Touko Aalto Hyvällä tai huonolla idealla ei ole puoluekirjaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Sisäinen turvallisuus Maahanmuutto

Näpit irti!

En edes tiedä miten kuvailisin ajatuksiani viimeisen viikon raiskausuutisointien osalta. On vaikea pukea ajatuksiaan sanoiksi, niitä vihaisiakin ajatuksia joita väistämättä tulee mieleen. 10-vuotias pieni lapsi, 14-vuotias tyttö ja niin edelleen. Näiden lasten elämää on rikottu.

Sipilän hallitus - päättömyyttä ei kaivata

Hallitukselle tiedoksi ja toimenpidevaatimukseksi.

Pääministeri Sipilän koolle kutsuma ja eilen pidetty ”julkilausumakokous” eduskunnan puolueiden puheenjohtajille sai aikaan sellaisen tunteen ettei hallituksessa ole oivallettu omien tekojen ja tekemättömyyksien vaikuttavan vihapuheen esiintymiseen netissä.

Sisäministeri Risikko ja kadonneiden maahantulijoiden metsästys

 

Sisäministeri Paula Risikon mukaan viranomaisilta on hukassa yli 4000 laitonta maassaolijaa. Näiden henkilöiden joukossa voi olla kovan luokan terroristeja, rikollisia yms. henkilöitä jotka muodostavat turvallisuusuhkan Suomen sisäiselle turvallisuudelle. Miksi tällaisen tilanteen on annettua tapahtua? Miksi kielteisen päätöksen saaneita tai laittomasti maassa muuten oleilevia ei ole otettu säilöön silloin kun siihen on ollut mahdollisuus?

 

Sadankomitean rauhanpalkinnon saanut blogisti Sakari Timonen ja vihanlietsonta

Rauhanjärjestö Sadankomitean rauhanpalkinto luovutettiin joulukuussa bloggaaja Sakari Timoselle tunnustuksena ruohonjuuritason vaikutustyöstä yhteiskunnan epäkohtiin puuttumisessa.  Aiemmin sen ovat saaneet muun muassa presidentti Tarja Halonen, Vapaa liikkuvuus -verkosto, Sovittelufoorumi ja Suomen EAPPI-ohjelma.  Tällä kerralla mentiin mielestäni hiukan vikaan.

Maahanmuuttajako terroristi?

Terroristijärjestöjen järkyttävät teot niin Syyriassa ja Irakissa kuin Nigeriassa ja sen naapurimaissa sekä Euroopassa tapahtuneet viimeaikaiset järkyttävät iskut ovat aivan oikeutetusti aiheuttaneet huolestumista ja pelkoa myös Suomessa. Sama voisi tapahtua meilläkin. Jos Suomi osallistuu koulutusyhteistyöhön Irakissa, on otettava huomioon myös sen vaikutukset turvallisuuteen ja varauduttava riskeihin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä