Väyrynen alitti riman tv-mainoksellaan
Paavo Väyrynen on tehnyt tv-vaalimainoksen suoraan Pekka Haavistoa vastaan.
Jos linkki ei syystä tai toisesta aukea, niin Väyrysen sanoma menee näin:
"Kansalaiset. Kyllä talossa pitää isäntä olla. Niin, niin ja emäntä."
Näin mainoksen kerran aikaisemmin MTV3:n 45 minuuttia ohjelmassa sivumennen, jolloin keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen sanoi, että tämä mainos ei ole täysin asiallinen ja sen julkaisusta käytiin keskustelua.
Väyrynen on näköjään niin huolissaan Pekan kannatuksen kasvusta, että suuntaa mainoksensa suoraan Pekan seksuaalista suuntautumista vastaan. Olemme saaneet seurata jo vuoden vastaavia möläytyksiä, joita perustellaan milloin huumorilla ja milloin sananvapaudella.
Toivoisin kaikilta ehdokkailta keskinäistä kunnioitusta ja asiassa pysymistä.
Sauli Niinistö korosti hyvin Järvenpään lukion vaalipaneelissa, että kansanedustajilta (puhumattakaan presidentinvirkaan pyrkivistä) toivoisi arvokasta käytöstä niin eduskunnassa kuin sen ulkopuolellakin.
Niinistö ja Haavisto nostivat molemmat myös esiin Suomen ongelmana arkipäivän tölväisyt ja syrjivän asenteen erilaisia ihmisiä kohtaan. Haavisto on korostanut, että Suomi on kiusaajien yhteiskunta, johon tulisi puuttua vakavalla kädellä. Väyrysen tv-mainos on omiaan vain lisäämään niitä asenteita, joista suomalaiset saavat kärsiä kouluissa ja työpaikoilla.
Väyrynen muistutti mainoksellaan, minkä vuoksi Suomi tarvitsee uuden sukupolven presidentin, joka yhdistää eikä hajota kansaa.
Siksi Pekka Haavisto.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Senkin homoherkkä ihminen, kaikki sentään Haavistoa vastaan ole.
AKKURAT! Kyllä emäntä pitää talossa olla.
Paremmissa piiat lisukkeena.
Perustele itse äläkä mene noiden setien taakse. Mikä toi sinun mieleesi, että emäntä olisi viittaus Floresiin?
Hauska mainos. Pointsit Väykälle. Laitoin FB-jakoon, vaikka Soinia äänestinkin jo. Kiitos vinkistä. Toimii!
Sinä vastaat minulle ja kuitenkin poistit puheenvuoroni. Ei kovin demokraattista. Jospa nyt antaisit sen olla:
Kyllä tämä nyt on jo sellaista mielensäpahoittamista, ettei voi kuin nauraa. Kun näin mainoksen, tuli mieleeni vain Paavon pitkä avioliitto ja hänen vaimonsa. Olen itsekin ollut yli 40 vuotta naimissa ja mieheni kutsuu minua emännäksi. Silloin tällöin. Olen jo vuosia sitten sanonut, että niin kauan pitkässä avioliitossa on vielä ytyä ja pilkettä, kun ukko-kulta kutsuu emännäksi. Onhan se nyt tuhat kertaa kauniimpaa kuin akoittelu ja ämmittely.
On vaikea kuvitella ilman mitään sukupuolisyrjintää, että Haaviston puoliso olisi emäntä. Sellaiselle sanomiselle ei voi nauraa:))
Kukahan sen minun puheenvuoroni sitten poisti?
Kyllä se siellä oli, kun kerran sitä kommentoitkin.
Eihän sitä pysty poistamaan muut kuin sinä.
Väyrynen kyllä aikoinaan kannatti Kekkosta, leskimiestä. Takki kääntynyt tässäkin suhteessa.
Mutta ei Kekkonen. Jota siis Väyrynen aikanaan kannatti.
Mikko Siitonen vastaus yllytti kirjoittamaan aidon homouden hyväksymisen ja performatiivisen suvaitsemisen erosta.
Homovähemmistöönhän voi suhtautua kahdella tapaa: 1. Pitää homoutta ei-toivottuna ominaisuutena. 2. Pitää homoutta neutraalina ominaisuutena, samanlaisena kuin on esimerkiksi tukan tai silmien väri ihmisellä.
Jos pitää homoutta 1. vaihtoehdon mukaan ei-toivottuna ominaisuutena, niin voi menetellä kahdella tapaa: A: ilmaista muille pitävänsä homoutta ei-toivottuna, esimerkiksi vihjailemalla, että presidentin pitää olla hetero.
B: varoa sitä, että ilmaisee pitävänsä homoutta ei-toivottuna, eli pitää aina suunsa supussa, kun homoista tai lesboista on puhe.
Jos sen sijaan on aidosti homomyönteinen, niin kuin vaihtoehdossa 2. niin on taas kaksi mahdollisuutta: A: on naimisissa ja harjoittaa seksiä vaimonsa kanssa, ja B: avioeron jälkeen tai leskimieheksi jäätyään kokeilee homoilua, sillä miksei kokeilisi, jos ei tunne siinä olevan mitään pahaa.
Ei tuosta voi loukkaantua!
Itsekkin huomasin tuon lisäyksen, joka täällä maalla on itsestään selvä! Emäntä aitanpolulla on oikia talontapa, joka siitä loukkaantuu, niin on mielestäni yli reagointia!
Kyttäys yhteiskunnassa, joudumme kohta varomaan normaalia puhettakin, eikä se voi olla oikein, että markinaaliryhmä h---t hallitsee keskustelua!
Miksi Touko ottaa tällaisesta pulttia kun Haavisto ei ota?
Kumpikohan teistä on se suvaitsevampi?
No Haavisto tietää pelimiehenä että kaikki tällainen sataa loppuviimeksi hänen laariinsa. Ei kannata nostetta pilata pikkumaisuuksilla.
Hahhahhahahaha
Uskomatonta ämmäilyä!
Johan se emäntäkin pitää ottaa mukaan puheisiin mukaan, eihän se ole TASA-ARVOISTA jos emäntää ei mainita! Sehän loukkaisia feministejä!
Vaan eihän naisen asema ole enää Vihreille tärkeä, vai?
Jospa se kertoo toivosta. Ihmiset alakvat kysellä, minkä ikäinen Antonio mahtoi olla seurustelun alkaessa ja mistä vaikuttimesta ko seurustelu Antonion puolelta alkoi.
"Kuvateksti: "Nexar Antonio Flores ja Pekka Haavisto tapasivat 1990-luvulla Kolumbiassa, kun Haavisto oli siellä reppureissulla.""
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=472597
Toivottavasti ei sitten jolloinkin joku löydä luurankoa Haaviston kaapista.
Niin se taas Väyrynen kompuroi itsensä kumoon loppusuoralla. Voi sitä luvassa olevan itkun määrää.
Näin näyttää käyvän. Keskustan pää-äänenkannattaja antaakin vastaavia ohjeita vaalityöhön. Taitaa puolue sotkeentua viime metreillä omiin jalkoihinsa.
Netissä liikkuu hurjia huhuja siitä että Haaviston ja hänen poikaystävänsä suhde olisi alkanut 1997, jolloin nykyisin 28 vuotias Nexari olisi ollut vielä kovin nuori.
"Netissä liikkuu hurjia huhuja".... ei hyvää päivää nyt taas :D
Ja kylillä puhutaan - ja Esson baarissa jopa tiedetään - että suhde alkoi jo Koijärvellä vuonna 1979 ennen kuin Nexari oli edes syntynyt. Joku oli kuulemma nähnyt....
Karjalainen
Mistä sinä tuon Floresin nykyisen iän tempaisit? Hän on 33-vuotias.
http://yle.fi/uutiset/teemat/presidentinvaalit/2011/10/pekka_haaviston_a...
Minuakin mainoksen sanavalinta häiritsi juuri mainitusta syystä. Nämä ovat heteropatriarkaalisen yhteiskunnan ehdollistamien kansalaisten "möläytyksiä", joista eroon pääsemiseksi ei vielä välttämättä muutamakaan vuosi riitä. Vaalimainos tosin on hieman harkitumpi kuin yksittäinen puheenvuoro, että ei silti. Kuuden vuoden päästä voimme olla paljon viisaampia, kunhan Pekka ja Antonio ovat linnaa asuttaneet.
Toisaalta kyseessä on Väyrysen mielipide ja vetoomus itsensä puolesta - hänhän toisi taloon itsensä eli isännän ja vaimonsa eli emännän. Tuota slogania ei kukaan pakottanut käyttämään, mutta muutoin hän olisi joutunut sanomaan ketään loukkaamatta, että kyllähän talossa pitää olla isäntä TAI emäntä, ja hänen emäntänsä TAI emäntänsä, tai isäntänsä ja hänen isäntänsä tai androgyyni ja päin vastoin.
Toinen esitystapa olisi isäntä ja emäntä, isäntä ja isäntä, emäntä ja isäntä, emäntä ja emäntä tai pelkkä isäntä tai emäntä jne. (Kyllä, pidän saivartelusta.)
Eilisessä vaalitentissä Soiniltakin "lipsahti", että "presidentti on maan isä." Onko Halonen maan isä? Voisivatko Essayah tai Biaudet (ei sillä, että kummallakaan olisi mitään reaalimahdollisuuksia tulla valituiksi) olla maan isiä?
Kouluissa lopetetaan sianlihan syönti, jouluevänkeliumin ja suvivirren esittäminen muslimien vuoksi, ja kansalliskirjailija Aleksi Kiven romaanin kohta "Talo ilman aitan polulla astelevata emäntää on niinkuin pilvinen päivä," muutetaan muotoon "Talo ilman aitan polulla astelevata mies- tai naispuolisoa on niin kuin pilvinen päivä," Touko Aallon vaatimuksesta.
Kyllä menee "vaalikeskustelu" tyhjänpäiväiseen pikkusilppuun.
(Itseäni kehuakseni) julkaisin eilen blogin USAssa käytävästä talouskeskustelusta (kirja The Darwin Economy). Siellä mielenkiinto suuntautuu ihmiskunnan historian ja tulevaisuuden suuriin linjoihin ja politiikan perusteiden muutostarpeisiin. Täällä Suomessa höpötetään seksiä.
Eilistäkään MTV3:n "suurta keskustelua" ei juuri jaksanut kuunnella. Onneksi jossain vaiheessa nukahdin.
Milloin Touko aikuistut?
Toukolle ihan vakavalla naamalla: Miksi arvelet Väyrysen tiimin laittaneen tuon mainoksen youtubelle, mutta ei televisioon?
Eli kuka tässä juuri nielaisi Väykän syötin siimoineen ja vapoineen päivineen.
Lesoaminen tulee vissiin jostain Keski-Suomesta. Olen kyllä kuullut ilmaisun aikaisemminkin. Minusta Väyrysen kampanjassa ei ole mitään provokattivista. Se on hauska ja älykäs. Eikä kehiin ole tarvinnut vaimoakaan vetää sen enempää kuin että vaimo on. Ei ole tarvinnut vierä mihinkään korkojen kera ohjelmaan eikä päiväkotiin leikkimään.
Tämä oli siis Jannelle tuolla alempana.
Kyseinen mainos on ollut myös tv:ssä. Viimeksi eilen illalla.
Vaalitentin mainoskatkolla taisi pyöriä parhaimmillaan joka ehdokkaan vaalimainokset peräjälkeen. Se loi "Väykän" mainokseen kontrastia entisestäänkin. Minusta tuntuu vähitellen siltä, että hänen kampanjointinsa pohjautuu alusta loppuun provosointiin, kuten tuo tavaramerkiksi mudostunut ylitsepursuava itsevarmuus (jota me nuorempi polvi lesoamiseksikin kutsumme).
Jukka puhuu asiaa. Tulihan siitä haloo ja vihreät kaikenlisäksi pahoitti mielensä, just niinkuin pitikin!
Toinen vaihtoehto on, että Haaviston kirittäjä Hesari tilasi tämän närkästyksen, jotta voisi revitellä Väykän "homofobialla". Aivan kuten se on tilannut Ruotsin virkaveljiltään "rotanhäntäisen muumin" (Soini) ja "30-luvun natsi-Halla-ahon".
Hesari haluaa Haaviston Niinistöä vastaan toiselle kierrokselle, koska se takaisi Niinistön voiton.
Oli tilattu närkästyminen. Sataa kuitenkin Väykän laariin. Vihreät eivät malttaneet pysyä Haaviston kampanjasta riittävästi erossa loppuun asti.
Näitä huumorintajuttomia "närästysarvoja" harva jakaa vihreiden ulkopuolella:
"Väyrysen emäntämainos herättää närää"
http://www.hs.fi/politiikka/V%C3%A4yrysen+em%C3%A4nt%C3%A4mainos+her%C3%...
Pitää emännille senverran antaa arvoa että tulevat mainituksi, ihan vain tasa-arvon nimissä. Emännilläkin on äänioikeus. Maaseutukulttuuria ymmärtämättömät tällaiseen tarttuvat.
Samalla PV tuli todenneeksi myös naiset ja naimattomat sopimattomiksi Suomen tasavallan presidentin tehtäviin.
Itselleenhän Paavo Väyrynen isännänpaikkaa on hakemassa ja tuomassa Vuokkoa emännäksi. Naiset ja naimattomat saavat virkaan pyrkiessään tehdä omanlaisensa mainokset.
Vainoharhaista:) Ei tuollaisessa mielensäpahoittamisessa ole mitään järkeä. Puhukaa siitä, miksi vihreiden presidenttiä ja hänen puolisoaan pitäisi kutsua. Jos haluatte kutsu joksikin muuksi kuin puolisoksi.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Aika kaukaa on haettu pahastuminen. Mutta asiahan on niin, jos siltä näyttää. Riittää kun tuntee ahdistuneensa, ja kaikki pyörii oman navan ympärillä.
Itse olen aatemaailmaltani Vihrea. En kuitenkaan ymmarra kirjoituksesi pointtia. Uskon, etta sellaiset ihmiset, jotka eivat halveksu muita esimerkiksi juuri seksuaalisen suuntautumisensa johdosta nakevat kylla mainoksen lapi. Minusta on huonoa mainosta Vihreille, jos joka kerta kun joku muu alittaa riman nostetaan meteli. Hieman uskoa ihmisten arvostelukykyyn kiitos.
Uskotko tosiaan, etta kyse on siita, etta Vaykan kokemuksen omaavalla poliitikolla pettaa hermo? Se oli taysin laskelmoitu teko ja sina nielaisit syotin siimoineen. Se on Vaykan oma ongelma, jos han haluaa profiloitua mustamaalaajaksi noinkin kyseenalaisin keinoin, mutta se, etta sina suhteellisen nakyvana Vihreana poliitikkona vastaat maalaamalla Vayrysta kiusaajaksi (jota han tottakai tallaisilla mainoksilla on), alentaa Vihreat hanen tasolleen.
Tuskin kukaan potentiaalinen Pekan aanestaja jattaisi aanestamatta Pekkaa sen vuoksi, etta Vayrysen mielesta presidentilla pitaa olla vaimo. Mielestani nyt olisi oiva tilaisuus ottaa rauhassa ja antaa muiden tehda itsestaan idiootteja.
Haaviston facebook-ryhmasta lahti liikkeelle kuva, jossa tilanne otetaan erinomaisesti haltuun. "Kylla talossa pitaa isanta olla. Parhaassa tapauksessa kaksi!". Mielestani juuri tallainen reagointi olisi ollut huomattavasti parempi keino, kuin avautua Vayrysen viestista, jonka sisalto oli, etta hanen mielesta presidentilla tulee olla vaimo. Han on oikeutettu mielipiteeseensa, vaikka en itse samaa mielta olekaan.
En usko, etta tassa tapauksessa peli olisi lahtenyt mitenkaan erityisesti kasista. Tuskinpa Paavo mitaan silla voittaisi, etta alkaisi mollaamaan homoseksuaaleja entista vahvemmin vain siita syysta, etta kukaan ei puuttunut hanen mainokseensa. Vai mita tarkoitat sanoessasi, etta peli lahtee kasista?
Touko Aalto kirjoittaa:
"Se, että Väyrynen otti tässä vaiheessa kampanjaa tuon emäntä-kortin käyttöön..."
Ellet ole sattunut huomaamaan, niin se "emäntä-kortti" on ollut käytössä koko kampanjan ajan. Niistä vaalimukeista alkaen. Väyrynen pitää vaimoaan ja avioliittoaan esillä kampanjassa. Voi toki yleisellä tasolla kysyä, onko se mielekäs tapa kampanjoida, mutta on hölmöä kuvitella sen olevan mukamas hyökkäys jotain toista ehdokasta vastaan.
Tämä voi tulla nyt järkytyksenä sinulle, Aalto, mutta aivan kaikki ei kuitenkaan pyöri Pekka Haaviston persoonan ympärillä.
No anteeksi nyt vain, Aalto, mutta en kyllä ymmärrä.
Väyrysen vaalimukit, joissa hän poseeraa yhdessä vaimonsa kanssa, olivat markkinoilla jo ennen joulua. Keskustanuoret ja heidän pomonsa Kurvinen mainostivat niin ikään tuolloin, miten "Paavon ja Vuokon yhteinen taival on kestänyt 40 vuotta". Minusta tuo mainosvideo - joka niin ikään laadittiin silloin - on vain johdonmukainen jatko tuolle kampanjoinnille. Sivumennen, aivan samalla tavalla Vihreiden ehdokas ja hänen puolisonsa ovat olleet julkisuudessa.
Vihreät päättävät sitten loukkaantua _nyt_, ja ovat sitä mieltä että aviopuolison mainitseminen on hyökkäys Haavistoa kohtaan? Tuota noin.
Timo Soinia lainaten: Mielipiteesi ei voi olla väärä koska se on Sinun mielipiteesi.
Soini on viisas mies ;)
Tämä nillittäminen saa jo varsin koomisia piirteitä. Naurettava kirjoitus.
Kyllä tuo oli minusta vielä ihan asiallista kaupallista kehumista: mainostettiin omaa "tuotetta" mutta ei suoranaisesti mollattu muita "tuotteita".
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Presidentinvaaleissa turvattava Suomen ulkopoliittinen suunta
Suomi omaksui toisen maailmansodan jälkeen, Paasikiven ja Kekkosen linjana tunnetun puolueettomuuspolitiikan ja rauhantekijän roolin. Tässä suhteessa Suomen ansiot ovat olleet kiistattomat - muistetaan vaikkapa vuoden 1975 pidettyä ETY-kokousta Helsingissä. Katsomme, että meidän roolimme maailmassa pitäisi edelleenkin olla sama; meidän tulee toimia rauhan puolesta ja sovinnon välittäjänä erilaisissa maailman kriisitilanteissa. Tähän ei mitenkään sovi jatkuvasti syvenevä Nato-yhteistyö ja hallitusohjelmaan kirjattu Nato-optio.
Tulevissa presidentinvaaleissa tilanne ei ole mihinkään muuttunut. Vaaleissa on edelleenkin kyse Suomen ulkopoliittisesta linjasta – palaammeko sodanjälkeiseen rakentavaan rooliimme rauhanvälittäjinä, vai alammeko me laukata Nato-joukkojen mukana kaikkiin maailman kriiseihin, mahdollisesti sodista sotiin. Myös oman maamme kannalta jo historiallinen kokemuksemme osoittaa, että ainoa mahdollisuus selvitä, on säilyttää puolueettomuus ja liittoutumattomuus sekä hyvät suhteet lähinaapureihimme.
Myös EU-kysymykset ovat vaaleissa tärkeässä asemassa. Meidän on suhtauduttava EU:hun ja euroon hyvin kriittisesti pitäen kiinni ensisijaisesti Suomen eduista. Suomen puolustusta ja taloutta koskeva päätöksenteko on pidettävä omissa käsissämme.
Näistä lähtökohdista katsoen melkein kaikki presidenttiehdokkaat ovat horjuvia niin EU:n kuin Naton suhteen. Paavo Väyrynen erottuu muista ehdokkaista, koska hänellä on johdonmukainen kielteinen kanta Nato-jäsenyyteen ja hyvin kriittinen kanta EU-asioihin sekä rahaliitto EMU:un.
Koska meillä ei ole omaa ehdokasta, me allekirjoittaneet suosittelemme, että äänestämme presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella Paavo Väyrystä, jotta turvaamme hänen pääsynsä vaalien toiselle kierrokselle. Sen jälkeen vaaliasetelmat voivat muuttua oleellisesti niin, että saamme Paavo Väyrysen presidentiksi ja turvaamme maamme perinteisen puolueettomuus- ja rauhanpolitiikan.
Kalevi Wahrman, Tommi Lievemaa, Rosa-Maria Keskivaara, Jukka Vaahtera, Timo Nieminen, Ari Kukkonen, Juhani Tanski, Heikki Männikkö, Tarja Männikkö, Abdullah Tammi, Reijo Katajaranta, Liisa Paakkolanvaara, Esko Auervuolle, Hannu Ikonen, Matti Laitinen, Hannu Kautto, Martti Salomaa, Paavo Heikkinen, Juho Haavisto, Juhani Valo, Asko Särkelä, Heikki Heliö, Rauni Salminen, Minna Virtanen, Teuvo Taskinen, Katriina Oinas,
Väyrysen tämä mainos olisi vähän kökkö maajusseille suunnattu läppä, ellei löytyi toukoaaltoja, jotka näkevät siinä syvempiä merkityksiä ja näin tuovat mainosta enemmän esille. Vaikka piilomerkitys olisi suunniteltu, se ei tulisi tavallisen ihmisen mieleen.
Kysehän on siitäkin, onko Väyrysellä oikeus sanoa noin ja onko kaikkien seksuaalisten toisintoimijoiden pakko äänestää Väyrystä. Mielestäni Väyrysellä on oikeus. Ja ei ole pakko äänestää Väyrystä, sillä ehdokkaanahan on myös Timo Soini, jota voi varsin hyvin äänestää.
Hermot ovat tainneet nyt petää ihan muilta.:))
Vihervasemmisto jatkaa stalinismin jäljissä, jos alkaa käydä kiinni sananvapauteen tällä tavalla.
Missähän kohtaa se epäsoveliaisuus on?
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Täytyy olla samaa mieltä Kaija Irmelin kanssa siitä, kenellä tässä hermot on menneet.
Risto Jääskeläinen,
Varmasti tiedostat sen verran, ettei tällainen innuendo livahda Väyrysen kaltaisen poliittisen konkarin kampanjaan vahingossa.
Nämä Vihreiden loukkaantumiset ovat sanallasanoen naurettavia. Kohta suomalainen mies ei uskalla sanoa edes sitä että hällä on vaimo kun nuo aallot ja apajalahdet näkee senkin homofobiana ja hyökkäyksenä Haavistoa vastaan.
En ole vihreä, mutta äänestän Haavistoa tai Väyrystä. En minä tuossa mitään loukkaavaa nähnyt. Päinvastoin sehän oli hauska Väyrysmäinen heitto.
Veikko,
kun oon lukenut tekstejäsi mulle on selvinnyt se että oot järkimies joka on kaiken tällaisen mitättömyyksistä mielensäpahoittamisen yläpuolella. Valitset omat suosikkisi muilla perustein, olipa se sitten Väyrynen, Haavisto tai kukatahansa.
Muistuu mieleen 80-luvun Hymyhuulet-ohjelma. Eräässä sketsissä Aake ja Pirkka-Pekka keskustelivat siitä kun toisen luokse oli tulossa illalla tummaihoinen vieras:
"Kai muistat sitten että et laita farkkuja jalkaan?"
"ai farkkuja... kuinka niin?"
"No, kai muistat puuvillapellot!"
Vähän samantasoista pahennusta havaittavissa tässä Puheenvuorossa.
Kysytäänpäs blogistilta suoraan pari peruskysymystä. Tarkoitetaanko kirjoituksella jotain seuraavista:
a) Talossa ei saisi olla emäntää?
b) Talossa pitäisi olla joku muu kuin emäntä?
c) Väyrynen ei saisi sanoa mitään talon emäntätarpeesta?
d) Emäntätarpeesta ei saisi ollenkaan puhua, sillä professori Haavistolta sellainen puuttuu? Onko asiassa siis jotain ongelmallista?
Mistä muista asioista ei saisi puhua, jotta kansa "ei kärsisi kouluissa ja työpaikoilla"? Onko homoseksuaalisuus yksi näistä asioista? Vai pitäisikö heteroseksuaalisuudesta puhuminen julistaa pannaan?
No ilmiselvästi tässä Haaviston homoudessa näyttää hänen kannattajiensa mielestä olevan joku ongelma, kun asiasta ei saisi puhua. Silloinhan asia pitäisi avoimmuuden ja läpinäkyvyyden nimissä puhua halki ja poikki.
Ei ole Väyrysen vika, jos jonkun mielestä tällainen asia haluttaisiin vaieta. Enemmistö kuitenkin lienee Väyrysen kanssa samaa mieltä itse substanssista. Kyllä emäntä olisi hyvä olla talossa ja vaikka linnassakin.
No mitäpä noilta ammattiloukkaantujilta muuta voiskaan odottaa ...ensin ymmärretään väärin ja sitten vielä loukkaannutaan tuon väärin ymmärryksen takia.hah
Vaikea jopa välttyä siltä vaikutelmalta etteikö nuo loukkaantujat lavaisi internetiä yrittäen etsiä kohtia joista voisi loukkaantua. Siis joku juttu jonka voisi kääntää lausunnoksi Haaviston homoutta vastaan. Ja kun semmoinen löytyy, käynnistetään parjauskampanja joka kohdistuu tota homoutta pilkkaajaa vastaan. Otollinen maali juuri nyt on Paavo Väyrynen, kaikki tietävät että miksi.
Kyllä tuon voi näin nähdä, kuten tässä kirjoituksessa (itsellänikin tuli mieleen piikki Haavistolle kun tuli tuo mainos).
Mutta vaikka Paavo ottaisikin kantaa "piikkinä Haavistolle" tuolla tapaa, niin toisaalta, mitä sitten - eihän Paavon näkemyksiä tarvi äänestää.
Paavo toisaalta on sellainen venkula että voisi epäillä näkemyksensä emännällisyydestä olevan vain pelin politiikkaa, MUTTA tällä kertaa en epäile etteikö tuollainen vanha kepulainen tyyppi oikeasti hiljaa mielessään niin miettisikin, tosiaan.
Paavo Väyrynen on ollut naimisissa yli neljäkymmentä vuotta Vuokon kanssa. Ehkä hän osaa emäntäänsä arvostaa.
Ja ylioppilas Haavisto ei ole professori, vaikka niin itseään tituleeraa. Mitäs venkuloimista se on? Tittelinkipeyttä.
Haaviston kampanjasivulle on ilmestynyt "juliste" jossa lähestytään asiaa ns. fiksulla tavalla. "Kyllä talossa isäntä pitää olla, ja parhaassa tapauksessa 2"
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10150544248892760&set=o.11961005...
:-D
Ei aina kannata ottaa niin ryppyotsaisesti.
Jeps, tuo on ehdottomasti oikea lähestymistapa. Aalto voi ottaa opiksi.
Edelleen tilastollisesti hyvin merkityksellinen prosentti kansasta, olipa se 35-55%, mikä hyvänsä siinä haarukassa, on Paavon kanssa samaa mieltä.
Perinteisen avioliiton kannattajat eivät siis ole mikään pieni ääriryhmä, vaan prosentuaalisesti varsin merkittävä ryhmä kansasta, vaikka eivät olisikaan enää automaattisesti enemmistö. Perinteisen avioiiton puolustajia löytyy kaikista tai lähes kaikista puolueista (kenties vihreissä, demareissa ja vasureissa heitä on joko hyvin vähän tai ei ollenkaan).
Nytkö tämä edelleen varsin merkittävä prosenttiosuusko ei ole oikeutettu kokemaan asiaa juuri näin, kuin Paavo sen tiivisti?
Uskon että Pekka on niin fiksu ja kouliintunut että kestää kritiikinkin, koska se kuuluu politiikkaan tärkeänä osana.
Väyrysellä on oikeus mielipiteeseen.
Minäkin olen sitä mieltä, että ehdottomasti isäntä ja emäntä tai sitten pelkkä isäntä. kaksi samassa sängyssä nukkuvaa isäntää on ehdoton ei ei.
En usko Väyrysen pahaa tarkoittaneen, hänellähän on emäntä.
Eikö homoliitossakin toinen ole isäntä ja toinen emäntä.
Haavisto on fiksu ja hänen partnerinsa rohkea.
Toivottavasti kestävät jos remmiin joutuvat.
Arhinmäki sanoi hyvin, ettei olla valitsemassa presidentin puolisoa.
Mielestäni perhe-esittelyt ovat turhaa naistenlehti ja lööppikamaa.
Talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää on kuin.......
Kirjoitti joku. Kuka?
Tämä joku lähettää jälkipolville ovelan piilotetun viestin.
Talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää on kuin hevonen
ilman kivirekeä, sanoi joku kokemuksesta viisastunut.
"Olemme saaneet seurata jo vuoden vastaavia möläytyksiä, joita perustellaan milloin huumorilla ja milloin sananvapaudella."
Olisitko valmis lakipykälin kieltämään tuon Väyrysen mainoksen?
Ei se ehkä ollut täysin asiallinen ja aivan varmasti mainosta tehdessä mietitään kaikki mahdolliset merkitykset.
Jos asiaa haluaa ”pykälien” valossa miettiä, voisi vilkaista Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n markkinointisääntöjä:
”Artikla 12 – Halventaminen
Markkinoinnissa ei saa halventaa tai väheksyä tiettyä henkilöä, ihmisryhmää, yritystä, organisaatiota,
elinkeinotoimintaa, ammattia tai tuotetta.”
ICC:n Markkinointisäännöt (PDF, 254 Kt)
http://www.keskuskauppakamari.fi/Palvelut/Asiantuntijapalvelut/Mainonnan...
Sikäli kuin kyseiset säännöt soveltuvat tällaiseen mainontaan, minusta Väyrysen lohkaisu ei loukkaa mainittua artiklaa (eikä muitakaan). Rikoslain suuntaan on tässä tapauksessa turha vilkaistakaan.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ja sinä puolestaan suurin piirtein ainoa, jonka mielestä tässä on rimanalitus. Äärilaitojen esiintuojina olemme siis eräällä tapaa samassa veneessä ;-).
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Mikä sen Floresin ikä on? Netissä kiertää tälläinen väite;
> Julkisuudessa liikkuvien tietojen mukaan Haaviston
> "puolison" ikä on 14 +14 = 28 vuotta.
Onko syntymätodistuksen näytön paikka?
Jospa kunnioitetaan äänestäjiä sen verran että jätetään näiden mainosten arvon arviointi heille? Jokaisella on mielipiteen ja myös möläyttelyn vapaus, ml presidenttiehdokkaat.
Asettuminen äänestäjien yläpuolelle makutuomariksi on typerää nirppanokkaisuutta.
Tottakai sinulla on oikeus mielipiteesi esilletuomiseen ja puolustan sitä. Se tuo esiin sinun oikeutetun arvomaailmasi kansaedustajan avustaja ja yksilönä. Älä loukkaannu jos kaikki eivät olekaan kanssasi samaa mieltä.
Jaksamista asiasi puolesta vaikka tie olisi kivinenkin.
Ja toislla on oikeus naurraa sile mielipiteelle niin halutessaan...
Toki myös sinulla on siihen ilman muuta oikeus! Kuten myös muilla kertoa näkemyksensä besserwisserismistä.
Väyrynen halusi kunnioittaa vaimonsa pitkäaikaista tukea työlleen, ja kunnioittaa naisia yleensä.
Vaalimainoksessa ei ollut puhetta ketään vastaan, vaan jonkun ja joittenkin puolesta.
Väyrynenhän puhuu aivan totta. Kyllä miespresidentillä pitää emäntä olla ennemmin kuin isäntä.
Jos Haavisto edustaisi suomea presidenttinä, minä ja moni muu häpeäisi silmät päästään.
Mahtaisi siinä moni valtionpäämies pudistella epäuskoisena päätään, varsinkin muslimimaissa, niihin tuskin olisi Haavistolla pahemmin asiaa.
Miten ihmeessä sellainen marginaalinen ryhmä kuin homot ovat vallanneet tiedoitusvälineet ja kaikki puolelleen?
Jos Väyrynen edustaisi Suomea presidenttinä, veikkaan että aika moni häpeäisi silmät päästään.
Kuuluuko "muslimimaiden" mielipide ottaa huomioon kun valitaan Suomen presidenttiä?
Touko Aallolla on toki täysi vapaus loukkaantumiseen ja sen esilletuontiinkin. Tulevien loukaantumisten vähentämiseen olen kuitenkin jo kehittänyt menetelmän, jolle toivoisin lisärahoitusta lopulliseen kehitystyöhön:
http://ristoi.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/94713-uussuomi-vihakirjo...
Kansanedustajan avustajana kirjoittaja Aaltoon voinee luottaa, että hän huolehtii tarvittavasta lainsäädännöstä uussuomen edistämiseksi. Esimerkiksi tämä tuskin loukkaa ketään: e§§§§ä
Teitä Vihreitä lukiessa tulee aina sellainen olo, että eihän tässä maailmassa olekaan muuta ongelmaa kuin tasa-arvon puuttuminen ja eri vähemmistöjen oikeuksien loukkaamiset.
Eikö se juuri ole tasa-arvoista, että linnassa on juuri nainen (emäntä) ja mies (isäntä), eikä vain isäntä (mies) ja isäntä (mies)? Jos kuuluisin Vihreään puolueeseen tekisin tästä ehdottomasti vähintäänkin blogikirjoituksen kuinka Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto yrittää alistaa naisia poistamalla naisilta oikeuden edustaa Suomea linnan emäntänä. Sehän on kuin poistaisi naisilta oikeuden äänestää. Saavutetuista eduista täytyy pitää kiinni!
Väyrynen on emäntämiehiä. Eikös hänellä ole ollut jotain kanssakäymistä myös lentoemäntien kanssa?
Nah, teet kyllä kärpäsestä härkäsen.
Itee ihmettelin tuota mainosta lähinnä siksi, että Väykällä on ollut tapana kampanjoida pääasiassa _ilman emäntäänsä, mutta nyt sitten nosti tuonkin ns. kortin esiin...
Kuten tuolla ylempänä totesin, niin kyllähän Väyrynen on pitänyt puolisoaan esillä tämän kampanjan aikana alusta asti. Kampanjamukit, joissa hän poseeraa puolisonsa kanssa, tulivat myyntiin jo joulukuussa.
Tämä on nyt kyllä oikeasti Touko Aallolta hyvin omituinen tempaus. Aivan kuin Keskustan kampanja olisi pyörinyt alusta asti Pekka Haaviston ympärillä!
Suomeen tarvittaisiin uudissana, jolla kutsuttaisiin homomiehen puolisoa.
Tämän blogin kirjoittajan mielipide lienee, että ainakaan homomiehen puolisoa ei saa kutsua emännäksi.
Miksi siis kutsuisimme homomiehen puolisioa?
Minusta siloin kun asiaa ei suoraan sanota tai selvästi ilmaista, ei kannata myöskään soveltaa. Kyllä on aikoihin eletty jos mies ei saa kehua kumppaninsa soveltuvuutta presidentinlinnan emännän tehtäviin. Minusta se on ainakin pelkästään hienoa. Niin, aion kyllä äänestää Haavistoa.
Olkoon emäntä tai isäntä, who cares mitä siellä Mäntyniemen makuuhuoneessa yksityisesti tehdään, se on pariskuntien oma asia, mutta enemmän minä olen huolissani siitä, miten Haaviston puoliso tulisi käyttäytymään julkisilla paikoilla ja minkälaisen kuvan hän antaisi ulkomaiden sensaatiolehdistöille, kun nytkin on jo Suomen lööppeihin päässyt ravintolatappeluineen ja rattijuopumustuomioineen.
Siinä saisi preidentin kanslia ja tiedottajat olla kuusi vuotta varpaillaan.
Tämä käytösriski tulisi Haaviston, sinänsä fiksun kaverin, mukana.
No, jos verrataan naapurin Penaan, olisi ehkä hyväkin jos presidentin puolisollakin olisi jotain muuta virkaa kuin piti nyt lähimpänä ollut suostuvainen mies siihen viereen repiä keikkumaan.
Jos vielä tähän itse aiheeseen, minusta ei ole väärin markkinoida sitä, että tuo linnaan juuri emännän. Ihmiset saavat sitten valita kahden isännän tai isännän ja emännän välillä. Presidentin kumppani on julkinen henkilö, joka osallistuu edustamiseen, joten tavallaan he ovat ehdolla myös.
Vihreiden tapaan ammattiloukkaantujat on selkeästi tuotu esille. Lokakampanjointia käytännössä näissä vaaleissa ovat harrastaneet lähinnä Vihreät, Jussi Jalosen esille tuomista linkeistäkin näkyy ( http://jojalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94689-seksiä-valtaa-ja-vaalikampanjoita ). Ymmärretään tahallaan väärin ja luetaan kommentteja kuin piru raamattua. Jossain määrin ehdokkaista toki myös Eva Biaudet / Paavo Lipponen jotka melko rankasti heittävät lokaa Soinin niskaan.
Tavallaan todella kaksimielistä että Haavisto ja hänen kannattajansa koko ajan painottavat etteivät halua tuoda hänen homouttaan esilleen, mutta mitä muuta nuo Jarlan sinänsä huvittavat kampanjaa tukeva stripit oikein nostavat esille? Itselleni ei ole sinänsä mitään merkitystä Haaviston seksuaalisella suuntautumisella, mutta puheet ja teot menevät tässä kyllä melkoisesti ristiin. En usko että Jarla olisi noin roisiin läpänheittoon lähtenyt ilman Haaviston kampanjatoimiston siunausta.
Yksi asia sinänsä on valtamedioiden harrastama mediapeli. Ainoastaan yhdessä gallupissa on tulos ilmoitettu prosenttien sijasta promillen tarkkuudella, ja siinä yhdestä promillesta vedettiin repivät otsikot YLEllä että Haavisto on toisena. Muutenkin YLEn otsikointi on jatkuvasti nostanut Haaviston tulosta esiin, vaikka muutokset olisivat mitättömiä.
Selitä nyt Aalto oikeasti, millä ihmeen tavalla Väyrysen tekemä vaimonsa mainitseminen televisiomainoksessa muuttuu "seksuaalisen suuntautumisen käyttämiseen Haavistoa vastaan"?
Meikäläinen on vissiin aika helvetin typerä, kun ei sitä tajua. Jos minä mainitsen vaikkapa käyneeni armeijan, niin onko se vastaavasti heti verinen loukkaus aseistakieltäytyjiä kohtaan?
Jotenkin on muuten kuvaavaa, että tähän mennessä ainoat tahot, jotka haluavat lukea tuota mainosta rivien välistä, ovat toisaalta muutamat herkänpuoleiset Vihreät, toisaalta taas muutamat luonnostaan homokammoiset Perussuomalaiset. Kukaan muu ei ole nähnyt siinä mitään muuta kuin miehen, joka suo tunnustusta vaimolleen.
Touko Aalto toteaa:
"B) On eri asia pitää puolisoa mukana koko kampanjan ja kehua häntä vaikka kuinka paljon kuin sanoa, että talossa pitää olla sekä mies että nainen."
Ei helvetti. Onko mieleesi tullut, että nimenomaan tuollaisella johdattelulla todistat joidenkin Perussuomalaisten uskomukset Vihreiden näkemyksistä oikeiksi?
Toistan tässä sen, mitä jo oman blogini kommenttiosastolla kirjoitin. Väyrynen ei ole ikinä vaalitaisteluissa käynyt käsiksi kilpailijan yksityiselämään. Lokaa hän on kyllä muuten osannut viskoa lahjakkaasti; tästä esimerkkinä se, miten hän kaiveli vuonna 1994 jopa epätoivoisesti Ahtisaaren kuvitteellisia kähmimisiä Wider-instituutin rahoituksessa. Mutta kaikki nämä Väyrysen hyökkäykset - ne paheksuttavammatkin - ovat pysyneet hyvin tiiviisti _poliittisen toiminnan_ piirissä. Ei hän ole koskaan kenenkään kotirauhaa rikkonut.
Uskotko nyt vakavissasi, että hän olisi näinä kaasuiskujen ja yleisen homofobian aikoina päättänyt muuttaa käytäntöjään ja lähettää jonkinlaisen alitajuisen viestin?
Kyseessä on julkisen tunnustuksen antaminen puolisolle, jota hän on tehnyt alusta asti. Viittauksessa "isäntään ja emäntään" varmaankin on myös vetoamista perinteiseen maaseutuväkeen. Rohkenen väittää, ettei hänen mielessään ole missään vaiheessa käynyt mainoksen tulkitseminen Haavistoa loukkaavaksi. Sen mielikuvan olet luonut sinä itse.
"C) Se, että sinä tulkitset asia omalla tavallasi ja huomaat, että esim. tämän blogin kommenteissa asia nähdään tietyllä tapaa on eri asia kuin se, miten ihmiset näkevät asian. Minulla ei ole mitää valtaa eikä tilastotietoa sanoa, miten ihmiset asiat näkevät eikä minulla ole mitää taivaallista kykyä tulkita ihmisten ajatuksia."
Eikö? Perhanan hyvin kyllä annat itsestäsi sen vaikutelman.
Mutta pisteet kotiin vain tästäkin tempauksesta. Kampanjan alussa vyörytitte räikeästi Vasemmistoliittoa, sen lopussa Keskustaa. Teillä on tämän vaalikampanjan jälkeen puolueena enää hyvin vähän ystäviä. Toivottavasti se oli sen arvoista.
Sinulla on Touko Pouko nyt vähän ammattiloukkaantujan maine. Mitäs läksit pekkarista läksyttämään tässä hyvin vähän aikaa sitten.
Ei nämä asiat unohdu. Keskity nyt hyvä mies kirjoittamaan niitä Jani Toivolan puheenvuoroja. Niissä on jopa ollut järkeäkin viime aikoina.
Näkyvien ihmisten yhteiskunta kun ei tarvi emäntää. Siellä voi isännät ottaa toisaan silleen, ja olla rennosti. Vaikka pienien teinejen kera. Kuten koululais vierailullanne halajatte.
Onnittelut Väyrysen tukijoukoille onnistuneesta mainoksesta. Sen tarvoitteena oli ilmeisesti kaksi asiaa:
- Saada älähdys aikaan siellä missä kalikka kalahti. Se taas aiheuttaa sen, että mainokselle saadaan poikkeuksellisen suuri huomioarvo. Sen jälkeen moni pohtii, että "onko presidentti-istituutiolle sopivaa, että homopari tanssi itsenäisyyspäivänä tasavallan ykkösjuhlassa". Moni homouden hyväksyvä pysähtyy tässä ja toteaa, että hän ei ole valmis sitä hyväksymään. Sitten päästään jo lopputulemaan eli vaikutukseen vaaliuurnilla.
Väyrysen mainos ei ole homosuhdetta vastaan vaan heterosuhteen puolesta.
Touko Aalto, eikö Väyrynen saa olla heterosuhteen puolestapuhuja?
Mainos on aivan asiallinen perinteisten arvojen puolustaja. Mitä pahaa siinä on?
Väyrynen ihan oikealla linjalla ja taisi hiukan sohaista ampiaispesään, josta nämä Vihreät friikit sekoaa.
Eikö mainos ole myös Biaudetia ja Essayahia vastaan?
Lisään vielä, että konservatiivista ajattelua puoltava mainos oli ennen kaikkea Paavo Väyrystä vastaan, koska hänen pitäisi nyt vakuuttaa epävarmoja äänestäjiä eikä keskustapuolueen uskollisia konservatiiviäänestäjiä.
Ehkä Väyrynen kokee olevansa alakynnessä huomatessaan, että Haavistolla on mediaseksikäs miesystävä. Saahan sitä itseään mainostaa.
Eiköhän tämä mainos ole tehty jo aikoja sitten, ennenkä Haavisto mikään "uhkaaja" on ollutkaan.
Pyörittelin melkoisen ajan päässäni miksi kyseinen avauksesi laittoi **tuttamaan niin pahasti.
Tulkitsit mainoksen sanomasta vain yhden ainoan pointin. Paavo ilmottautuu isännäksi ja kertoo että paketissa tulee taloon myös emäntä. Tästä sait aasinsillan siihen että tässä lyödään halvalla Haaviston perhemuotoa. Sujuvasti ohitit myös sen faktan että samoilla argumenteilla Paavo loukkasi nykyistä tasavallan presidenttiä sekä kahta muuta naispuolista ehdokasta.
Tätä mahtavaa logiikkaa jatkaakseni palauttaisin mieliin vuoden 2011 eduskuntavaalit joissa vihreät menivät vaalitaisteluun sloganilla "Uusi Suomi", vihreällä pohjalla ja kastroidulla leijonalla. Toukon aasinsiltalogiikka hyväksikäyttäen voimme turvallisesti sanoa että vihreät noin yleisesti lokeroivat suurimman osan suomalaisista (ne muut 90% kuin vihreitä) vanhakantaisiksi ja matalaotsaisiksi metsäsuomalaisiksi. Vian kaupunkivihreä on oikeaa vihreää. Kansallisvaakunan kastrointi muuten on suora hyökkäys ei-vihreitä miehiä vastaan. Se meinaan viittaa naissukupuolen tulevaan vihreään offensiiviin, jossa miehiltä viedään munat (tulta munille-ohjelman hengessä).
Eiks je? Hei höllätkää nyt hieman.
Äänestin Haavistoa koska kaverilla on järkeä olla reagoimatta mörköihin ja peikkoihin jotka asuvat rivien välissä ja vinoiluissa. Kaverilla on huumorintajua ja itseironiaa mitä Vihreillä yleisesti ei tunnu olevan nykypäivänä niin yhtään.
Eli Laaninen ei ole ottanut kantaa mainoksen asiallisuuteen ainakaan tuossa Ajankohtaisessa kakkosessa (sikäli kuin olet siteerauksen oikein kirjannut).
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Niin, siis sitaatissasi tuo kuvitelma videosta Haavistoa vastaan suuntautuvana on kylläkin ollut vain Ajankohtaisen Kakkosen toimittajien esittämä näkemys.
Muuten, kun kerran tuon oletettavasti niin kuohuttavan videon sisältö oli tiedossa jo 10. tammikuuta, niin minkähän takia Vihreät päättivät odottaa vasta viimeisiin vaalipäivää edeltäviin hetkiin repäistäkseen siitä suuren kiukunpuuskan?
En tiedä kertooko tulkinta "tämä video on hyökkäys Haavistoa kohtaan" enemmän itse videosta vai tulkitsijasta.
Tämän presidenttinkampanjan todellinen rimanalitus on Haaviston kannattajien tarkoitushakuinen tulkinta Väyrysen mainoksesta. Tulkintahan muistuttaa "lukee kuin piru Raamattua"-periaatetta. Haavisto esiintyy yhteisymmärrystä ja rauhaa rakentavana ehdokkaana, mutta kannattajat lietsovat mustamaalaamista ja lokakampanjaa. Ehdokkaan uskottavuus meni. Itse olin miettinyt äänestäväni Haavistoa toisella kierroksella, jos siellä on hän ja Niinistö eikä Väyrynen ja Niinistö. Täytyypä harkita tätä uudelleen.
Omasta mielestäni tuossa videossa viitataan vain ja ainoastaan Vuokkoon, eikä muihin ehdokkaisiin.
Liekö Aalto lukenut tämän Ilta-Sanomien pääkirjoituksen?
http://www.iltasanomat.fi/paakirjoitus/loanheitto-tahrasi-kisan-lopun/ar...
Terveisin Kalevi Kämäräinen

Kommentoi 155 kommenttia