Touko Aalto

pätkätyöt

Välivaiheen töiden kaksi puolta

Kotimaa, pätkätyöt

Suomen työvoimasta noin 11% on tällä hetkellä opiskelijoita. Sektoritutkimuksen neuvottelukunnan julkaisussa 6:2010 olleen tutkimuksen mukaan 63% työssäkäyvistä opiskelijoista ilmoitti käyvänsä töissä opintojen ohessa taloudellisista syistä. 44% näistä opiskelijoista koki työssäkäynnin myös haitanneen opiskelua. Tämän tiedon valossa on vaikea ymmärtää miksi opiskelijoiden taloudellista asemaa parantava opintotuen indeksisidonnaisuus jäi pois budjetista.

Laiskat juopot ja työlämä – Isänmaan toivot

Kestämätön nykytilanne

Mediassa on viime kuukausien aikana käyty keskustelua työurien pidentämisestä leikkaamalla
opintoaikoja. Keinot ovat kuitenkin tähän asti olleet joko hyvin kosmeettisia tai loistaneet
keskusteluissa poissaolollaan. Suurimmiksi syiksi opintojen pidentymiseen on ehdotettu niin

Julkaise syötteitä