Touko Aalto Hyvällä tai huonolla idealla ei ole puoluekirjaa

Kansanterveys vaarassa - mitä valinnanvapaudesta voi seurata

Sote- ja maakuntauudistuksessa on yhä enemmän auki olevia kysymyksiä kuin vastauksia niihin. On vaikeaa antaa lausuntoa esityksestä tässä vaiheessa, kun maakuntarakenteesta on esillä vain aihio ja asiakkaan valinnanvapausmalli puuttuu täysin. Silti lakiluonnos on lausuntokierroksella.

 

Jos hyvin kansankielisesti asiani esitän, koko homman voi kiteyttää kahdeksaan huomioon.

 

 

1. Byrokratia ja kustannukset kasvavat, etenkin uudistuksen alkuvaiheessa, vaikka niiden piti vähentyä, mistä rahat?

 

2. SO:n ja TE:n sekä perus- ja erikoissairaanhoidon piti tulla yhteen, mutta nyt riskinä on etenkin perus- ja erikoissairaanhoidon integraation epäonnistuminen. 

 

3. Miten estetään se, että palveluiden tuottaminen ei ohjaudu vain muutaman ison toimijan käsiin?

 

4. Miten varmistetaan palveluiden yhdenvertainen saatavuus alueellisesti? Valinnanvapautta voi olla vain, jos on mistä valita. 

 

5. Miten ja millä hinnalla turvataan henkilöstön riittävyys myös suurten kaupunkien ulkopuolella - kilpailu rajallisista resursseista?

 

6. Kun rahat tulevat valtiolta ja tuottajat pakkoyhtiöitetään, miten demokratia toteutuu? 

 

7. Miten käy kunnallisen itsehallinnon ja kuntien lainojen korkojen, jos kuntaverotukseen puututaan valtion kautta, vaikka kyse onkin vain kolmen vuoden määräajasta.

 

8. Mitä tapahtuu kuntien sote-kiinteistöille, kun rahat ja palvelut lähtevät ja velat kiinteistöt jäävät eikä kunta voi vaikuttaa edes palveluiden sijoittumiseen?

 

Miten olisi pitänyt edetä?

Uudistusta olisi pitänyt viedä eteenpäin sen alkuperäiset tavoitteet edellä ja noudattaa jo sovittua etenemistapaa.

Ensin piti siis toteuttaa palveluiden täysi integraatio, sitten monikanavaisen rahoitusjärjestelmän purkaminen ja vasta lopuksi lisätä asiakkaan valinnanvapautta.

Kaupankäynti, jossa keskusta sai 18 maakuntaa ja kokoomus asiakkaan valinnanvapauden uhkaa uudistuksen aikataulua ja uudistukselle annettujen tavoitteiden toteutumista.

Kaikkien puolueiden julkilausuttuna tavoitteena on ollut kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, lisätä sote-järjestelmän vaikuttavuutta, vahvistaa peruspalveluita ja uudistaa palvelujärjestelmää asiakaslähtöisiksi saumattomiksi kokonaisuuksiksi.

Koko uudistuksen kulmakivi on kaiken aikaa ollut palveluiden täysi integraatio niin perus- ja erikoissairaanhoidon kuin myös sosiaali- ja terveyspalveluiden välillä.

Pääministeri Sipilän hallitus on asettanut uudistuksen tavoitteeksi vähentää julkisen talouden kestävyysvajetta kolmella miljardilla eurolla vuoteen 2019 mennessä.

Yleisesti tunnustettu tosiasia on se, että kustannusten kasvun leikkaaminen ei onnistu toivotulla tavalla. 

Nyt lausunnoille lähteneessä mallissa kustannukset tulevat asiantuntija-arvioiden mukaan päinvastoin nousemaan, erityisesti hallituksen tavoitteekseen ottaman asiakkaan valinnanvapausmallin myötä.

 

Mitä tästä voi seurata?

Huoli on siinä, että kustannustason nousun ja säästötavoitteen välinen kuilu kurotaan kiinni heikentämällä palveluiden saavutettavuutta ja tasoa ja/tai nostamalla asiakasmaksuja, jolloin hyvinvointi- ja terveyserot kasvavat entisestään.

Toinen keskeinen huoli liittyy sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän integraation toteutumiseen, josta ollaan tinkimässä asiakkaan valinnanvapausmallin myötä. Täydestä integraatiosta luopumisen myötä kaikki uudistukselle asetetut tavoitteet etääntyvät yhä kauemmas.

Suurimittainen, kertaheitolla tapahtuva järjestelmämuutos on myös vaikeasti ohjattavissa ja hallittavissa ainakin ensimmäisinä vuosina.

Ongelma kärjistyy, jos palvelujen tuotanto keskittyy muutamille kansainvälisille terveysketjuille, jotka ostavat pienet ja paikalliset toimijat pois tai hinnoittelevat ne ulos markkinoilta.

Tämän vuoksi tarvitaan markkinoiden toimivuutta ja aidon kilpailun varmistamista valvomaan vahva toimija, joka pystyy puuttumaan keskittyvään markkinakehitykseen.

 

Johtopäätökset

Edellä mainittujen syiden takia laajasta valinnanvapaudesta tulisi luopua. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän JuhaMerentie kuva
Juha Merentie

Jopas on logiikkaa. Ohjautuu muutaman harvan toimijan käsiin. Nykyisin tasan yhden toimijan käsissä. Se mitä minä jatkuvasti näissä avautumisissa ihmettelen, että miten täysi valinnanvapaus on voinut toimia esim Saksassa, kuin se ei "asiantuntijoiden" mukaan voi toimia missään. Palvelutuotanto ilman kilpailua ei voi olla tehokasta ja innovatiivista, se on alkeistosiasia, jonka jokainen täysjärkinen ymmärtää.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Tulevaisuuden ennustaminen on kivaa, varsinkin kun ensiksi päättää millaiseksi sen pitäisi muodostua. Touko ei nämä jutut ihan noin mene.

Ensinnäkin Sipilä on moneen otteeseen todennut, että esim. terveyspalveluissa päävastuu ja isoin toimija tulee edellenkin olemaan julkinen valta. Jossain yhteydessä taisi mainita, että moni iso yksityinen saattaa jopa pettyä kun tulojen muodostus ei olekkaan ennustettua luokkaa.

Perussairaanhoito tulee jatkumaan myös kuntatasolla ts. ei yksiköitä heppoisesti tulla poistamaan. Toki niiden hallintohimmelit tulevat keskittymään maakuntatasolle ja se on hyvä. Sieltä niitä säästöjä syntyy ja toiminnassa voidaan keskittyä olennaiseen.

Erikoisairaanhoito on jo nyt keskittynyt muutaminen isojen yksiköiden vastuulle. Sikäli käsite integroituminen näiden kahden välille on hiukan hämärä, ainakin minulle.

Valinnan vapaus on Kokoomuksen märkä uni ja ei ihme, että sieltä on häippäissyt porukkaa näiden kansainvälisten palvelukseen. Noinkohan ovat arvioineet väärin. Kilpailu merkitsee sitä, että tilaa on uusille toimijoille, myös kohtuuhintaisille uusille kotimaisille...., jotka voivat vuokrata tai ostaa kunnilta jääneitä tomitiloja esimerkiksi.

Näillä suurilla toimijoilla ensisijaisena tavoitteena on maksimoida voittonsa. Tällä hetkellä se on onnistunutkin vallan mainiosti. Ostakoot vain pienempiä pois kilpailemasta. Jossain vaiheessa raja tulee kuitenkin vastaan jos jokaista ostettua kohden syntyy kaksi uutta. Täysin mahdollista, että alalle syntyy ylikapasiittettia ja sitä isot eivät kovin mielellään katso varsinkin kun julkinen on edelleen suurin toimija. Itse en sijoittaisi näihin latin latia.

Kansalaisten terveys ja siihen liittyvät palvelut kehdosta hautaan on liian kallisarvoinen asia. Kokonaisuutta pitää tarkastella yli puoluerajojen jossa päämäärä eli palvelujen toimivuus on ainoa lähtökohta. Tämä tarkoittaa sitä, että mikään ei saa olla kiveenhakattu. Jokaisella hallituksella ja eduskunnalla on vastuu nyt ja tulevaisuudessa, jotta homma saataisiin sujumaan. Vai onko jollain asiaa vastaan?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Lähdetään siitä että Vantaalla terkkarilääkärikäynti maksaa 116€ ja yksityiselle pääsee noin 70€:lla (kokonaiskustannukset). Tämä verorahojen haaskaaminen julkiseen perusterveydenhuoltoon on lopetettava ja heti.

Edit.

Keskustelu on kuin sukupuolineutraalin avioliittolain kanssa; valinnanvapauden vastustajat ovat hävinneet jo kauan sitten mutta keksivät mitä erikoisempia uhkakuvia pelotellakseen porukkaa.

Mitä siitä seuraisikaan jos ihmiset saisivat itse valita? Kaikki rupeasivat homostelemaan per heti.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Tästä lienee kysymys. Julkisella puolella on hiton vaikea laskea mistä kulut muodostuvat. Tuleeko tuo 116 ecua terkkarin vuosibujetti jaettuna käyntimäärillä. Sekoitetaan vielä pakkaa.....

Tositarina I. Vanhus menee terveyskeskukseen Kaarinassa maksoi 25€:a. Lääkäri määräsi kallonkuvaukseen yksityiselle, joka laskutti toimenpiteestä 1700 ecua.

Tositarina II. Yksityinen tarjoaa vankiloihin lääkärikäyntejä 1-10 euron kertakorvausta vastaan.

Tositarina III. Kävin yksityisellä silmälääkärissä 100 euroa. Kaihihan ja jotain muuta sieltä ilmeni. Hinta 100 euroa. Vaadin lähetteen julkiselle jonotusaika n. 12 viikkoa. Leikkauksen hinta 121€:a Yksityisellä olisi maksanut 1100-1300.

Ota näistä sitten selvää. Kun joku keksisi koneen, joka laskisi........

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Käyttäjän maksama hinta ja kokonaiskustannukset ovat eri asioita. Mikään leikkaus ei maksa julkisella satasta. Oma polvileikkaukseni maksoi neljä ja puoli tonnia sekä yksityisellä että julkisella. Itse en maksanut penniäkään.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi Vastaus kommenttiin #5

Pekka tästähän juuri onkin kysymys. Järjestelmään on saatava tolkkua on se sitten yksityisen tai julkisen sektorin suorittamaa. Kokonaiskustannuksista

En oikein ymmärrä mitä yrität selittää. Vammasta en itsekkään maksa penniäkään, tai no toki vakuutusmaksujen muodossa.

Mutta noille euron vankilalääkäreille tarttis tehdä jotain. Ei ilmaisia lounaita ole.

Oikeastaan on hyvä, että uudistus on lausuntokierroksella. Meinaan se tulee sinne vielä monta kertaa ja uudistksia sekä hiontahommia taatusti riittää. Kuten sanoin mikään ei saa olla kiveenhakattu tässä asiassa.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #5

Kerrotko vielä miten selvisit siitä ilman maksamista penniäkään?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #13

Lakisääteinen tapaturmavakuutus.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Lähdetään siitä että koko työterveyshuolto on Terveystalolla.
Yksi suurimipa omistajia on Mikael Lilius.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Hallitus tekee kaikkensa demarien vaalivoiton turvaamiseksi.

Toivottavasti demarit saavat sitten tämän himmelin vielä kaadettua.

Käyttäjän dottore48 kuva
Kari Ellimäki

On se kumma, että näitä monopolin puolustajia riittää.

Valinnanvapaus luo tervettä kilpailua, tehostaa palveluja ja ennen kaikkea luo mahdollisuuden asiakkaan äänestää jaloillaan.

Tunnetusti kilpailu parantaa palveluiden laatua. Miksi terveydenhuolto tekisi poikkeuksen?

Palveluiden laatukriteerejä kyllä löytyy maailmalta, joilla taataan palveluiden todellinen terveyshyöty potilaalle.

Perusterveydenhuolto on kaiken A ja O. Vain noin 10% yleislääkärin potilaista tarvitsee erikoissaairaanhoidon palveluja, joiden käytölle voitaisiin järjestelmässä edellyttää lähetepakkoa. Siinä yksinkertainen malli integraatiolle.

Julkinen toimija ilman kilpailua luo tehottomuutta ja byrokratiaa.

Sitten vielä tuo ikiaikainen valitus "voitontavoittelusta", jolle koko yrittäjyys perustuu luonnollisena osana..

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Olen täysin samaa mieltä ja siksi valitsin kaihileikkaukseeni julkisen puolen toimijan. Vaikka alkudiagnoosin suoritti yksityinen. Valinnan vapaus toimii jossain määrin jo nyt.

Oikeastaan on turha tässä vaiheessa spekuloida mitä uudistus tuo tullessaan tai lähinnä sitä miten "markkinaosuudet" jakautuvat. Kuten totesin hiomista riittää ja aika näyttää. Voi olla, että terveyspalvelujen tuottajille tarvitaan erilainen yrityslainsäädäntö....

Käyttäjän katjapaavilainen kuva
Katja Paavilainen

"Tunnetusti kilpailu parantaa palveluiden laatua. Miksi terveydenhuolto tekisi poikkeuksen?"

Terveyden- ja sosiaalihuolto ovat poikkeuksia. Toiset palvelut ovat tuottavampia kuin toiset. Terveys- ja sosiaalialalla tuottavuutta ei voi niin helposti suoraan mitata rahassa, vaikka se rahalla mitattuna näyttäytyisikin tuottavana. Siksi se tekee poikkeuksen.

Eikös julkista kilpailuteta koko ajan, kun yhä vähemmillä resursseilla tulee tuottaa yhä enemmän? Byrokratiaa luo mm. se, että julkista halutaan kytätä: kaikki pitää kirjata, todentaa, arkistoida jne. jotta kansalainen voi halutessaan tarkistaa, ettei verovaroja ole käytetty väärin.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
On se kumma, että näitä monopolin puolustajia riittää.

"Monopoli"!
Kansan omilla verovaroilla hoidettut terveyspalvelut tasapuolisesti kaikille.

Mikä siinä on ongelma?
Haluat maksaa veroja ja aina vain korkeampia terveyspalvelumaksuja,ulkomaalaisille terveyspalveluita tuettaville pörssiyrityksille .Niiden osakkeenomistajille.

Vai kuvittelitko että edm.tekee sitä ilman voittoja?
Globaali markkinatalous sääntö no.I=Voittojen maximoiminen osakkeenomistajille.

Tiesitkö että ennen EU ,kaikki palvelut oli ilmaisia,maksettiin veroista.Sairaalat,hammashoidot ym.

Miten se oli mahdollista kun isoikäpolvi oli vielä lapsia?
Kunnilta ei oltu leikattu kuntien valtionosuuksia .Kuten EU -90 luvun alussa alettiin tehdä.Jatkettiin niin kauan että jonot syntyi.Kun rahat ei riittänyt henkilökuntaan.Miksikö? No SOTEA varten.
Väki siirtyi yksityisellepuolelle ja otti vakuutuksia.
Niinhän se oli laskettukkin.

Nyt maksat veroja,päälle 33% korotukset terv.palvelumaksuista.

-15 Attendon tulos nousi 30%
Pihjalinnan 50%
Niistä kuntien "vähistä" verovaroista.
Mitähän tuotto on -16 nähdään keväällä.
33% korotus -keväällä -18

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Valinnanvapaus luo tervettä kilpailua, tehostaa palveluja ja ennen kaikkea luo mahdollisuuden asiakkaan äänestää jaloillaan."

Edes kokeilussa ei saa äänestää jaloillaan ja älyttömän kallis tuollainen päällekkäinen ratkaisu. Yksitysistäminen toimisi mikäli toiminta olisi todella yksityistä eli verovaroista ei tuettaisi yksityistä toimintaa. Järjestään yhteistoiminta on tarkoittanut, valtio kattaa tappiot ja yksityinen korjaa voitot. Vanhustenhoidossa huonoimmat palvelut ovat pääsääntöisesti yksityisellä sillä voittoja tehdään.

Käyttäjän Auni-MarjaVilavaara kuva
Auni-Marja Vilavaara

Hyvä, että keskustellaan sotesta. Siitä on keskusteltu jo aika monta vaalikautta. Se on selvä, että jotain pitää tehdä. Itselläni on kokemusta monesta kunnasta, kun olen hoitanut muiden asioita, vaikka en perheeseen kuulukaan. Pienessä kunnassa on ollut vaikea saada lääkäripalveluita ja vanhuspalveluita, paperibyrokratia on ollut mahtava. Pienessä kaupungissa ei ole vammaiselle riittävästi palveluita. Ja sitte ne matkat , kukas ne maksaa, 100-50 km suuntaansa. Isossa kaupungissa eli Helsingissä on hyvää, että terveyskeskus ei maksa., se pientä eläkettä nauttiville iso etu. Mikä parasta nykyisin saa yksityislääkärin kotiin sairaan lapsen luo. Lapsen vakuutus korvaa. Helsingissä huonosti liikkuvan ja dementoituvan vanhuksen suurin ongelma on yksinäisyys.Mutta kuka otttaisi kopin vanhuksesta, jolla ei ole lähisukulaisia? Kolmas sektori ? Itse olen nauttinut työterveyshuollon palveluista. Ne ovat olleet erinomaiset, sellaisiin pitäisi kaikilla olla mahdollisuus. Toki tiedän, että näin ei tule olemaan, mutta toivoa voi. Perusterveydenhoitopalvelut pitää saada toiminaan kansalaisten tarpeiden mukaan oli kunta mikä tahansa. Hallinto ja lomakkeet voidaan tehdä yhdessä pisteessä kaikille toimijoille, käytännön toiminnan eli lääkärien ja hoitajien on toimittava hajautettuna lähellä ihmisiä. Nämä tarinat ovat tavallisten ihmisten tarinoita, ei niiden, joilla varaa terveyspalveluihin muissa maissa.

Käyttäjän Auni-MarjaVilavaara kuva
Auni-Marja Vilavaara

Sotesta on keskusteltu jo usean vaalikauden ajan, joten kaikki puolueet ovat voineet vaikuttaa. Nyt olisi tehtävä päätöksiä. Oma kokemukseni käytännön palveluista on eri puolilta Suomea, palvelut eivät pelaa ja on turhaa byrokratiaa. Ihmiset jäävät yksin ongelmineen ja taksimatkoineen. Soten hallinto ja lomakkeet voidaan tehdä kaikille yhdessä paikassa, niihin ei kuntademokratiaa tarvita, mutta lääkäreitä ja hoitajia on saatava lähelle ihmistä eli kansalaista. Itse olen etuoikeutettuna nauttinut työterveyshuollon palveluista ja erikoissairaanhoidon palveluista ja ne ovat olleet erinomaiset. Tavoite voisi perusterveydenhuollossa olla laadun osalta sama. Niin ja maksaja, maksajina olemme me veronmaksajat, ihan sama mikä julkinen organisaatio valtio, kuntia tai maakunta, on toimijana.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Nämä blogit ja sen kommentoinnit on siitä hyviä,että sittenpähän nähdään kuka oli oikeassa. Ei nämä minnekkään tästä katoa joten tarkistaa voidaan vaikka 10 vuoden päästä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Nämä blogit ja sen kommentoinnit on siitä hyviä,että sittenpähän nähdään kuka oli oikeassa."

Tässä on 20 vuotta yksityistetty terveydenhoitoa ja samalla julkisesta leikattu ja säästetty, silti terveydenhoitomenot ovat kasvaneet koko ajan. Joku voisi tehdä jo jonkinlaisen päätelmän.

Käyttäjän katjapaavilainen kuva
Katja Paavilainen

Loputon ihmetyksen aihe on, miten voittoa tuottava yksityinen voi olla tehokkaampi kuin (rahallista) voittoa tuottamaton julkinen. Epäilen, että yksityisellä on käytössään kepposia. Toisekseen epäilen, että julkista kallistuttaa se, että kansalaiset haluavat valvoa toimintaa, mikä aiheuttaa esim. sihteerin työtä lääkäreille.

Sote-jutuissa hallitus pyrkii pers eellä puuhun, enkä usko että hyvää seuraa. Toukon pointit ovat aiheellisia.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Loputon ihmetyksen aihe on, miten voittoa tuottava yksityinen voi olla tehokkaampi.."

Verojen kiertämisessä nämä ovat huomattavasti tehokkaampia kuin julkinen tuottaja jolta jokainen sentti jää kotimaahan eikä mene veroparatiiseihin.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Kepu,kok pers..edellä puuhun

Vanhasen II-hallituksen (kepu,kok,rkp,vihr) tilaama USA konsulttifirma MacKinsey-10

kiinnostavinta raportissa on
-vaatimus kansalaisten asenteiden muokkaamisesta.
- Maan taloutta näyttävät nimittäin pahiten uhkaavan tavalliset ihmiset, jotka sitkeästi pitävät kiinni ruoastaan, kodeistaan ja julkisista palveluista.
- Raportissa ehdotetaankin
-ihmisten ”totuttujen ajatusmallien” muuttamista siten,
että he jatkossa suostuisivat
– hankkimaan yksityisen eläkevakuutuksen
– maksamaan enemmän julkisten terveyspalvelujen käytöstä
– luopumaan lähipalveluista

"Kansan" parhaaksi.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Kansanterveys on nyt tosiaan vaarassa ainakin länsirannikolla kts. lääkärin painava kommentti kenellä on vastuu, nyt yksityinen ihminen pakotetaan osoittamaan tieteellinen fakta infraäänien terveyshaitta vaikutuksista, kun se ettei niitä haittoja ole kuuluu nimenomaan tuulivoimatoimijalle.

https://m.youtube.com/watch?v=CgN21Lrnsz4

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Sekä blogistilla, että kommentoijilla on monia hyviä asioita plakkarissaan, mutta.....
Jos sote saadaan nykymallinnettuna maaliin, on Suomi kusessa sen kanssa. Kustannukset kasvaa ja palvelun laatu taantuu.

Sote on pysäytettävä heti, tai viimeistään, kun nykyhallitus tupsahtaa nokalleen.

Seuraava yritys ei sitten toivottavasti ole nimeltään ja malliltaan sote, vaan järkipohjalta sitä, mitä asiantuntemus on yrittänyt lobata, mutta turhaan.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Entä kun tuotot jää liian pieneksi osakkeenomistajille ja "Attendot" tekee Nokiat?
Siirtyy muualle missä tuotot on paremmat.
Mistä polkaistaan yht äkkiä palvelut tilalle?

Mikä taho valvoo että nuo tahot maksaa veronsa tänne?

Toimituksen poiminnat