Vaalipuheet eivät kestä päivänvaloa

Vaalien jälkeen moni joutuu pettymään. Näin siksi, että vaalipuheet ovat tietoisesti ylimitoitettuja. Monet tavoitteet ja lupaukset on rakennettu vain sen varaan, että niiden avulla voitetaan vaalit.

Vaalien jälkeen iskee todellisuus. Yksikään puolue ei voi yksin päättää asioista. Jos vaalipuheet on mitoitettu niin, että niiden ainoa tehtävä on voittaa vaalit, hallitusneuvotteluista muodostuu hyvin hankalat.

Sen varaan myös lasketaan. Ylimitoitetut vaalipuheet voidaan kuitata vaalien jälkeen niin, että meidän puolue kyllä oli valmis kaikkeen siihen, mitä oli luvattu, mutta muut eivät hyväksyneet ja politiikka on aina kompromisseja.

Näin synnytetään neljän vuoden selittelyiden ja syyttelyiden kierre, jonka aikana ihmisten luottamus politiikkaan heikkenee entisestään.

Kirjoitin tästä ongelmasta aikaisemmin tässä blogissa ja nyt avaan asioita, jotka ovat kaikkien puolueiden tiedossa, mutta joista ei vaalien alla tahdota puhua. 

Talouden tosiasioiden sivuuttaminen ja ylimitoitettujen tavoitteiden sekä lupausten esittäminen on yksinkertaisesti epärehellistä. Erityisen ikävää se on siksi, että kaikki tehdään täysin tietoisesti. Kysymys ei ole pelkästään vaaleista vaan Suomesta ja suomalaisten luottamuksesta tähän maahan. Vastuu ei ole vaalien halutuin tuote, mutta se on ainoa, joka kestää.

 

Talouden tila

Ymmärrykseni mukaan kaikki puolueet tiedostavat sen, että suhdannehuippu on ylitetty ja lähivuosien aikana talouden kasvu hidastuu. Samalla talouden riskit kasvavat sekä moninaistuvat puhumattakaan tulevien vuosikymmenten vuorten kokoisista talouden haasteista.

Saamme kiittää laivatoimituksia siitä, että vientimme vetää vielä tänä vuonna, mutta viennin heikentyessä yksityisen kulutuksen merkitys korostuu. Tähän liittyy toinen yleinen poliittinen hokema, joka on yhtä haitallinen taloudelle kuin ylimitoitetut vaalitavoitteet. Kyse on ylimitoitetusta sopeutustarpeesta, joka näkyi vuoden 2015 vaaleissa kilpailuna leikkauslistoista.

 

Suhdannepolitiikka

Yleisenä nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että talouden noususuhdanteessa tulisi välttää lisäämästä alijäämää ja rakentaa puskureita, joilla varaudutaan talouden suhdanteiden heikkenemiseen niin, että vältetään leikkaukset ihmisten perusturvaan ja koulutukseen.

Niin sanottu myötäsyklinen finanssipolitiikka estää välttämättömien rakenteellisten uudistusten tekemisen hyvinä aikoina ja jopa lisää rakenteellista alijäämää. Samalla se pidentää talouden matalasuhdannetta ja ruokkii taantumaa.

Valtiovarainvarainministeriön virkahenkilöraportti suositteli tulevalle hallitukselle 2 miljardin euron ylijäämän rakentamista. Näkemykseni mukaan puskureiden rakentamisen aika oli kahden viimeisen vuoden aikana, mutta tuo puskuriraha käytettiin isolta osin sellaisten veroratkaisujen tekemiseen, joilla ei ollut vaikutusta työllisyyteen tai talouskasvuun.

Sipilän hallituskauden aikana valtion velan suhde bruttokansantuotteeseen kuitenkin taittui. Se mahdollistaa sen, että tulevalla hallituksella ei ole välitöntä sopeutustarvetta, ei pelkoa välittömistä markkinareaktioista eikä isoa korkoriskiä.

Suurin riski on se, että tuleva hallitus vastaa talouden laskusuhdanteeseen menoleikkauksilla tai rakentaa talouden puskureita vääränä aikana väärillä tavoilla. Talouden taantuma luodaan helposti ihan itse.

 

Mitä pitäisi tehdä

Kun puhutaan menoleikkauksista, on vaikeaa välttää isoimpia menoluokkia budjetissa eli sosiaali- ja terveysministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokkia. Ne on kuitenkin koluttu täysin puhki Sipilän hallituskauden leikkauksilla.

Jos menoleikkaukset eivät ole vaihtoehtona eikä vaalipuheiden kaltaisiin menolisäyksiin ole varaa, mitä pitäisi tehdä?

Tarvitaan kahta isoa muutosta.

1.  Valtion budjetin ja talouden kehysten sisällä voidaan aina tehdä arvovalintoja.

2.  Talouden ongelmat ovat rakenteellisia, siksi tarvitaan rakenteellisia uudistuksia.

Vaalitavoitteita ja lupauksia ei voi aina perustella sillä, että työllisyysasteen kasvu hoitaa ongelmat. Tässä heitossa on muutama iso ongelma.

 

Työllisyysaste

Ensinnäkin työllisyysaste täytyy suhdannekorjata matalamman kokonaistuottavuuden aikaan.

Toiseksi työllisyysaste voi kasvaa, vaikka työllisten ihmisten määrä ei lisääntyisi, koska työikäinen väestömme vähenee.

Kolmanneksi työllisyysasteeseen tuijottaminen unohtaa sen tosiseikan, että työllisyysasteen rinnalla tulisi katsoa myös koulutusastetta. Talouden tuottavuuden ja tulevaisuuden kannalta on tärkeämpää, että nuoret ovat koulussa kuin töissä.

Työllisyysasteen ohessa on syytä kiinnittää huomiota myös siihen, että mittareiden ulkopuolella tehdään paljon työtunteja. Eläkeikäisten ihmisten yhteenlasketut työtunnit yltävät kymmeniin tuhansiin työvuosiin työllisyysmittariston ulkopuolella. 

Näiden seikkojen vuoksi työllisyysastetta olennaisempaa on puhua työllisten ihmisten määrästä ja katsoa tehtyjen työtuntien määrää kansantalouden tilinpidossa.

Jos vaalitavoitteita ja lupauksia perustellaan työllisten ihmisten määrän kasvulla, tulisi esittää keinoja, joilla työllisten ihmisten määrää voidaan lisätä.

Finassipolitiikan keinoin voidaan vaikuttaa kotimarkkinakysyntään, jonka merkitys toki korostuu viennin hiipuessa, mutta se ei haasteita ratkaise. Siksi työllisyysaste-argumentin taakse meneminen vaalien alla on löysää puhetta.

Vaalilupauksia ei yksinkertaisesti voi jättää sen oletuksen varaan, että talous jatkaa kasvuaan ja työllisten ihmisten määrä kasvaa itsestään.

Työllisten ihmisten määrä kasvaa toki hyvän talouskasvun myötä, mutta työvoiman tarjontaa on myös pystyttävä lisäämään. Siihen tehokkaimmat keinot löytyvät verotuksesta, sosiaaliturvan uudistamisesta, työmarkkinoiden joustavoittamisesta sekä työperäisestä maahanmuutosta.

 

Verotus

Verotuksen painopistettä tulee siirtää työn ja yrittämisen verottamisesta kulutuksen ja haittojen verotukseen. Veropohjia tulee tiivistää ja laajentaa, jos verokantoja tahdotaan alemmas. Verotuksen ohjausvaikutus perustuu siihen simppeliin asiaan, että verotetaan kireämmin niitä asioita, joita halutaan vähemmän ja verotetaan kevyemmin niitä asioita, joita halutaan enemmän.

Tässä työssä täytyy katsoa myös mitä asioita tuemme verotuksella ja ovatko kaikki nuo asiat sellaisia, mitä haluamme tukea. Esimerkiksi lihaveroa tehokkaampi keino on lihantuotannon tukemisen vähentäminen ja veroeurojen kohdentaminen kasvipohjaisten tuotteiden tukemiseen.

Vero- ja yritystukia tulee sekä karsia että kohdentaa uudelleen. Tutkitusti tehottomia ja ympäristölle haitallisia tukia tulee karsia sekä kohdentaa uudelleen sillä periaatteella, että valtion verotuet uudistavat taloutta ja hillitsevät ympäristölle haitallisia vaikutuksia. Euroja tulee kohdentaa myös kaikkein pienituloisimpien ihmisten tulonsiirtoihin sekä hyvinvointipalveluiden rahoittamiseen, jotta ekologinen verouudistus olisis myös sosiaalisesti kestävä.

 

Sosiaaliturvan uudistaminen

Työikäisen väestön kannustimia osallistua työmarkkinoille ja ottaa vastaan työtä lisätään uudistamalla sosiaaliturvaa niin, että köyhyys- ja kannustinloukkuja sekä etuisuusbyrokratiaa puretaan. Perustulo ei korvaa viimesijaista toimeentulotukea eikä asumistukea vaan sen tarkoitus on korvata perusturvan minimitaso kuukausittaisella perustulolla, joka olisi vihreiden mallissa ensin 300 euroa ja tulevaisuudessa 600 euroa. Verotus siivoaa perustulon määrää pois tulojen kasvaessa. Myös negatiivinen tulovero on yksi tapa toteuttaa perustulo ja sen hyvänä puolena on se, että ihmiset eivät säikähdä nimellisten veroasteiden kasvua ja se palkitsee itse työn tekemisestä.

 

Työmarkkinoiden joustot

Työmarkkinoilla on ollut vaikeaa saada aikaan työllisten määrää lisääviä uudistuksia, koska edunvalvojien välillä on syvä epäluottamus toisiinsa ja eri osapuolet katsovat yhteiskuntaa ensisijaisesti oman position kautta. Tästä kärsii eniten työmarkkinoiden ulkopuolella olevat ihmiset, joiden on vaikea työllistyä ja jonka etuja kukaan ei järjestäytyneesti aja.

Minusta olisi sangen järkevää miettiä työmarkkinoiden pelisääntöjä uudelleen niin, että suurempien yritysten mahdollisuutta irtisanoa työntekijä kiristetään ja pienimpien yritysten mahdollisuus irtisanoa työntekijä helpotetaan. Näin siksi, että tuotannolliset ja taloudelliset perusteet ilman kunnon perusteluita riittävät ihmisten irtisanomiseen isommissa yrityksissä ja samaan aikaan mikroyritykset eivät usein uskalla palkata ensimmäistä työntekijää vaikka tarvetta olisi. Jos mikroyritysten henkilöperusteista irtisanomista helpotettaisiin ja samaan aikaan isojen yritysten tuotannollisia ja taloudellisia irtisanomisperusteita tiukennettaisiin, olisi mahdollista saada sekä yrittäjien ja palkansaajien kannalta sopimus, joka hyödyttäisi kaikkia. Lisäksi suosittelisin isoihin yrityksiin työntekijöiden osallistamista yritysten johtotehtäviin Saksan yritysneuvosto-mallin mukaisesti. Se lisäisi keskinäistä luottamusta.

 

Työperäinen maahanmuutto

Kun katsoo Suomen huoltosuhdetta, hoivamenojen kasvun osuutta bruttokansantuotteesta sekä ikärakennetta, ei voi päätyä muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että tarvitsemme merkittävästi lisää työperäistä maahanmuuttoa. Suomi kilpailee työvoimasta ja kanainvälisistä osaajista muiden maiden kanssa ja houkutteluutemme korkean osaamistason maahanmuuttajien kesken on ollut verrattain heikkoa. Tämän vuoksi Suomen tulee laatia kansallinen strategia, jolla pystymme vastaamaan kansainväliseen kilpailuun ja houkuttelemaan kansainvälisiä osaajia Suomeen. 

Tuon strategian tulisi sisältää ainakin seuraavia asioita.

Työperäisen maahanmuuton tarveharkinnasta on luovuttava ja samalla lisättävä valvontaa, joka ehkäisee ulkomaalaisen työvoiman väärinkäyttöä. Samalla työ- ja oleskelulupaprosesseja on helpotettava niin, että työllistyminen olisi ylipäätään mahdollista. Ulkomaalaisilla opiskelijoilla tulisi olla mahdollista saada automaattisesti oleskelu- ja työlupa valmistumisen jälkeen, koska on sulaa hulluuttaa työntää ne ihmiset pois maasta, jotka ovat täällä jo opiskelleet ja jotka haluaisivat myös työllistyä täällä. Nämä olivat vain yksittäisiä ehdotuksia, joita tarvitaan lisää. 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu