Touko Aalto Hyvällä tai huonolla idealla ei ole puoluekirjaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Talvivaara

Valtionyhtiön vangit

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan pääministeri Juha Sipilä olisi lähettänyt Ylen toimittajalle viestejä, joissa oli tuohtunutta kansalaispalautetta. Lisäksi Sipilä kertoi, ettei luota Yleisradioon ollenkaan.

Mikä veret seisauttaa?

'Ylen mukaan Juha Sipilän sukulaisten omistama Katera Oy on saanut valtion omistamalta Terrafamelta noin puolen miljoonan euron tilauksen kaivokselle.'

Mm. tuohon päivän uutistekstiin tutustuessani, silmiini osui pääministeri Sipilän toimet Talvivaarassa. Näkikö pääministerimme palavan pensaan vai juoksutusten valkean valon?  

On näet käynyt ilmi, että hänen lähisuvullaan on alueen toimitsijoina työsarkaa.

Hallituspuolueet leikkasivat perusturvasta

Koska Puheenvuorossa vaietaan hallituspuolueiden hyväksymistä leikkauksista, laitetaan ne nyt tänne.

Enemmistön ulkopuolelta.

Luin Kauppalehteä ( http://www.kauppalehti.fi/uutiset/hallitus-pistaa-myos-terrafamen-ympari...) ja provosoiduin kirjottamaan. Anteeksi jos pahoitin tällä kirjoituksellani juuri sinun mielesi, mutta koin myös velvollisuudekseni sanoa sanottavani.

Guggenheim

Minua ihmetyttää hiukan tänään noussut myrsky Helsingin kaupunginhallituksen Guggenheim-päätöksestä.

Asiahan ei ole vielä selvä, mutta silti jotkut kohkaavat siitä ihan hirveästi, siis myös ei-helsinkiläiset. Asiahan on kuitenkin Helsingin kaupunginhallituksen päätös, ja koskee vain Helsinkiä, ei koko maata.

Jotkut haluavat jo nousta barrikadeille, järjestää mielenosoituksia yms.

Talvivaaran keltainen kakku

 A-studion keskustelussa 17.11.2016 tuli esiin, että Talvivaaralla on tehty 75 M euron investointi uraanin talteen ottamiseksi. Tarvittaisiin vielä 5 M euroa lisää, jotta toiminta voitaisiin aloittaa. Tämä oli ympäristöihmisille selvästi punainen vaate. Talvivaaran uraanin talteen otto tekisi Suomesta ydinvoimalaitosten suhteen omavaraisen. Suomessa tuskin ruvettaisiin valmistamaan ydinvoimalaitosten polttoainetta, mutta valmistuksen voi aina ostaa joltakin toimittajalta, että he tekevät sen juuri meidän uraanista.

Voiko kaivospolitiikka olla nykyisin kestävää?

Alkuviikon mediatilaa on vallinnut kotimaisittain kaivokset. Pääministeri Sipilä sai Terrafamen pipo päätänsä lämmittämään ja siitäkö oppositio tekopyhästi riehaantui. On surkeaa, kuinka keskustelu kaivosteollisuudesta ja sen tulevaisuudesta menee merkityksettömään huuteluun, kun suurista periaatteellisista linjoista ei käydä periaatteellista keskustelua. Aikuiset ihmiset sortuvat lapselliseen pelleilyyn – pölhöpopulismiin.

Maanantaina tapahtui nimittäin kaivosalalla paljon merkittävämpää, kuin pääministerin patsastelu Talvivaarassa ja siitä alkanut keskustelu.

Pääministeri Sipilä todisti Talvivaaran ihmeen

Kuulin juuri ilouutiset - Sotkamon Talvivaarassa on tapahtunut ihme. Ei. Kuulemani mukaan Jeesuksen kasvot eivät piirtyneet lietealtaan pintavaahtoon, mutta sen sijaan kaivoksen ympäristö- ja prosessiasioissa on pääministerin mukaan tapahtunut muutosta. Tämän vuoksi valtio ei lähde tekemään Terrafamen Talvivaan kaivoksesta huonoa sopimusta ulkopuolisen toimijan kanssa.

Rehn, Sipilä ja Talvivaara - TarmpBrexit kertoo teistäki

 

Kyllä ootta rohkeita poikia, ko uskallatta panna nuin paljon rahhaa tuohonki Talvivaahraan ja valehella kerta toisensa perhään, ihan vaikka nyt tämän Talvivaaran kans?

Fennovoima ja Natohan on sammaa kuviota, jossa eliitti yrittää ohittaa kansan tahon?

Demokratiahan koskee meitä tavalisiaki ja ympäri maailmaa tavaliset on nyt käyttäny demokraattisia oikeuksiaan ja tuloksena Jytky, Brexit ja Trump!

Totuudellisuus ei kait kuulu demokratiaan heillä eikä teillä?

Talvivaaran alasylöskaivoksen tarina jatkuu

Talvivaaran kaivoksen tarina jatkuu. Pääministeri Sipilä kertoi Yle Uutisille kaivoksen saamasta jatkoajasta. Talouspoliittinen ministerivaliokunta oli siunannut päätökset tänään. Sipilän mukaan kaivokselle olisi löytymässä uusi ulkopuolinen rahoittaja.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä