienasi hän kuinka paljon hyvänsä.

Kasakka ottaa sen mikä irti on. Vaikka joutuisikin sen eteen vähän keplottelemaan.

]]>
17 http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253176-kokoomuksessa-ei-ole-sijaa-populismille#comments Kokoomus Puolueet Sun, 01 Apr 2018 05:24:52 +0000 Tuure Piittinen http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253176-kokoomuksessa-ei-ole-sijaa-populismille
Puoluejärjestelmän laatua voi oikeasti parantaa http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252210-puoluejarjestelman-laatua-voi-oikeasti-parantaa <p>Osmo Soininvaara kirjoitti helmikuussa 2018 neljä ansiokasta analyysiä Suomen puolueista eli Kokoomuksesta, SDP:stä, Keskustasta ja Vihreistä. Suosittelen lukemaan ne. Ovat ajatuksia herättäviä, epäilemättä monilta osin aivan oikeaan osuvia. Jos puolueissa toimivat ihmiset ottavat Soininvaaran neuvoista vaarin, niin puoluejärjestämä voi oikeasti parantua.</p> <p>Rajaudun tässä kirjoituksessani täydentämään Soininvaaran kritiikkiä yhden sellaisen seikan osalta jota pidän hyvin tärkeänä, mutta jonka Soininvaara on jättänyt huomiotta.</p> <p>Kirjoitin kirjoitukseni alunperin kommenttina Vihreitä koskevaan Soininvaaran kirjoitukseen, mutta sen ehdotukset koskevat yhtä lailla esim. SDP:tä, Keskustaa kuin Sinisiäkin.</p> <p>Vihreillä on ainakin kaksi fundamentalismiongelmaa kannatuksensa laajentamista ajatellen. Toinen on tuo Soininvaaran myöntämä irrationaalinen suhtautuminen ydinvoimaan.</p> <p>Toista ei Soininvaara itse edes havaitse vaikka sen mainitsee ja jonka juuret ovat syvällä vihreiden syntyhistoriassa. Se on fundamentalistinen arvoliberaalisuus. Sekin estää huomattavan monia niistä jotka muuten kannattaisivat vihreita halukkaasti, kannattamasta heitä. Esim. Kokoomus on oivaltanut asian ja pitää nykyään (eli toisin kuin vielä esim 1960-luvulla) suhtautumista ns moraaliarvoihin ei-puoluepoliittisina, yksilöiden itse päätettävinä.</p> <p>Ja paradoksi on siinä että arvoliberalismi on etenemässä ja vahvistumassa kovaa vauhtia vaikka sitä eivät Vihreät tai muutkaan puolueena ajaisikaan. Soininvaara ei siis ilmeisesti huomaa vielä että perustavin poliittisen kannan määräävä seikka äänestettäessä on puolueen suhtautuminen sosiaalisen tasa-arvoon eli raadollisemmin sanoen tulonjakoon.</p> <p>Suurin osa ihmisistä siis antaa tai haluaisi antaa (kuten edesmennyt kokoomuslainen ystäväni H. Riikonen nasevasti totesi) äänensä vaaleissa ensisijaisesti oman &quot;kukkaronsa mukaan&quot; (jokin pienempi osa toki tekee päätöksen jonkun muun eli esim kielen tai ideologisen uskomuksen/uskonnon perusteella tai jopa poikkeuksellisen syvällisen harkinnan tai etiikan johdattamina). Tätä voi pitää luonnontieteellistyyppisenä tosiasiana. Katso esim.