Touko Aalto Hyvällä tai huonolla idealla ei ole puoluekirjaa

Koulutuksen musta päivä

Eduskunnassa keskustellaan tänään monista koulutukseen ja kasvatukseen liittyvistä, hyvinvointivaltion kannalta oleellisista asioista.

 

Hallitus tuo keskusteluun muun muassa esitykset kansainvälisten opiskelijoiden lukukausimaksuista, subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuista.

 

Hallitus esittää korkeakouluihin EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille vähintään 1500 euron lukukausimaksuja. Maksuton koulutus on ollut suomalaisen koulutusjärjestelmän ja tasa-arvoisuuden kulmakivi: kenellä tahansa on mahdollisuus taustastaan riippumatta opiskella. Nyt hallitus on murentamassa tämän – sen lisäksi, että se leikkaa koulutuksesta täysin kohtuuttomasti.

Maksuton koulutus on yksi keskeisiä syitä, miksi kansainväliset opiskelijat tulevat Suomeen. Lukukausimaksuilla Suomi kampittaa itseään: 1500 euron kynnys nousee kovin korkeaksi, kun siihen yhdistetään vaikea kieli, kylmä ilmasto ja kalliit asumis- ja elinkustannukset. Muiden pohjoismaiden esimerkit osoittavat, että lukukausimaksut johtavat kansainvälisten opiskelijoiden määrän romahtamiseen.

Sen sijaan, että ulkomaalaiset opiskelijat nähdään kulueränä, tulisi ajatella sitä hyötyä, minkä he mukanaan tuovat. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen CIMOn ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATTin tekemän tutkimuksen mukaan Suomeen jäävästä kansainvälisestä opiskelijasta saatava nettohyöty on 200 000 euron luokkaa. Myös opiskeluaikana Suomeen veroina, kulutuksena ja sosiaalisena pääomana saatavat hyödyt maksavat koulutuksen takaisin jo ennen valmistumista. Maksuton koulutus varmistaa sen, että Suomeen tulevat pätevimmät opiskelijat eivätkä vain ne, joilla on varaa.

Voi perustellusti kysyä, mitä tapahtuu suomalaiselle koulutusjärjestelmälle ja sen kansainvälisyydelle hallitusten koulutusleikkausten ja lukukausimaksujen asettamisen jälkeen? Olemme saaneet jo kokea, että yhä useammat suomalaiset opiskelijat katsovat aktiivisesti ulkomaille ja ulkomailta ei katsota lukukausimaksujen jälkeen enää tänne. Suomi tarvitsee kansainvälisiä osaajia. Suomeen opiskelemaan tulleet ovat "halvin" tapa saada näitä osaajia: heidän kalliit lapsuusvuotensa on vietetty muualla ja jos opiskelun aikana panostetaan kotoutumiseen ja opiskelijat voivat jäädä Suomeen töihin, he ovat juuri sitä osaajajoukkoa, jota tarvitaan.

Lukukausimaksujen kerääminen ja apurahajärjestelmä on kallista. Maksuista ei käytännössä saada juuri hyötyä korkeakouluille. Jotta maksuilla saataisiin voittoa, tulisi niiden olla vähintään 8000 euroa lukukaudessa. Näillä summilla Suomi päätyisi kilpailemaan opiskelijoista esimerkiksi Iso-Britannian kanssa, johon verrattuna korkeakoulumme eivät ole kilpailukykyisiä ja houkuttelevia.

Lukukausimaksut asettavat lisäksi korkeakoulut eriarvoiseen asemaan, kun korkeakoulu ei saa itse päättää, kerräkö se maksuja. Jotkin pääkaupunkiseudun korkeakoulut vielä voivat saada jonkin verran kansainvälisiä opiskelijoita maksulliseenkin koulutukseen, mutta pienemmät ja syrjäisemmät korkeakoulut kärsivät maksuista vieläkin enemmän.

 

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksujen korotus törmää samaan byrokratiaongelmaan kuin lukukausimaksut. Hallitus haluaa puheissaan purkaa byrokratiaa, mutta sen sijaan se rakentaa uusia järjestelmiä, joiden pyörittämiseen tarvitaan entistä enemmän rahaa ja resursseja. Erilaisten apurahahakemusten, anomusten, markkinoinnin ja poikkeuslupien suohon uppoavat ne rahat, jotka lukukausimaksuilla ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuilla kerätään.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksujen korotus on suora heikennys pienituloisten perheiden asemaan. Toiminta on yksi varhaisen puuttumisen keinoista, jolla voidaan ehkäistä ennalta lasten luokkayhteiskuntaa. Riskinä on, ettei pienituloisilla perheillä ole enää varaa laittaa lasta aamu- ja iltapäivätoimintaan. On tärkeää, että lapsi saa viettää aikaa ikäistensä kanssa ja olla laadukkaassa, pedagogisessa ohjauksessa. Erityisesti vähävaraisissa perheissä tarve aamu- ja iltapäivätoiminnan kaltaiselle aktiviteetille on suuri.

 

Mitä tulee kysymykseen subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, on kyse aina ennen kaikkea lapsen oikeudesta saada laadukasta varhaiskasvatusta. Jokaisella lapsella on oltava oikeus osallistua kokopäiväisesti päivähoitoon. Laadukas varhaiskasvatus ennen muuta tasaa lasten mahdollisuutta selviytyä koulutiestä ja antaa jokaiselle lapselle samanlaisen mahdollisuuden aloittaa peruskoulu. Kansainvälisissä tutkimuksissa kautta linjan käy ilmi, että varhaiskasvatus on todettu tuloksellisimmaksi ja kustannustehokkaimmaksi keinoksi lasten hyvinvoinnin ja kehityksen varmistamiseen. OECD:n laskelmien mukaan yhden euron panostus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen tuottaa yhteiskunnalle seitsemän euroa takaisin. Investointi palautuu takaisin paitsi varhaiskasvatusta saaneen lapsen parempana menestymisenä elämässä, myös lapsen äidin työllisyys- ja urakehituksen myötä.

Hallitus näkee päivänhoidon vain paikkana, johon lapset jätetään siksi aikaa kun vanhemmat käyvät töissä. Sen sijaan se on jälleen kerran paikka, jossa lapset saavat viettää aikaa ikäistensä kanssa ja kasvaa osaksi yhteisöä. Varhaiskasvatuksessa luodaan pohja vertais- ja vuorovaikutustaidoille, joiden avulla lapsi elämäänsä peruskoulussa rakentaa. Kaiken lisäksi myös tämä hallituksen esitys lisää sitä byrokratiaa, jota se on ilmoittanut haluavansa purkaa.

 

Hallitus on tekemässä esityksillään Suomelle karhunpalveluksen. Se lisää byrokratiaa ja epätasa-arvoisuutta sekä rapauttaa suomalaista koulutusta ja hyvinvointivaltiota, kun sen kaiken tämän sijaan tulisi kantaa huolta heikoimmista ja investoida tulevaisuuteen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Pekka Pylkkönen

Voisiko ajatella että se subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen annettaisiin kerhoilla joissa vanhempi on mukana tekemässä sen itse hoitotyön ja pedagogi ohjaa sitten vain toimintaa?

Se olisi iso säästö mutta antaisi lapsille yhtäläiset oikeudet varhaiskasvatukseen.

Eero Mattila

Niin varsinkaan kun suuri osa oppilaista ei viihdy koulussa. Voi pisa tutkimus sentään, kun kiukuttaa!

Toimituksen poiminnat