Vasemmisto ei ole romahtanut
Monet vaaliasiantuntijat ja osa lehdistöstä on kommentoinut Paavo Arhinmäen (5,5 %) ja Paavo Lipposen (6,7 %) vaalikannatusta vasemmiston romahduksena.
Olen eri mieltä.
Presidentinvaalit ovat henkilövaalit, jossa puoluekanta ei ratkaise äänestyspäätöstä. Kirjoitin tästä aiheesta aikaisemmin täällä: http://bit.ly/wvIFQ4
Tahdon kiittää Paavo Arhinmäen ja Paavo Lipposen kampanjoita kovasta työstä vaalien eteen.
Arhinmäen kannatus oli historiallisesti katsoen verrattain hyvä, kuten Erkki Perälä kirjoitti omassa blogissaan http://bit.ly/AlDUpL
”Arhinmäen vaalitulos (5,5 %) oli sitä paitsi parempi kuin Claes Anderssonin tulos 1994 (3,8 %) ”
Arhinmäki on puolueensa puheenjohtaja, kulttuuri- ja urheiluministeri sekä tuore isä, joten hänellä oli presidentinvaalikampanjan ohella paljon muutakin vastuuta harteillaan. Arhinmäki toivoi alun perin, että vasemmistoliitto olisi nimennyt jonkun vahvoista naisedustajistaan ehdokkaaksi, mutta joutui lopulta kantamaan vastuunsa puolueen puheenjohtajana ja asettui ehdolle. Arhinmäen tavoitteena oli nostaa esiin vasemmiston teemoja sekä painotuksia presidentinvaalikeskustelussa ja tässä tavoitteessa hän onnistui mielestäni hyvin. Etenkin Järvenpään lukion vaalipaneeli osoitti, että Arhinmäki pystyy haastamaan kaikki muut ehdokkaat suoralla puheella ja edustamillaan poliittisilla sisällöillä.
Kiitoksia Paavo Arhinmäki
Olin aluksi melko epäileväinen Paavo Lipposta kohtaan. Mieltäni painoi1990-luvulla harjoitettu politiikka ja Lipposen kannat ympäristö- ja energiapolitiikassa. Kun Lipposen gallup-kannatus laski, niin itse ehdokas pystyi parantamaan esiintymistään. Valitettavasti aika loppui kesken. Lipponen oli aidosti huolissaan ihmisoikeuksista javähemmistöjen asemasta Suomessa. Hän puhui suunsa puhtaaksi Soinille ja Niinistölle asioista, joita osa ehdokkaista ei tohtinut ääneen sanoa. Lipponen viis veisasi gallupeista ja siitä, mitä muut hänen puheistaan ajattelevat. Lipponen haastoi myös populistisen puheen eikä lähtenyt mielistelemään mielipiteillään ketään. Tämä oli todellista rohkeutta, jota Lipponen omassa kampanjassaan korosti.
Haavisto kehui Lipposta MTV3:n vaalitentissä reiluksi ihmiseksi muistellessaan yhteisiä ministeriaikoja. Samaa olen kuullut monelta muulta suunnalta. Siinä valossa median antama kuva ärjystä Lipposesta on vähintäänkin kyseenalainen, ainakin yhteistyökumppaneiden suhteen.
Kiitoksia Paavo ”pöö” Lipponen.
Myös muut ehdokkaat ansaitsevat kiitokset, mutta se on sitten jo toisen kirjoituksen aihe.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Heh, odotellaanpa miten Aalto meinaa Soinin kannattajia rapsutella.
Paavo oli hyvä mutta väärässä puolueessa, ääripään oikeistolaiset kuuluisivat kokoomukseen.
"Presidentinvaalit ovat henkilövaalit, jossa puoluekanta ei ratkaise äänestyspäätöstä."
Olet oikeassa. Todisteeksi riittää nimilista presidenteistä: Halonen, Ahtisaari, Koivisto, Kekkonen, Paasikivi... juuri kenestäkään ei tule mieleen puoluepolitiikka, vaan persoona. Tämä pätee jopa Tarja Haloseen varsinkin arvioitaessa hänen koko elämäntyötään.
Mielenkiinnolla jäämme odottamaan, miten Touko Aalto aikoo "mielistellä" Paavo "isäntä ja emäntä" Väyrysen kannattajia?
Asiallinen kommentti. Kun viimeksi tarkistin, puolueiden kannatukset olivat sdp 16,4 % ja Vas 8,5 %.
Henkilövaalit pressanvaalit on. Toki henkilöihin liittyy arvoja.
Mutta vasemmiston kannatus on tietenkin laskenut hyvinvoinnin myötä ja nyt kun ois sistä sosiaalista tilausta ei ole vassariresursseja vastata kysyntään.
Pikkuhiljaa kannatus nousee jos kysyntää on.
Äärioikeistolainen Soini tai edesmennyt SMP ei ole mitään vasemmistolaisuutta. Eiköpähän sitä porukkaa ala aktivoitua, nuorista tietenkin kun me käppänät siirrytään historiaan.
Yhteiskunnallista tilannettahan poliittiset suhdanteet myötäilee. Ois sangen omituista jos hyvinvoinnin huipentuessa enemmistön vaurastuessa ois vahva vasemmisto? Luonnotonta.
Kyllä se siitä.
Sikstoisekseen Vasemmistoliiton nuoret on punavihreitä ja jotkut meistä vanhemmistakin, niinkuin esmes minä, joka oon ollut jo n. 30v. punavihree, välillä enemmän vihree ja seilannut sateenkaarellani siellä punaisen, oranssin, keltaisen ja vihreen skaalan välimaastossa..
Paljolti kuitenkin se hyvätuloinen työläisporukka taitaa olla siellä violetin ja ruiskukan sinisen puolella.. ei kovin punaista.. Siis demareista.

Kommentoi 12 kommenttia