&nbsp; kunta- ja eduskuntavaalien puoluekohtaisia tuloksia äänestysalueittain ja vertaa niitä alueen tulotasoon.</p> <p>Hyvätuloisilla ja samalla isoja tuloeroja kannattavilla on nyt oma selvä puolueensa eli kokoomus (mikä on tietenkin hyvä järjestelmän toimimisen kannalta), mutta pieni- ja keskituloisilla ei ole enää selviä edustajapuolueita, koska yhteiskunnan muutos on syövyttänyt peruskannattajaryhmien pääosan niin kepulta kuin demareiltakin.</p> <p>Kohtuullisten tuloerojen kannattajien isoksi kokoomustakin suuremmaksi mahtipuolueeksi voisi näin ollen kohota myös vihreät jos ymmärtäisivät politiikan perusasiat paremmin (ja samoin myös demarit ja ehkä kepukin ja periaatteessa jopa siniset, jos ne ymmärtäisivät luopua omista hörhöistä painolasteistaan ja sidonnaisuuksistaan).</p> <p>Olisi järjestelmän toimivuuden kannalta erittäin hyvä, jos yksi tai jopa kaksi em. potentiaalisista kohtuullisten tuloerojen edistämispuolueesta nostaisi tämän tavoitteen hyvin selkeästi julistuksessaan ja toiminnassaan ykköseksi (ja tietenkin luopuisi samalla kannatuspohjaa kaventavista perinnemytologioista ja tavoitteista).</p> <p>Soininvaaran havittelema &quot;vasemmistolainen markkinaliberalismi&quot; sopisi ja tarvittaisiin ilmeisesti myös tuollaisen menestyvän, ison, puolueen reseptiin. Sen voinee kääntää tietenkin myös pragmaattiseksi/järkiperäiseksi toimintatavaksi.</p> <p>Lopuksi vielä ehdotus medialle. Olisiko tarkoituksenmukaista jättää esim. vaalikoneista pois tuo muita kuin taloudellisia ja muita järkiperäisiä asioita käsittelevä arvo-ulottuvuus? Sen mukana roikottaminen ohjaa etenkin monia pienempiä tuloeroja kannattavia ihmisiä äänestämisessään harhateille. Tai jos noita jokseenkin merkityksettömiä arvokysymyksiä halutaan tuoda esille, niin ne voisi tuoda esille painoarvonsa mukaisina, siis&nbsp; selkeästi sivuseikkana.&nbsp;</p> <p>**</p> <p>Tässä on linkki Soininvaaran nettisivulle, josta nuo mainiot analyysit löytyvät:&nbsp;<a href="http://www.soininvaara.fi/">http://www.soininvaara.fi/</a></p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Osmo Soininvaara kirjoitti helmikuussa 2018 neljä ansiokasta analyysiä Suomen puolueista eli Kokoomuksesta, SDP:stä, Keskustasta ja Vihreistä. Suosittelen lukemaan ne. Ovat ajatuksia herättäviä, epäilemättä monilta osin aivan oikeaan osuvia. Jos puolueissa toimivat ihmiset ottavat Soininvaaran neuvoista vaarin, niin puoluejärjestämä voi oikeasti parantua.

Rajaudun tässä kirjoituksessani täydentämään Soininvaaran kritiikkiä yhden sellaisen seikan osalta jota pidän hyvin tärkeänä, mutta jonka Soininvaara on jättänyt huomiotta.

Kirjoitin kirjoitukseni alunperin kommenttina Vihreitä koskevaan Soininvaaran kirjoitukseen, mutta sen ehdotukset koskevat yhtä lailla esim. SDP:tä, Keskustaa kuin Sinisiäkin.

Vihreillä on ainakin kaksi fundamentalismiongelmaa kannatuksensa laajentamista ajatellen. Toinen on tuo Soininvaaran myöntämä irrationaalinen suhtautuminen ydinvoimaan.

Toista ei Soininvaara itse edes havaitse vaikka sen mainitsee ja jonka juuret ovat syvällä vihreiden syntyhistoriassa. Se on fundamentalistinen arvoliberaalisuus. Sekin estää huomattavan monia niistä jotka muuten kannattaisivat vihreita halukkaasti, kannattamasta heitä. Esim. Kokoomus on oivaltanut asian ja pitää nykyään (eli toisin kuin vielä esim 1960-luvulla) suhtautumista ns moraaliarvoihin ei-puoluepoliittisina, yksilöiden itse päätettävinä.

Ja paradoksi on siinä että arvoliberalismi on etenemässä ja vahvistumassa kovaa vauhtia vaikka sitä eivät Vihreät tai muutkaan puolueena ajaisikaan. Soininvaara ei siis ilmeisesti huomaa vielä että perustavin poliittisen kannan määräävä seikka äänestettäessä on puolueen suhtautuminen sosiaalisen tasa-arvoon eli raadollisemmin sanoen tulonjakoon.

Suurin osa ihmisistä siis antaa tai haluaisi antaa (kuten edesmennyt kokoomuslainen ystäväni H. Riikonen nasevasti totesi) äänensä vaaleissa ensisijaisesti oman "kukkaronsa mukaan" (jokin pienempi osa toki tekee päätöksen jonkun muun eli esim kielen tai ideologisen uskomuksen/uskonnon perusteella tai jopa poikkeuksellisen syvällisen harkinnan tai etiikan johdattamina). Tätä voi pitää luonnontieteellistyyppisenä tosiasiana. Katso esim.  kunta- ja eduskuntavaalien puoluekohtaisia tuloksia äänestysalueittain ja vertaa niitä alueen tulotasoon.

Hyvätuloisilla ja samalla isoja tuloeroja kannattavilla on nyt oma selvä puolueensa eli kokoomus (mikä on tietenkin hyvä järjestelmän toimimisen kannalta), mutta pieni- ja keskituloisilla ei ole enää selviä edustajapuolueita, koska yhteiskunnan muutos on syövyttänyt peruskannattajaryhmien pääosan niin kepulta kuin demareiltakin.

Kohtuullisten tuloerojen kannattajien isoksi kokoomustakin suuremmaksi mahtipuolueeksi voisi näin ollen kohota myös vihreät jos ymmärtäisivät politiikan perusasiat paremmin (ja samoin myös demarit ja ehkä kepukin ja periaatteessa jopa siniset, jos ne ymmärtäisivät luopua omista hörhöistä painolasteistaan ja sidonnaisuuksistaan).

Olisi järjestelmän toimivuuden kannalta erittäin hyvä, jos yksi tai jopa kaksi em. potentiaalisista kohtuullisten tuloerojen edistämispuolueesta nostaisi tämän tavoitteen hyvin selkeästi julistuksessaan ja toiminnassaan ykköseksi (ja tietenkin luopuisi samalla kannatuspohjaa kaventavista perinnemytologioista ja tavoitteista).

Soininvaaran havittelema "vasemmistolainen markkinaliberalismi" sopisi ja tarvittaisiin ilmeisesti myös tuollaisen menestyvän, ison, puolueen reseptiin. Sen voinee kääntää tietenkin myös pragmaattiseksi/järkiperäiseksi toimintatavaksi.

Lopuksi vielä ehdotus medialle. Olisiko tarkoituksenmukaista jättää esim. vaalikoneista pois tuo muita kuin taloudellisia ja muita järkiperäisiä asioita käsittelevä arvo-ulottuvuus? Sen mukana roikottaminen ohjaa etenkin monia pienempiä tuloeroja kannattavia ihmisiä äänestämisessään harhateille. Tai jos noita jokseenkin merkityksettömiä arvokysymyksiä halutaan tuoda esille, niin ne voisi tuoda esille painoarvonsa mukaisina, siis  selkeästi sivuseikkana. 

**

Tässä on linkki Soininvaaran nettisivulle, josta nuo mainiot analyysit löytyvät: http://www.soininvaara.fi/

 

]]>
14 http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252210-puoluejarjestelman-laatua-voi-oikeasti-parantaa#comments Kehittäminen Laatu Puolueet Puoluejärjestelmä Soininvaara Tue, 13 Mar 2018 14:23:51 +0000 Timo Lampinen http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252210-puoluejarjestelman-laatua-voi-oikeasti-parantaa