*

Touko Aalto Hyvällä tai huonolla idealla ei ole puoluekirjaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Poliittinen korrektius

Puhe kulttuurisesta omimisesta mädättää kulttuurin

Upeaa, että niinkin marginaalinen asia kuin akateeminen kulttuurikeskustelu on noussut poliittisen keskustelun keskiöön (tai ainakin US-blogeihin). Tarkoitan tietenkin intiaanipäähinekaustia ja siihen liittyvää kulttuurisen omimisen käsitettä. Mainiot blogistit Arto Luukkanen ja Tere Sammallahti ovat muiden ohella jo käsitelleet asiaa perinpohjaisesti, joten en ryhdy analysoimaan itse käsitettä ja sen historiaa.

Täynnä vihaa ja halveksuntaa ilman pätkääkään itsetuntemusta.

Onko sinua haukuttu Natsiksi, Rasistiksi tai vaikkapa naisvihaajaksi? Käsittelen artikkelissa yleistä dynamiikkaa mihin törmään netissä jatkuvasti. Törmään siihen sekä siinä mielessä, että lehdistö ja muut etuoikeutetussa asemassa oleva hyökkäävät yksilöita tai ihmisryhmiä vastaan leimaamalla nämä.

Törmään siihen, myös sitä kautta, että kun natsi tai rasisti -kortti on pelattu ja uhri reagoi asiaan jollain tavalla. Siitä seuraava uhriutuminen on monesti hyvin ennalta arvattavaa. Kaikki etenee saman kaavan mukaisesti.

Mediakupla on yhteiskunnallinen turvallisuusuhka

Valtamedian bunkkeroituminen mediakuplaansa aiheuttaa uhkan yhteiskuntarauhalle.

En tarkoita mediakuplalla sitä, että kansalaiset valitsevat mediasta haluamansa sisällöt ja muodostavat näin itselleen kuplaa. Tarkoitan mediakuplalla sitä, että valtamedia tekee tämän valinnan puolestamme.

Kauhistelijoiden voima

Algoritmit ovat nykyään kenties tehokkain tapa käyttää näkymätöntä valtaa.

"konservatiivit" viimeisen ajan ihmisinä

Kulttuurirelativismi on käsite jota vastaan konservatiivit ovat iskeneet usein. (Itsekin olen tätä tehnyt.) Tässä on usein keskitytty usein niihin puoliin jotka eivät ole itseäni kiinnostaneet. Eli siihen miten tämä turmelee arvopohjan ja näin muka uhkaa koko yhteiskuntaa.

Perinteisellä konservatiivilla on tiukkaa

Elämme erikoisia aikoja. Minun on kenties helpompaa huomata tämä kuin monen. Ihan sen takia että olen konservatiivi. Heidän elämänsä on nykyisin hyvin vaikeaa ja kummallista. Ja suurin syy tähän on se joukko joka kutsuu itseään konservatiiveiksi. Mutta jotka oikeasti ovat jotain muuta. Jotain joka tarvitsisi uuden nimen (((cuckservative))).

"Suvakkien lakupiippukielto" ja muuta byroslavia -sanan ylikäyttöä

Takapäivinä moni intoutui keskustelemaan lakupiipuista. Kysymyksessä on hinnaltaan pieniarvoisesta karkista. Ja siitä saako siitä S -bonusta. Tuote on niin pienihintainen, eikä niitä varmasti osteta kilokaupalla kovinkaan usein, joten pahastujilla ei ole taustalla konkretia vaan periaate. Tämä on toki OK. On hyvä että ihmisillä on periaatteita.

Poliittisesti korrektia sananvapautta.

Aikamme näyttää olevan täynnä sananvapautta. Yli miljardi Twiittiä, FB-päivitystä ja blogia päivittäin. Wanha kansa sanoi: „Moni kakku päältä kaunis, mutta sisältä silkkaa ….....“

 

”Vastuullisesta” journalismista ja tieteestä

Maassamme ilmestyi takavuosina ”Kristityn Vastuu” -niminen moraalinvartija, joka oli Suomen Kristillisen Liiton pää-äänenkannattaja. Sen mukaan oli väärin käyttää kondomeja ja tehdä abortteja. Puolue vaihtoi sittemmin nimekseen ”Suomen Kristillisdemokraatit”, ja myös lehti kirkasti nimekseen ”KD-lehti”.

Hesburger, sylkifantasiat ja feminismiviha

Hesburger päätyi tänään pienen nettikohuilun kohteeksi. Syynä oli työntekijän kirjoittama asiaton ja poliittisesti epäkorrekti mielipiteenilmaus twitterissä. Twitterviestissä ei mainittu Hesburgeria, mutta työntekijä voitiin yhdistää tämän firman työntekijäksi. Lausunto oli seuraava "20 min ennen sulkemisaikaa sisälle astuu jäbä Make America Great Again -lippalakki päässä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä