Touko Aalto Hyvällä tai huonolla idealla ei ole puoluekirjaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Lakot

Vähenevätkö lakot Suomessa

Niin vähenevätkö lakkoilut Suomessa. Tuoreen TEM:in tutkimuksen mukaan alle 60% kuuluu enää ammattiliittoihin. Eniten laskua on teollisuudessa, jossa laskua on 9% vuoteen 2013 verrattuna.

Ministeriön teettämän selvityksen mukaan vuonna 2017 vain runsaat puolet miehistä ja kaksi kolmasosaa naisista kuului ammattiliittoihin.

Jos tuo suunta on jatkuvaa, mikä vaikutus sillä on lakkoiluun. Nähtäväksi jää.

Aiheesta enemmä alla olevasta linkistä

https://yle.fi/uutiset/3-10682648

Elintärkeät toiminnot otettava valtion hallintaan

Tarkoitan elintarvike-jakelu/liikenne- ja energiatoimintoja. Ollaan pitkään oltu ay-”terroristien” vallan alla elintärkeiden toimintojen ollessa riskialttiina kaiken kansan kärsiessä ml. yritykset.

Se toteutettaisiin niin, että valtiovalta kieltäisi näiden lakot kokonaan ja pakottaisi osapuolet pöydän ääreen. Neuvottelutuloksen aikaansaamiseksi määrättäisiin molemmille osapuolille hyvin suuri uhkasakko, jos tulosta ei synny määräaikaan mennessä.

Välittävätkö demarit työttömistä?

Tavoitteenamme tällä vaalikaudella on ollut ennen kaikkea löytää työttömille töitä, jotta työpaikat säilyvät Suomessa ja saamme kansantalouden kasvuun. Jo yli 120.000 työpaikkaa on syntynyt. Nyt ollaan tekemässä esitystä työllistämisen edistämisestä pienissä yrityksissä. Tähän liittyy irtisanomista koskevien säädösten muuttaminen alle kymmenen työntekijän yrityksissä.

Hienoa että lakkoillaan

Ammattiyhdistysliike ampuu hiirtä norsupyssyllä ja elinkeinoelämä kuvaa päivän lakon aiheuttamia ongelmia norsuksi. Kun joku alkaa osoittaa mieltään, puheet muuttuvat helposti koviksi. Lakkohan on yksi tapa riidellä ja silloin kun siirrytään riitelemisen tilaan, tunteitakin roiskahtelee. 

Turha junalakko yhdisti demarin ja persun

”VR antautuu veturinkuljettajien lakon edessä”, sosialidemokraattinen Demokraatti julistaa pääotsikossaan.

”En voi hyväksyä kansallisomaisuuden tuhoamista”, sanoi puolestaan perussuomalainen VR:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Ville Tavio Uuden Suomen jutussa.

Suomessa ei ole suoraa työvelvoitetta

Monissa ammattiyhdistysliikkeiden ja lakkoilun vastaisissa mielipidekirjoituksissa tunnutaan tekevän epäsuora vaatimus siitä, että tiettyjen avainalojen työntekijät eivät saisi itse päättää järjestäytymisestään, halutessaan maksaa liittojensa jäsenmaksuja ja olla oikeutettuja lakkokorvauksiin, mikäli liitto lakkoilusta haluaa kollektiivisen päätöksen tehdä.

"Laittomat"lakot ja paikallinen"sopiminen"

Yhteiskunnassa aivopestään ihmisiä kahdella asialla, joista ei puhuta yhdessä, mutta ne vaikuttavat toisiinsa. Samalla kun meille tungetaan paikallisen sopimisen lisäämistä välttämättömänä, meillä pyritään lopettamaan "laittomat"lakot. Nämä kaksi asiaa liittyvät läheisesti toisiinsa. Kun työntekijät ja työnantaja istuva paikallisen sopimisen pöytään, niin toinen osapuoli on niskanpäällä, koska toisen täytyy aina olla huolissaa työsuhteensa jatkumisesta, jos ei suostu sopimaan.

Laittomat lakot ja maan tapa

Suomessa on jo pitkään vallinnut kummallinen ilmapiiri laittomien lakkojen ympärillä. Toisin kuin muissa pohjoismaissa, meillä laittomia lakkoja järjestetään vähät välittäen niiden seurauksista. Tässä ovat kunnostautuneet erityisesti liittojohtajat, jotka kuittaavat laittomat lakot ja miljoonatappiot verovähennetyillä jäsenmaksutuloilla ja olankohautuksella. Laittomien lakkojen läpi sormien katsomisesta on tullut maan tapa - se on laillistettua rikollisuutta.

Suomi on menossa Kreikan tietä pohjamutiin

Kansalaisten valitsema eduskunta ja hallitus haluaisi pelastaa tilanteen ajautumisen Suomessa yhtä pahaksi kuin millaiseksi se on ajautunut Kreikassa. Tätä tarkoitusta varten hallitus on julkistanut joukon toimia, jotka se aikoo toteuttaa.


Nämä toimet  ei kuitenkaan kelpaa AY- väelle, joka puuhaa  mielenilmauja ja yleislakkoa, jotta hallitus peruisi toimenpiteensä.

Yleislakko?

Yleislakko pyrkii kaiken työnteon lamauttamiseen tietyllä seudulla tai koko maassa, määrittää Wikipedia termin napakasti. Suomessa sellainen on pantu pystyyn vuonna 1956 sekä ennen itsenäistymistä vuosina 1917 ja 1905.

Nyt yleislakosta puhuvat Palvelualojen ammattiliiton PAMin niin sanotut aktiivit.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä