Missä on pääurakoitsijan ketjuvastuu?
Helsingin Sanomat uutisoi Työterveyslaitoksen (TTL) eduskunnan tarkastusvaliokunnalle tänään tekemästä selvityksestä, jossa käsiteltiin sisäilmaongelmia.
Homman pihvi oli se, että sisäilmaongelmien korjaamiseen käytettävä rahamäärä on täysin riittämätön.Selvitysluonnos arvioi kosteus- ja homeongelmien terveyskustannuksiksi vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
Määrittelyn vaikeudesta kertoo se, että arviot vaihtelevat 23 miljoonasta jopa miljardiin euroon.
Huomioon on otettu oireiden tutkiminen ja hoito, tuottavuuden lasku ja työkyvyn menetykset. Miten voi olla mahdollista, että julkisilla verovaroilla rakennetaan hometaloja, jotka korjataan, jos korjataan julkisilla verovaroilla?
Kuntalaissa on kirjattu, että kunnan tehtävä on pyrkiä edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan.Silti tuhannet ihmiset sairastuvat huonosta rakentamisesta johtuvan huonon sisäilman vuoksi, vain koska joku vetää välistä.
Tälle ihmisten terveyden ja veronmaksajien rahoilla tapahtuvalle keinottelulle on laitettava stoppi. Vastaus on pääurakoitsijan ketjuvastuu. Siltä, joka urakan ottaa tehdäkseen, on vaadittava myös taannehtivasti, että rakennus ei ole homeessa kymmenen vuoden käytön jälkeen keinotekoisen säästämisen/rakentamisen laiminlyöntien vuoksi.
Tämä pistäisi miettimään, ketä valitsee aliurakoitsijaksi, minkä verran harmaata taloutta käytetään ja kuinka paljon kiinnitetään huomiota rakentamisen laatuun.Kyllähän urakkakilpailuja voidaan voittaa painamalla keinotekoisesti tarjouksia riittävän alas ja ketjuttaa vastuuta aliurakoitsijoille, mutta kaikki voivat nähdä, mikä on tämän leikin hinta taloudelle ja terveydelle.
Katukivetkin nauravat tilaajavastuulaille, joka ei toimi. Sakkomaksut ovat tällä hetkellä niin alhaisia, että sakot otetaan jo investointivaiheessa huomioon osana budjettia. Jos sakkomaksut määräytyisivät koko urakan budjetin perusteella, jouduttaisiin rakentamisen laatuun panostamaan aivan eri lailla.
***
Laadukas rakentaminen tarvitsee tuekseen tutkimusta ja osaamista. Rakenteita ja materiaaleja joko tutkitaan Suomessa liian vähän tai tieto ei välity tutkijoilta tekijöille. Tutkimustoimintaan täytyy panostaa selvästi nykyistä enemmän, myös rakennusteollisuuden itsensä toimesta. Erityisesti energiamääräysten kiristyminen tuo paljon rakenteita, joiden pitkän ajan kestävyyttä ja toimivuutta ei ole vielä tutkittu riittävästi.
Jos pidit tekstistä, hyppää keskusteluiden virtaan myös facebookissa
Suomessa sekä rakennetaan että korjausrakennetaan sutta.
Ilmoita asiaton viesti
Jos kirjoittaja käväisee muutamalla Helsingin rakennustyömaalla, niin huomaa kieliongelman olevan pahin este.
Ai Jyväskylä! Uusissa taloissa on valtava määrä ilmastointi- ja muuta tekniikkaa, jota rakennuksen loppuvaiheessa säädetään kuukausia. Käyttäjät sitten vääntävät jokaista nappia ja koko hieno balanssi katoaa. Ainoa ratkaisu olisi palauttaa vakituiset talonmiehet, joilla tosin pitää olla pätevä kiinteistötekniikan koulutus.
Kysyn taas kerran, että miten näitä homeongelmia on vain julkisella sektorilla! Samat miehet rakentavat samoista materiaaleista kaikki muutkin talot.
Ja miksi vain julkisen sektorin työpaikoilla, kotona saikulla kyllä voidaan hyvin.
Vanhempana kirvesmiehenä minulla on oikeus ja velvollisuus esittää tämä kysymys, joka askarruttaa kaikkia meitä rakennusalan ammattilaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä kirjoittaja on vieraillut Helsingin rakennustyömailla ja huomannut myös tämän kielikysymyksen. Oli kieli mikä tahansa, ongelma on yhteinen: Liian tiukat aikataulut ja huolimaton työ, joka johtuu osittain edellisestä. Kilpailutukset eivät ole mitenkään realistisia. Se hyöty, mikä voitetaan alhaisemmalla investointisummalla, joudutaan maksamaan satakertaisena takaisin.
Otin tuohon energiakysymykseen kantaa ja samaa mieltä.
Kuka on väittänyt, että homeongelmia olisi vain julkisella puolella??? Julkisilla verovaroilla rakennetaan julksia rakennuksia, mutta ei rakennuttaja ole useinkaan julkinen.
Tottakai sinulla on oikeus esittää kysymyksiä. En täysin vain ymmärtänyt, mikä oli kysymyksesi.
Ilmoita asiaton viesti
Tilastojen mukaan nimenomaan naisvaltaisilla sosiaali- ja opetuspuolella. Jotain 60. 000 on ollut sairauslomalla.
Harvoin noissa rakennuksissa on mitään näkyvää merkkiä homeesta, mutta erilaisin mittauksin löydetään homeitiöitä.
Tuli mieleeni Hesarin kirjoitus Puolangalta, missä naiset olivat saaneet 4 v sitten enemmistön kunnanvaltuustoon ja hallitukseen. Naispuolinen kunnanvaltuuston puheenjohtaja sanoi suurimmaksi voitokseen sen, kun uuudehko (home)koulu oli saatu puratettua ja rakennettu uusi koulu tilalle.
Kalliita juttuja: ne yskät, allergiat ja kutinat pitää tutkia tarkkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä ei ole mitään, mistä olisin eri mieltä. Kiitoksia hyvästä kommentista Jukka.
Ilmoita asiaton viesti
Ja tilaajavastuulain sakkosummissa on kysymys niin naurettavan pienistä rapsuista, että niitä voi verrata tilanteeseen, jossa autoseurue ajaa auton jäähallin eteen, ottaa parkkisakon, maksaa sen yhdessä ja nauraa päälle, että ei tunnu missään.
Jos sakkosumma laiminlyönneistä olisi esim. 10 prosenttia koko urakan budjetista, niin kyllä alkaisi pojat laskemaan ihan eri lailla, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei.
Ilmoita asiaton viesti
On muutettava lainsäädäntöä niin että joku, rakennusliike, suunnittelija tai rakennusvalvonta saadaan kunnolla vastuuseen tästä. Laitetaan riittävä pelote korvausvastuista ja rangaistuksista niin eiköhän aleta rakentaa toimivia rakennuksia. Tilanne on mieletön ja tästä täytyy tehdä kunnolla poliittinen asia viimeistään ensi eduskuntavaaleissa.
Ilmoita asiaton viesti
Olen Jukka täysin samaa mieltä kanssasi!
Ilmoita asiaton viesti
Ja tästä oli juuri kyse pääurakoitsijan ketjuvastuussa ja kunnon sakkomaksuissa.
Ilmoita asiaton viesti
Kannatan pääurakoitsijan ketjuvastuuta, ainakin varauksella, vaikka se vaikuttaisikin asuntojen hintaan nostavasti. (Uskaltaisin väittää myös että kyllä se melko varmasti nimenomaan näin vaikuttaa.) Varsinkin pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnoista on tullut todellinen ongelma, mutta laadun huonontaminen ei ole oikea keino hintojen hallintaan. Kuntavaalien alla en uskalla edellyttää keneltäkään poliitikolta tällaista rohkeaa täsmennystä.
Rakennusliikkeen, nimenomaan pääurakoitsijaa tässä ajattelen, tulos rakennetaan hienosäätämällä sitä osuutta asunnon hinnasta, johon rakentamisella itsellään on merkitystä ja karsimalla niitä kuluja, joista rakennusliike pystyy repimään säästöjä.
Paras keino näiden kulujen karsimiseen on huolellinen kilpailutus aliurakoista. Tämä vaihe saa vuosi vuodelta merkittävämmän roolin myös siinä suunnittelussa, jota rakennuksen toteuttamista varten hankitaan. Maksuhalukkuus on aivan eri luokkaa niistä suunnitelma-asiakirjoista, joilla voidaan tehostaa aliurakoiden ja hankintojen kilpailutusta, verrattuna esimerkiksi niihin, joilla luodaan viihtyisää ympäristöä tai asumisen laatua.
Säästö ja sitä kautta tulos syntyy valitsemalla tarjotuista urakoista tai hankinnoista edullisin. En haluaisi yleistää, mutta tehokeinona sanon, että valitettavan usein halvimman tarjouksen kohdalla jokin mättää.
Esimerkiksi:
1.) Halvimman tarjouksen tekijä on ymmärtänyt tarjouspyynnön väärin tai tehnyt omissa kulunkilaskelmissaan kiireessä virheen. Jos tarjouspyyntöasiakirjat ovat juridisesti pätevät, voi pääurakoitsija saada haluamansa tuotteen tai palvelun sillä kustannuksella, että aliurakoitsija ajautuu ongelmiin, jopa konkurssiin.
2.) Voi olla myös niin, että halvimman tarjouksen tekijä ottaa tietoisen riskin. Tämä voi laskea sen varaan, että lisälaskutuksella kompensoidaan alihintainen kokonaiskustannukseksi nimetty summa. Epämiellyttävämpi ajatus, mutta silti todellinen ilmiö on myös se, että toivotaan mahdollisten laiminlyöntien tai virheiden jäävän piiloon.
Pääurakoitsija kokoaa säästönsä ja siten myös omien työntekijöidensä palkan pienistä puroista. Muutaman tonnin tai joskus jopa satasten säästöjä kertyy kuitenkin sitä enemmän, mitä pirstaloidumpaa urakoiden ketjuuntuminen on. Ketjuuntuminen tarkoittaa tietenkin sitä, että aliurakoitsijat pilkkovat omaa osuuttaan edelleen pienempiin osasiin.
Pääurakoitsijalle voidaan toki langettaa ketjuvastuu lakisääteisenä tai asetuksella. Mikään ei kuitenkaan estä sitä, että tämä vastuu ulkoistetaan myös. Yleisin tapa vastuun ulkoistamiselle on ottaa sopiva vakuutus. Vastuuvakuutukset ovat kalliita, mutta kirjanpidollisesti helppoja. Vakuutusmaksun voi läimäistä ynnälaskulla sellaisenaan asunnon tai muun rakennuksen hintalappuun.
Hieman hankalampi tapa hoitaa ketjuvastuu, on ankkuroida se alaurakan sisällöksi. Monimutkaisissa järjestelyissä voi nimittäin olla mahdotonta saada vakuutusyhtiöltä riittävän avointa valtakirjaa, vaikka latoisi tiskiin miljoonia vakuutusmaksuna. Aliurakoitsija sitten hankkii omaa suoritustaan koskevan vakuutuksen. Tässä pelissä häviäjiksi joutuvat todennäköisesti pienemmät yritykset, joilla ei ole mahdollisuutta keskittää vakuutuksiaan.
Vastuun ja vakuuttamisen kannalta onkin ongelmallista se, että miljoonan euron rakennuksessa jokin rakennusosa maksaa satatuhatta, sen asentaa firma, joka laskuttaa asennuksesta kymppitonnin ja ostaa siihen jonkin viimeistelypalvelun tuhannella eurolla. Se yhden henkilön toiminimi, joka sen tonnin asennuksen tekee ei ole millään tavalla kykenevä ottamaan vastuuvakuutusta, joka kattaisi pahimmassa tapauksessa sen koko rakennusta kohtaavan remontin kustannukset.
Voittajina selviävät teollista tuotantoa ja valmisosakauppaa harjoittavat suuryritykset, joilla on suurten tuotantomäärien ansiosta mahdollisuus laadunvarmistukseen. Laadun varmistus ei tarkoita sitä, että tehtäisiin parempaa sinänsä, vaan sitä että taustat on varmistettu juridisesti, vakuutukset ovat kattavia ja tuotanto yhtenevää. Vaikka saattaa tuntua, että 2010-luvulla rakennetaan jo maksimaalisen teollista, voidaan tässä suhteessa mennä vielä paljon eteenpäin.
Asuntojen hinnan nousun lisäksi pääurakoitsijan vastuu voi ajaa rakennusalaa yhä kauemmas varsinaisesta rakentamisesta. Tämän seurauksena rakennuskanta muuttuu jatkuvasti enemmän ja enemmän myös teollisen näköiseksi. Puulle ei kukaan anna takuuta, joten otetaan puusta valokuva ja laminoidaan se muovikalvon alle tuotteeksi, joka on identtinen sadassa maassa. Oksanreikien kuvien määränkin voi päättää tietokoneen ääressä.
Pahimmat skenaariot näen toteutuvaksi silloin, jos rakennusalan rakenteet säilyvät ennallaan ja vastuut lätkäistään siihen pinnalle nimellisesti, pelkästään juridisena velvoitteena. Ehkäpä tässä asiassa voisi olla tarvetta jonkinlaiselle päättäjien, asiantuntijoiden ja toimijoiden yhteistyölle. Mutta käykö siinä sitten niin, että ainoa konkreettinen tulos on, taas kerran, vain perustettu työryhmä?
Ilmoita asiaton viesti